Puheet Yleistä

Pientaloteollisuusyhdistys ry:n syysseminaari, Helsinki

Omakotitalot ja pientalot nousevat vuodesta toiseen erilaisissa kyselyissä toivotuimmiksi tai halutuimmiksi asumismuodoiksi. Kuopion yliopiston professori Anneli Junton julkaiseman selvityksen mukaan vähän yli puolella kotitalouksista tavoiteasunto on omakotitalo ja ylipää-tään pientaloa tavoiteasuntonaan piti yli 70 % kotitalouksista.

Pientaloasumisen toive nousee esille kyselyissä myös yhteydessä rauhallisuuteen, luonnon-läheisyyteen ja asuinalueen väljyyteen. Keskustoihin, kerrostalovaltaisille alueille tai ylipään-sä tiiviisti rakennetuille alueille on asumistoivekyselyissä vähemmän halukkuutta.

Sekä halu pientaloasumiseen että rauhalliseen luonnonläheiseen ympäristöön on varsin sy-vällä suomalaisuudessa. Pitkälti se on omissa juurissamme, historiassamme ja ennen kaik-kea lähimenneisyydestämme, sillä muutto pois maaseudulta ja kaupungistuminen alkoi meil-lä muita maita myöhemmin. Kerrostalorakentaminen alkoikin Suomessa laajamittaisemmin vasta 1960-luvulla. Iso osa noihin aikoihin rakennetuista kerrostaloista oli kaiken lisäksi niin ulkonäöltään kuin laadultaankin sen kaltaista, ettei se ainakaan kovasti lisännyt kerrostalo-asumisen suosiota.

Kuva suomalaisten asumistoiveista ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen.

Nuoret voivat haluta pientaloasumista, mutta harvoin ensiasunnoksi. Yksinasuvilla pientalo-toiveet ovat muita vähäisempiä ja liittyvät mahdollisesti myös muihin elämänmuutoksiin. Myös iän noustessa omakotitalon houkuttelevuus vähenee. Eri ihmiset haluavat ja arvosta-vat eri asioita ja samatkin ihmiset arvostavat eri asioita eri elämäntilanteissa.

Vaikka asuinalueen rauhallisuus koetaan tärkeäksi, niin myös palvelujen saatavuus ja har-rastusmahdollisuudet nousevat kyselyissä tärkeiksi asioiksi. Anneli Junton selvityksessä tär-keimmäksi nykyisen asuinalueen valintakriteeriksi nousi keskeinen sijainti. Asumisen vaivat-tomuus ja helppohoitoisuus ovat myös arvostettuja asumisen ominaisuuksia.

Asuntojen hinnat tai vuokrat kertovat asuntotoiveista myös omaa kieltään. Korkeimmat neliö-hinnat ja vuokrat löytyvät Helsingin keskustan tai muiden suurten kaupunkien keskustojen läheisyydestä ja kerrostaloasuntojen hinnat ovat monilla pääkaupunkiseudun alueilla pienta-lojen tasolla tai niiden yläpuolella.

Hyvä ja toivottu asuminen tai hyvä asuinympäristö ei määräydy yhdellä tai edes kahdella ominaisuudella.

Ja vaikka asumisella on keskeinen sija meidän kaikkien elämässä, ei asumisvalintoja myös-kään tehdä pelkästään talotyyppiin tai asuinalueen ominaisuuksiin perustuen. Elämän koko-naisuus on ratkaisevaa. Esimerkiksi työpaikan sijainnilla ja lasten kouluratkaisuilla on oma merkityksensä toiveasunnon määrittäjänä.

Ihmiset muuttavat ja osa muuttaa jopa varsin usein. Talot rakennetaan ja yhdyskunnat suun-nitellaan kuitenkin huomattavasti pitempää ajanjaksoa varten. Asuntopolitiikan haasteena onkin katsoa hieman pitemmälle tulevaisuuteen.

Meillä onkin käynnissä sekä toisaalta odotettavissa monia kehityskulkuja, jotka vaikuttavat tulevaisuudessa kotitalouksien asumisratkaisuihin. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen liitty-vä fossiilisten polttoaineiden hintojen nousu on ehkä keskeisin muutos. Autoilun kallistuminen tai monien asuntojen lämmityskustannusten nousu tuntuvat suoraan kukkarossa. Pientalo-asuminen, joka on voimakkaasti sidoksissa henkilöauton käyttöön työmatkaliikenteessä, on tässä haasteiden edessä. Ilmastopoliittisesti vielä keskeisempi haaste on pyrkiä eheyttä-mään viime aikoina huolestuttavasti hajautuneita yhdyskuntarakenteitamme.

