Blogi

Poliisiuudistusta on vielä selvitettävä ennen lopullista päätöstä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jan Vapaavuori haluaa tarkempia selvityksiä sisäasianministeriön esityksestä uudistaa poliisia. Erityisesti vaikutus poliisin kenttätoimintaan on vielä arvioitava uudelleen. Hallintoa on karsittava oikeista paikoista, jotta turvataan vähintään poliisien nykyinen määrä kentällä.

Vapaavuoren mukaan sisäasiainministeriön poliisiosaston ja Poliisihallituksen välistä työnjakoa ja hallinnon keventämistä on tarkasteltu esityksessä varsin yleisellä tasolla.

– Mielestäni mahdollisien päällekkäisyyksien poistamista tulee vielä tutkia tarkemmin, Vapaavuori sanoo.

Liikkuvan poliisin lakkauttamisen vaikutuksia on myös arvioitava. Asia on ratkaistava liikenneturvallisuutta vaarantamatta. Saadaanko riittävät säästöt poliisin ylintä hallintoa karsimalla ja Liikkuvan poliisin toimintaa tehostamisella?

– Sisäasianministeriö on valmistellut pääosiltaan hyväksyttävissä olevan pohjaesityksen tarvittavista toimenpiteistä, sillä esityksen mukaan poliisin palvelutaso säilyy ja sen onkin oltava tärkein kriteeri uudistuksessa. Esitys on siis hyvä jatko pääministeri Kataisen hallituksen linjalle lisätä poliiseja kentälle, Vapaavuori kertoo.