Blogi

Pari sanaa pormestarista ja hänen roolistaan

Helsinki siirtyy tänä keväänä pormestarimalliin. Moni kysyy, mitä tämä tarkoittaa. Aika näyttää, esikuvia ei oikein ole. On selvää, että se miten ensimmäinen pormestari tehtävään suhtautuu ja minkälaisen johtajuuden hän ottaa, tulee vahvasti muokkaamaan pormestarimallia. Henkilöillä on merkitystä.

Kun pormestari astuu tehtäväänsä sekä kaupunginjohtajan että kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävät katoavat. Tuleva pormestari on näitä molempia. Toimenkuva on lähempänä entistä kaupunginjohtajan roolia, onhan pormestari päätoiminen kaupungin ylin johtaja, eräänlainen konsernijohtaja. Tehtävä on kuitenkin laajempi ja poliittisempi kuin aiemmilla kaupunginjohtajilla.

Helsinki on iso paikka. Kaupunki on muun muassa maan suurin työnantaja. Toimintamenot ovat yli viisi miljardia euroa. Konserniin kuuluu satoja yksiköitä. Pormestarin tehtävä on johtaa koko tätä apparaattia.

Kuten muissakin organisaatioissa ylimmän johdon tulee keskittyä strategisiin kysymyksiin, nähdä kokonaisuus, luoda puitteet tuloksekkaalle yhteistyölle ja viedä kaupunkia määrätietoisesti kohti parempaa tulevaisuutta. Kaiken voi aina tehdä hieman aiempaa paremmin.

Kaupungin hallintomalli poikkeaa olennaisesti valtakunnan politiikan teosta siinä, ettei kaupungissa ole hallitusta ja oppositiota, vaan kaikki ryhmät osallistuvat kaupunginhallitukseen vaaleissa saavuttamansa menestyksen mukaisilla painoarvoilla. Kokoomus ja vihreät ovat molemmat tulevassa kaupunginhallituksessa ja aika lailla varmasti myös sen kaksi suurinta ryhmää. Mutta vain toisesta näistä tulee pormestari.

Kaupungistuminen ei ole tykkäämiskysymys, vaan globaali megatrendi. Se tuo mukanaan paljon hyvää, mutta myös lieveilmiöitä. Helsinki on Suomessa ainutlaatuinen paikka, ainoa jonkinlainen metropoli. Täällä sekä kaupungistumisen edut että haitat korostuvat. Pormestarin tärkein tehtävä on johtaa kaupunkia siten, että näitä hyötyjä vahvistetaan ja haittoja lievitetään.

Pormestari on kaupungin kasvot, ylin edunvalvoja ja kokoava voima. Hänen tehtävänsä on tuoda vakautta muuten epävakaaseen maailmaan, luotsata kaupunki yhä parempiin saavutuksiin, sekä pitää huolta henkilöstön viihtyvyydestä ja sosiaalisesta eheydestä.

Helsinki kasvaa joka tapauksessa. On tärkeää, että tämä kasvu on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Tämä on vaativa johtajuushaaste, jossa populismille tai haihattelulle ei saa antaa sijaa.

Helsinki on hieno kaupunki, yksi maailman hienoimmista. Tulevaisuuden Helsinki on enemmän.