Merkittävä kehityskulku on myös koko maailmassa jatkuva kaupungistuminen. Suomi on kaupungistumisasteessa perässä muita Euroopan maita, ja kehityksen jatkumista pidetään selvänä. Meillä tämä tarkoittaa ennen kaikkea kasvukeskusten väestönkasvua. Suomessa on myös huomioitava maahanmuuton voimakas lisääntyminen, joka kohdistuu ensi sijassa pää-kaupunkiseudulle ja osin muihin suurimpiin kaupunkeihin.

Ehkä kaikkein selkeimmin ja varmimmin tuleviin asumispreferensseihin vaikuttaa kuitenkin väestön ikääntyminen. Se, että meillä on parinkymmenen vuoden päästä lähes tuplamäärä yli 65-vuotiaita ikäihmisiä joukossamme, ei voi olla vaikuttamatta myös asumispreferenssei-hin ja –valintoihin.

Asuntopolitiikalla pitääkin pyrkiä sovittamaan yhteen yhtäältä edellä mainittuja ihmisten toi-veita ja tarpeita sekä toisaalta ne todennäköiset kehityskulut, jotka jatkossa muokkaavat näi-tä toiveita ja tarpeita niin ihmisten omista kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Nämä eivät ole välttämättä ristiriidassa keskenään, tai ainakaan niiden ei pitäisi sitä olla. Meidän on vain löy-dettävä ratkaisuja, jotka mahdollistavat niiden yhtäaikaisen toteutumisen.

Pientaloasuminen on Suomessa perustunut pitkälti omakotitaloasumiseen suurehkoilla ton-teilla. Tätä perinnettä on varsinaisesti uudistettu vasta viime aikoina, kun myös hieman tii-viimpää pientalorakentamista on syntynyt. Näitä asuinalueita on viime vuosina rakennettu maan eri puolille hyvinkin erilaisilla lopputuloksilla ja toteuttamistavoilla. Ymmärtääkseni asukkaiden kokemukset tiiviistä ja matalasta ovat olleet hyvin myönteisiä.

Onkin varsin selvää, että varsinkin kasvukeskusten liepeillä ja aivan erityisesti täällä pääkau-punkiseudulla tulevaisuuden pientaloasumisen tulee pääosin olla ns. kaupunkimaista pienta-loasumista. Tähän johtavat monet tekijät, mutta aivan erityisesti vapaan tonttimaan puute, maan hinnan väistämätön kohoaminen edelleen – ja sitä enemmän mitä paremmin tontit si-jaitsevat sekä aivan erityisesti kestävän kehityksen edellyttämä tarve eheyttää yhdyskuntara-kenteitamme.

Tänä päivänä aivan liian suuri osuus kaupunkiseutujen omakotirakentamisesta sijoittuu kaa-va-alueiden ulkopuolelle. Erityisesti kehyskunnissa tarvitaan varsin vahvoja ponnisteluja tont-titarjonnan lisäämiseksi ja monipuolistamiseksi niin, että omakoti- ja pientalorakentaminen ohjautuisi nykyistä kattavammin kaava-alueille palvelujen ja joukkoliikenneyhteyksien tuntu-maan. Riittävä, monenlaisia toteutusmahdollisuuksia tarjoava tonttitarjonta on edellytys pien-talorakentamisen kehittämiselle niin kaupunkiseutujen ydinalueilla kuin niiden ympäryskun-nissakin.

Yksi kehittämisen tie on lisätä eri osapuolien kumppanuutta asuinalueiden toteutuksessa. Yhteistyö kunnan, rakennuttajien ja mahdollisuuksien mukaan asukkaiden välillä pitäisi alkaa heti asuinalueen kaavoituksen suunnittelusta, sillä alkuvaiheessa vaikutusmahdollisuudet ovat suurimmillaan. Asukaslähtöisyyden korostaminen suunnittelussa loisi edellytykset sovit-taa yhteen kotitalouksien erilaisia tavoitteita. Rakennuttajille pitäisi tarjota aidosti mahdolli-suuksia toteuttaa asuinalueita innovatiivisesti, oman ammattiosaamisensa pohjalta.

Tuottajamuotoinen pientalorakentaminen on meillä varsin tuore asia ja sen kehityspotentiaali on vielä suuri. Muutaman talon kohteita on toki rakennettu, mutta laajempia alueita, kuten Lehtovuori Helsingissä tai Sundsberg Kirkkonummella, on vielä vähän. Tuottajamuotoisessa pientalorakentamisessa voisivat toteuttajina kilpailla niin rakennusliikkeet kuin talotehtaatkin. Näin olisi mahdollista saavuttaa etuja niin lisääntyvästä kilpailusta kuin myös lisäresursseista alueellisesti tiukoille rakennusmarkkinoille.

