Blogi Yleistä

Omistajapolitiikka ei ole hetken hurmaa

Eilinen Kauppalehti haastatteli useampaakin asiantuntijaa valtion pörssiomistusten myynnistä. Suunnilleen puolet haastatelluista oli myynnin kannalla, puolet taas enemmän tai vähemmän sitä vastaan. Yhtä kaikki juttu paljastaa oleellisen valtion omistajapolitiikkaa koskevasta ajattelusta: Mielipiteitä on joka lähtöön.

Välillä kommentteja ohjaavat tunteet, välillä looginen ajatteluketju, välillä poliittinen näkemys. Meille suomalaisille perinteisesti tyypillistä pragmaattista pohdiskelua ei julkisissa kommenteissa liiaksi näy.

Omistajaohjauksessa, kuten niin monessa muussakin, on kyse vastuunkannosta. Asioita ei voi tehdä hetken hurmaan vedoten, vaan ainoastaan kylmänviileään analysointiin perustuen. Vain pitkäjänteisellä ja johdonmukaisella tavalla johdetaan valtion omistuksia veronmaksajien etujen kannalta parhaalla tavalla.

Selkeitä tavoitteita on tällöinkin kuitenkin vain kaksi: tärkeiden strategisten yhtiöiden omistuksesta huolehtiminen sekä parhaan taloudellisen tuloksen saavuttaminen.

Suomalaisten suhtautumisesta valtion omistajuuteen saatiin mielenkiintoista tietoa toukokuun loppupuolella MTV3:n teettämästä tutkimuksesta. Koskenkorva-liike on näköjään rauhoittunut muutaman vuoden takaisesta, kun 48 prosenttia vastaajista oli valmis myymään valtion viinayhtiö Altian. Puolestaan vesiongelmista kärsineen Talvivaaran omistuksesta olisi luopunut kokonaan 32 prosenttia vastaajista, kun omistuksen lisäyksen kannalla oli viidennes vastaajista.

Ilman tunteita ja intohimoja ajatellen, miksi valtion pitäisi omistaa erillinen viinayhtiö? Meillä on käsissämme hyvässä tuloskunnossa oleva yritys, joka parhaimmillaan voitaisiin listata pörssiin ja saada lisää potkua ajoittain aneemisena pidetylle rahoitusmarkkinalle. Tai mitä lapun lyöminen vesiongelmien kanssa painineen Talvivaaran luukulle helpottaisi? Ympäristöongelmat jäisivät erittäin vaikeasti hoidettaviksi – ja vielä erittäin kalliisti yhteiskunnan kustannuksella. Ehdottomasti tärkeintä on, että yhtiö itse pistää valtionkin antamat paukut ongelmien ratkaisemiseen. Näin yhtiö on luvannut ja tätä tullaan myös valvomaan.

Oli kyse sitten viinasta tai Talvivaaran vesistä, tärkein viesti on kuitenkin se, ettei valtion oman pohdinnan tulisi riippua lainkaan yksittäisten kyselyiden tuloksista. Tähän perustuu myös keskustelu valtion osakeomistuksia hallinnoivan, itsenäisen Solidiumin roolista. Omistajaohjausministerin tehtävää hoitavan Heidi Hautalan ehdotus joitakin aikoja sitten oli Solidiumin roolin uudelleenharkitseminen. Olisin tämän ajatuksen kanssa varsin varovainen.

On täysin ymmärrettävää, että eri yritysten kohahduttavissa uutisissa voi olla suuri poliittinen paine ottaa ohjat omistuksessa. Mutta voidaanko silloin taata, että päätökset tehdään rauhassa harkiten eikä tunteiden vallassa? Epäilen tätä – aivan kuten epäili Oulun yliopiston laskentatoimen professori Juha-Pekka Kallunki eilisessä Kauppalehdessä.

Sen sijaan poliitikoilla on täysi oikeus ottaa julkisestikin kantaa yritysten toimintaan ja vaatia parannuksia. Yritysten yhteiskuntavastuu on laaja käsite nykymaailmassa, se on otettava vakavasti joka tasolla. Jos yritys menettää sosiaalisen hyväksyttävyytensä, se muuten saattaa näkyä nopeasti sen tuloksessa ja markkina-arvossa, kuten muutamat esimerkit ovat konkreettisesti osoittaneet.

Keskustajohtaja Juha Sipilä on sitkeästi ehdottanut TeliaSoneran osakkeiden myymistä ja rahan sijoittamista valtion kasvurahastopottiin. Kaunis ajatus sinänsä. Olen lähtökohtaisesti samaa mieltä, että myös valtion tasetta tulee käyttää pohdittaessa keinoja maan nostamiseksi uudelleen kasvun tielle.

Sipilä on kuitenkin unohtanut loppuun saakka pohtia, paljonko yksityinen puoli on valmis tulemaan mukaan mainituissa talkoissa. Hallitus sen selvitti ja lopputuloksena on ensi vuoden alusta alkava merkittävä kasvurahoitusohjelma, joka nousee miljardiin euroon kymmenen vuoden sisällä. Jos tarvetta ja kysyntää isommillekin summille löytyy, mitä useimmat asiantuntijat vahvasti epäilevät, valtiolla tulee olla valmius lisätä paukkujaan, Sipilän ilmaan heittelemä kolme miljardia on kuitenkin niin iso summa, että sen sijoittaminen onnistuneesti markkinoille ei olisi realismia. Niin tai näin, valtion omistajapolitiikkaan äkkinäinen soveltuu heikosti.

Valtion omistajapolitiikka ei ole hetken hurmaa. Sen sijaan politiikkaa on toteutettava kannattavamman reseptin mukaan eli analysoivasti, pitkäjänteisesti ja tuottavasti, ja ennen kaikkea ilman ideologisia pakkopaitoja. Ajattelu, jonka mukaan ”kaikki lihoiksi ja saman tien” on ihan yhtä pöljä kuin se, että ”mitään ei koskaan myydä voi”.

Mitä muuten eri ongelmien mittaluokkaan tulee, ja mitä Kauppalehdenkin jutussa sivutaan, myymällä kaikki valtion yritysomistukset voitaisiin kattaa kahden vuoden lisävelkaantumisemme nykytasolla. Siis vain kahden vuoden lisävelanotto! Tämä mielessä pitäen on hyvä mieltää, ettei velkaantumistamme omaisuutta myymällä kuriin saada. Ei alkuunkaan. Kyllä tässä ratkaisun tulee lähteä ihan muuta reittiä. Mutta jotakin reittiä sen pitää lähteä liikkeelle, niin posketon nykyinen velkaantumistahtimme on!

Vastaa