Blogi

Onni löytyy myös kaupungista

Hesarissa oli toissapäivänä juttu, jonka mukaan kaupunkilaiset ovat tyytyväisiä tiiviissä ympäristössä. Jutussa viitataan Aalto-yliopiston suurtutkimukseen ja se on otsikoitu osuvasti ”Onni löytyy myös kaupungista”.

Tutkimuksen yksi keskeinen tulos oli, että ”asukkaiden kokemukset asuinalueistansa ovat pääsääntöisesti sitä parempia, mitä tiiviimmin rakennetussa ympäristössä he asuvat”. Tästä tutkija tekee mm. sen johtopäätöksen, että tiivistämistä ei kannata pelätä.

Tutkijat toteavat itsekin yllättyneensä tuloksista. Minua yllättää vain se, että tutkijat yllättyivät.

Helsingin ydinkeskustassa maksetaan laajoilla alueilla maan korkeimpia neliöhintoja asunnoista. Tämä ei ole sattumaa. Niistä maksetaan eniten sen takia, että ne ovat halutuimpia. Eivätkä ne voisi olla halutuimpia, ellei siellä viihdyttäisi.

Kaupungit ja varsinkin niiden keskeisimmät alueet ovat eurooppalaisen elämänmuodon ydin. Kaupunkilaisuus on eurooppalaisuutta, jota on aina esiintynyt myös Suomessa, mutta jonka arvostus koko ajan nousee. Tämä on hienoa ja olen siitä erittäin iloinen.

Jutussa viitataan myös aiempiin tutkimuksiin Helsingin kehyskunnissa, jossa tulokset ovat olleet päinvastaisia. Ei tässäkään mitään yllättävää ole. Kaupungeissa arvostetaan keskimäärin enemmän kaupunkimaista kun maaseudulla ja maaseudulla arvostetaan enemmän maaseutumaista kun kaupungeissa ja perin outoa olisi, ellei näin olisi.

Suomessa on yli 5 miljoonaa ihmistä. Näillä on erilaisia toiveita ja tarpeita. Siksi tarvitsemme myös erilaisia asuinratkaisuja ja -ympäristöjä.

Se mitä emme tarvitse, on keinotekoinen vastakkainasettelu, jolla osoitetaan väheksyntää tai halveksuntaa joitakin maan alueita kohtaan. Meitä kaupunkilaisia syytetään tästä mielellään. Niin rankkoihin loukkauksiin kun ex-pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja Vanhanen omilla betonikaupunkipuheillaan muutama vuosi sitten syyllistyi (on muuten edelleen eräiden kepulaisten vakiosanavarastoa), emme kuitenkaan ole alentuneet, emmekä alennu.

Aion jatkaa työtäni urbaanin elämäntavan arvostuksen nostamiseksi. Silti olen sitä mieltä, että maaseutumaisempi vaihtoehto on ihan yhtä arvokas. Valitkoon jokainen