Tuottajamuotoisen pientalorakentamisen laajentaminen suurempiin kokonaisuuksiin olisi nähdäkseni varsin toteuttamiskelpoinen malli etenkin Helsingin seudulla. Rakennettavien alueiden tulisi sijoittua hyvin yhdyskuntarakenteeseen ja antaa mahdollisuudet ilman henkilö-autoa tapahtuvalle liikkumiselle. Asuinympäristön sinänsä pitäisi vastata ihmisten pientalo-asumiseen liittämiä toiveita.

Varsinkin nykyisenkaltaisessa korkeasuhdannevaiheessa, jolloin rakennusalan kapasiteetti on lähes täyskäytössä, tarvitsemme myös lisää perinteistä hartiapankki- ja muuta omaehtois-ta rakentamista, koska tämä tuo markkinoille samalla uutta kapasiteettia. Erityisesti tämä koskee pääkaupunkiseutua.

Maanantaina Kiinteistö- ja rakentamisfoorumissa pitämässäni puheessa linjasin oman sekto-rini osallistumista yhteisiin ilmastotalkoisiin. Toistan tässä lyhyesti osan siellä sanomastani.

Suomessa on sinällään saavutettu hyviä tuloksia rakennusten energiatehokkuuden paranta-misessa. Viimeksi määräyksiä tiukennettiin neljä vuotta sitten, jolloin tavoitteena oli vähentää uudisrakennusten energiankulutusta 25 – 30 %. Tavoite itsessään on toteutunut, mutta osoit-tautunut jo nyt riittämättömäksi. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa juuri voimaan tulleet mää-räykset ovat selvästi Suomen nykyisiä vaatimuksia tiukemmat.

Matalaenergiarakentamisen on osoitettu lukuisissa selvityksissä olevan jo nyt kokonaistalou-dellisesti edullista. Tästä huolimatta se ei ole markkinavetoisesti edennyt riittävästi. Tämän takia ympäristöministeriössä on aloitettu valmistelu määräyksien kiristämisestä 30–40 pro-sentilla ja ohjata näin kohti matalaenergiarakentamista.

Uudet säädökset on tarkoitus saattaa voimaan vuoden 2010 alusta. Ne on kuitenkin tarkoitus antaa jo vuonna 2008, jotta alan toimijoille jää riittävästi aikaa varautua uusiin määräyksiin. On myös hyvä huomata, että energiatehokkuutta parantavilla määräyksillä suojataan mm. kuluttajia tulevaisuudessa väistämättä nousevilta energianhinnoilta.

Yhtenä, vaikkakin pienenä toimenpiteenä matalaenergiatalojen yleistymisen kannustimeksi, kotitalouksille suunnattu omakotitalojen korkotukilainoitus kohdennetaan ensi vuonna ainoas-taan matalaenergiatalojen rakentamiseen.

Koska ei ole myöskään samantekevää miten rakennuksen tarvitsema lämpö tuotetaan, on syytä kiinnittää huomiota myös energian tuotantotapaan ja energiaresurssien riittävyyteen. Pääperiaatteena tulee jatkossakin olemaan, että lopullisen valinnan eri lämmitysmuotojen välillä tekee kuluttaja itse. Tästä periaatteesta tulee kuitenkin voida poiketa jos perusteet ovat ilmeisen vahvoja.

Suoran sähkölämmityksen aiheuttamaa huipputehontarvetta pitää uudisrakentamisen osalta voida jatkossa rajoittaa. Suoran sähkölämmityksen kieltämisen sijasta on kuitenkin luonte-vampaa ja kilpailuoikeudellisesti ongelmattomampaa Ruotsin mallin mukaisesti asettaa näille taloille vaatimuksia uusiutuvista lisälämmönlähteistä tai muilla tavoin lämmitettäviä taloja pa-remmasta lämmöneristyksestä.

Kaukolämmön hyödyntämiseksi taas on käynnistetty maankäyttö- ja rakennuslain muutos-hanke, jolla tullaan tekemään mahdolliseksi määrätä uudisrakennusten kaukolämpöverkkoon liittämisestä sellaisen alueen asemakaavassa, jolla on olemassa kaukolämpöverkko tai jolle sellainen on suunniteltu rakennettavaksi. Kohtuuttomuuksien välttämiseksi tullaan luonnolli-sesti säätämään tietyistä poikkeuksista mainittuun pääsääntöön.

