Blogi Yleistä

Oodi Sävelradiolle

Sävelradio lopettaa tänään toimintansa. Tänä viimeisenä lähetyspäivänä kanavalla muistellaan menneiden vuosien parhaita hetkiä. Sen jälkeen kanava hiljenee. Sääli. Suuri sääli.

Sävelradio tavoitti ison osan suomalaisista. Vuoden aikana kanavan keskimääräinen kuulijamäärä oli noin puoli miljoonaa viikossa, Oulusta Etelä-Suomen keskuksiin. Asema kasvatti perustamisestaan, vuodesta 1999 lähtien, koko ajan kuulijaosuuttaan ja nousi lopulta peräti kolmanneksi suurimmaksi kaupalliseksi radioksi. Viime elokuun kuulijaluvut olivat 32 prosenttia suuremmat kuin aiemman vuoden vastaavat luvut.

Muilla elämänalueilla tällaisista saavutuksista palkitaan. Istuva hallitus kuitenkin toimi toisin. Sävelradio oli ainoa kaupallinen valtakunnallinen radiokanava, joka ei saanut jatkoa toimilupaansa.

Luvan myöntäminen olisi ministeri Huovisen mukaan keskittänyt radiovaltaa liiaksi yhdelle mediatalolle. Niin tai näin, omistus jakautuu nyt harvemmille toimijoille kuin aiemmin. Ministeri Huovinen katsoi myös, ettei valtakunnallinen kanava voi vastata kysyntään yhtä hyvin kuin paikallinen. Höpö höpö, sanovat monet, minä mukaan lukien. Päätöksen takana on myös ministerin huoli siitä, ettei kaikilta kanavilta tulisi vain ”sitä yhtä ja samaa”. On suorastaan surkuhupaisaa, että ”sitä yhtä ja samaa”, mitä Sävelradiossa oli tapana soittaa, ei kuitenkaan kuule miltään muulta kanavalta.

Markkinataloudessa kuluttaja (asiakas) on aina oikeassa. Myös demokratiassa lähdetään siitä, että niiden määrällä, jotka ovat jotain mieltä, on jokin merkitys. Mutta ei. Toimiluvista päättävät ministerit, eivät Suomen kansa. Puoli miljoonaa kuluttaja-asiakasta ei tässä tapauksessa paljoa merkinnyt. Kansalaisten näkemyksille ei paljon sijaa annettu. Niin se suomalainen demari näyttää tietävän paremmin kuin kansa itse, mikä kansalle on parhaaksi.

Musiikkimaku on yksilöllinen asia. Tai sen pitäisi olla. Ihmisten, kuuntelijoiden, kuluttajien, asiakkaiden pitäisi saada itse päättää, mitä he kuuntelevat sen sijaan, että systeemi ylhäältä käsin ohjaa poloisia kansalaisia, etteivät he vain kuuntele väärää musiikkia, ”sitä yhtä ja samaa”. Minusta 500 000 Sävelradion kuuntelijaa ei yksinkertaisesti voinut olla väärässä.

Minulle sosialidemokratia on aina edustanut tasapäistämistä ja holhousta. En kuitenkaan aiemmin kuvitellut, että se ulottaa lonkeronsa jopa ihmisten musiikkivalintoihin. Ei keskittyminen niin kamalaa ole, jos ihmiset ovat tarjonnasta mielissään. Ei valtakunnallisuus voi olla ongelma, jos kanavalla on puoli miljoonaa kuuntelijaa. Ei ”se yksi ja sama” voi olla ongelma, jos kansalaiset sitä haluavat. Eikä Sävelradio edes edustanut tätä yhtä ja samaa.

Sävelradiota oli miellyttävä kuunnella. Se edusti modernilla tavalla perinnettä ja pysyvyyttä alati muuttuvassa elinympäristössämme. Sen toimittajat olivat päteviä ja asiansa osaavia, jutut hyvin tehtyjä ja musiikki mainiota. Sävelradiolla oli myös sukupolvia yhdistävä vaikutus. Itse kuuntelin kanavalta hittejä, joista monet soivat radiossa, kun olin vielä lapsi. Minua vanhempi sukupolvi taas muisteli omia nuoruusvuosiaan nostalgisten radiohittien tahdittamana. Uskallan väittää, että myös minua nuorempi sukupolvi kuunteli Sävelradion taajuuksilta usein omilta vanhemmilta opittuja sävelmiä. Sävelradio ylläpitikin ansiokkaasti tietyn kulttuurimuodon säilymistä ja -perinteen jatkamista. Voi jopa olla pitkälti Sävelradion ansiota, että monet 2000-luvun koululaiset osaavat Hymyhuulien sanat ulkoa.

Sävelradio vaikenee. Mutta siitä jää hyvät muistot. Lämmin kiitos siitä koko Sävelradion väelle.