Blogi

Mökkeily yhdistää maaseudun ja kaupungit

Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori avasi tänään loma-asuntomessut Mäntyharjussa. Avajaispuheenvuorossaan Vapaavuori korosti mökkeilyn merkitystä kaupunkeja ja maaseutua yhdistävänä tekijänä sekä osana elinvoimaista maaseutua.

”Suomessa on yli 50 kuntaa, jossa on enemmän loma-asuntoja kuin vakituisia asuntoja. Joillakin paikkakunnilla väkiluku jopa kolminkertaistuu kesäisin. Monilla maaseutualueilla mökkiläiset ovatkin tärkeä voimavara elinvoiman ja palveluiden säilyttämisessä”, Vapaavuori sanoi.

Vapaavuori muistutti, että yhä useampi suomalainen kokee itsensä yhtä aikaa kaupunkilaiseksi ja maalaiseksi. Moni tekee etätöitä mökiltä käsin, ja etenkin eläkeläiset voivat viettää pitkiäkin aikoja loma-asunnollaan. Mökeiltä myös vaaditaan yhä parempaa varustelutasoa, mikä asettaa vaatimuksia muun muassa energiatehokkuudelle. Vapaavuori kiittikin loma-asuntomessuja ekotehokkuuden nostamisesta messuteemaksi.

”Olen monesti sanonut, että ekologisesti voi elää niin kaupungissa kuin maaseudullakin. Ympäristön kannalta kestävien valintojen tekeminen vaatii kuitenkin sitä, että tarjolla on tietoa. Mäntyharjun loma-asuntomessut vastaavat hienosti lisääntyneeseen tiedontarpeeseen ekologisesta mökkirakentamisesta.”

Lisätietoja:
Kokoomuksen eduskuntaryhmän ympäristöpoliittinen sihteeri Aino Salo, p. 050 3069 599