Tulevat määräykset tulevat asettamaan merkittäviä haasteita kaikelle asuntorakentamiselle. Omakotipuolella haasteet ovat kuitenkin sen takia vähäisemmät, että sillä puolella on jo va-paaehtoisesti ja oma-aloitteisesti kiinnitetty rakennusten energiatehokkuuteen ja uusiutuvien energialähteiden käyttöön runsaasti huomiota.

Helsingin seudulla on aloitettu useita merkittäviä hankkeita, joiden tarkoituksena on lisätä asunto- ja tonttitarjontaa ja täten vakauttaa seudun asuntomarkkinoita sekä parantaa mah-dollisuuksia osaavan työvoiman saannin turvaamiseen myös jatkossa. Asetetut tuotantota-voitteet ovat hyvin kunnianhimoisia ja vaativat aitoa kumppanuutta valtiovallan ja seudun kuntien kesken.

Vielä on ennenaikaista arvioida, mitä kaikkea mm. tuleva seudun ja valtion välinen aiesopi-mus sekä toisaalta hallituksen asuntopoliittinen toimenpideohjelma tulevat sisältämään. It-sestään selvää kuitenkin on, että näiden tulee sisältää toimenpiteitä, jotka olennaisesti vauh-dittavat erityisesti tonttitarjontaa, joka on – ei ainoa, mutta – täysin välttämätön edellytys asuntotilanteen helpottamiselle.

Kyse on ennen kaikkea tahdosta ja sitoutumisesta. Maankäyttö- ja rakennuslaki mahdollistaa monia erilaisia toimintamalleja aktiiviseen maapolitiikkaan halukkaalle kunnalle. On kuitenkin hyvä huomata, että paitsi maanomistusolot, myös muut alueelliset olosuhteet, perinteet ja käytännöt poikkeavat olennaisesti toisistaan. Onkin selvää, ettei esimerkiksi Oulussa loista-via tuloksia saavuttaneita käytänteitä millään voida sellaisenaan siirtää esimerkiksi Espoo-seen.

Samalla tavoitteet edellyttävät toteutuakseen – varsinkin kun ilmastopoliittiset perusteet ote-taan vakavasti, kahta asennetason muutosta. Ensinnäkin kerrostaloasumisesta pitää pystyä kehittämään houkuttelevampaa. Toiseksi pientalopuolella pitää mm. Keski-Euroopan monien maiden esimerkkiä seuraten siirtyä ns. tiiviiseen ja matalaan, kaupunkimaiseen pientalora-kentamiseen. Näitä molempia tarvitaan, eikä niitä pidä asettaa vastakkain. Ja sen lisäksi tar-vitaan toki paljon muutakin, myös perinteistä omakotirakentamista.

Kaupunkikeskusten ulkopuolella olosuhteet ja tilanne ovat toki täysin erilaiset ja siellä vas-taavanlaista tarvetta ei ole.

Omakoti- ja pientaloasuminen on meillä suosittua ja se tulee varmasti olemaan sitä myös jatkossa. On kuitenkin hyvä huomata, että monista eri syistä monet muut tekijät, kuten hyvät joukkoliikenneyhteydet ja helposti saavutettavissa olevat palvelut ovat myös tärkeitä ihmisten päättäessä omista asumisvalinnoistaan, ja että näiden tekijöiden merkitys tulee jatkossa mitä suurimmalla todennäköisyydellä kasvamaan.

Maailma on pullollaan maita ja paikkoja, joissa asutaan onnellisesti ja viihtyisästi pientalois-sa, mutta olennaisesti Suomea tiiviimmin rakennetussa ympäristössä. Mitä nopeammin ja laajamittaisemmin maamme kaavoittajat ja alan muut toimijat oivaltavat tämän ja mitä vauh-dikkaammin täällä ryhdytään toden teolla kehittämään omiin oloihimme sopivaa kaupunki-maisen pientaloasumisen konseptia, sitä valoisampana näen pientaloasumisen tulevaisuu-den Suomessa.

Pientaloasujat ovat Suomessa muita energiatehokkaampia. Pientaloihin kohdistuu myös ker-rostaloja olennaisesti vähemmän ns. korjausvelkaa, koska pientaloista pidetään perinteisesti muita parempaa huolta. Yhteiskunnalla on täten monia syitä suosia tällaista asumismuotoa, kunhan se asteittain mukautuu muuttuviin olosuhteisiin. En kuitenkaan näe mitään syytä, miksi näin ei tapahtuisi. Kehitys kehittyy, myös pientaloasumisessa.