Yleistä

Omistajaohjaus hakusessa?

Tapaninpäivän myrskyjen ja niiden aiheuttamien pitkäksi venähtäneiden sähkökatkosten jälkipyykkiä pestään näyttävästi. Ankarinta ja ilmeisimmin aiheellisinta kritiikkiä on kohdistettu sähköyhtiöiden tiedotukseen.

Muilta osin asiassa kannattaisi hyvän suomalaisen perinteen hengessä pitää pää kylmänä. Vaikka sään ääri-ilmiöt ilmastonmuutoksen myötä tullevatkin lisääntymään, kyse on varsin poikkeuksellisista tapahtumista. Ylireagointia tuleekin nyt välttää. Kaikkeen ei voi – tai ei esimerkiksi taloudellisesti ole mielekästä varautua.

Kun sähkönjakelun toimintavarmuutta jatkossa ryhdytään edistämään, tervettä maalaisjärkeä ei pidä säästellä. Myös asianmukainen kustannustehokkuus on pidettävä visusti mielessä, kyse ei kuitenkaan ole koleraepidemiasta, joka pitää torjua kustannuksista välittämättä.

Samalla pitäisi mieltää missä roolissa itse kukin asiaa tarkastelee ja kommentoi.

Kun omistajaohjauksesta vastaava ministeri valtakunnan päälehdessä ilmoittaa, että sähköyhtiöt investoivat liian vähän Suomeen osoittaen sanansa valtion enemmistöomistuksessa olevalle Fortumille, hän liikkuu alueella, jossa omistajaohjausministerin ei pitäisi suunnistella.

Fortum on merkittävä kansainvälinen pörssissä noteerattu suuryritys. Siinä vaiheessa kun sen omistajaohjauksesta vastaava ministeri ryhtyy yhden pikkaisen ankaramman myräkän jäljiltä julkisesti arvioimaan yhtiön investointien jakautumista vaikkapa Suomen, Ruotsin ja Venäjän välillä, on syytä kysyä, onko valtion omistajaohjausstrategiassa tapahtunut isompikin ajattelutavan muutos, ja jos on, onko se tietoista ja koko hallituksen siunaamaa.

Kun ministeri Hautala enemmistöomistajan nimissä kyselee ”ovatko yhtiöt tehneet vähän liian helppoa rahaa” ei voi kuin äimistellä. Käsittääkseni omistajaohjauksen tehtävä on valvoa omistajan intressiä, kun taas sähkönsaannin toimintavarmuuden edistäminen kuuluu Työ- ja elinkeinoministeriölle.

Omistajan keskeinen intressi on se, että yhtiö tekee hyvää tulosta. Yhteiskunnan kokonaisetu on luonnollisesti huomattavasti monivivahteisempi asia.

Yksi valtion omistajaohjauksen muutama vuosi sitten tapahtuneen uudistamisen lähtökohta oli juuri näiden kahden asian eli toisaalta valtion omistaja- ja toisaalta regulaatio- eli sääntelyroolin erottaminen selkeästi toisistaan. Omistajaohjaus keskitettiin Valtioneuvoston kansliaan ja tehtävään määrättiin erillinen ministeri, jolla ei tulisi olla varsinaisen ministeritoimensa myötä roolia yhtiöiden toimintaa raamittavissa ministeriöissä. Regulaatio puolestaan kuuluu asianomaiselle substanssiministeriölle ja -ministerille, energiapolitiikan osalta TEM:lle ja elinkeinoministerille.

Onko tästä jaosta nyt luovuttu? Onko niin, että valtionyhtiöiden investointien jakautuminen eri maihin ei enää olekaan yhtiön operatiivisen johdon liiketaloudellisin perustein tehtävää harkintaa?

Niin tai näin, hallituksen piirissä tulisi vaikkapa talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa käydä periaatteellinen selkeyttävä keskustelu omistajaohjauksen roolista ja tehtävistä.

Mitä sähkönsaannin toimintavarmuuden parantamiseen vielä tulee, vailla merkitystä ei ole sekään, kenen kontolle vaikkapa vaadittavat uudet investoinnit kapsahtavat.

On helppo viisastella, että kulut menevät yhtiöiden piikkiin. Itse olen taipuvaisempi Energiateollisuuden toimitusjohtaja Juha Naukkarisen (HS 4.1.) tavoin uskomaan, että parannukset ”maksavat viime kädessä asiakkaat – myös ne, joilla on harvoin ongelmia sähkönjakelussa”.

Ainakaan keskustelutta ei sovi hyväksyä esimerkiksi sellaista ajattelua, että tiiviimmän yhdyskuntarakenteen piirissä olevat pannaan maksamaan haja-asutusalueiden lisäinvestoinnit.

On luontevaa ajatella, että asunnot ovat isoissa kaupungeissa kalliimpia kuin syrjäseuduilla. Yhtä luontevaa on ajatella, että sähkön siirtohinnoissa tilanne on päinvastoin.

Vastaa