Blogi Yleistä

Miten olisi Melbournen malli?

Viimeisimmän Kuntalehden mukaan ”Melbourne nostettiin kuntauudistuksella maailmankaupungiksi”. Juttu kertoo siitä, kuinka suomenkokoinen Victorian osavaltio loi reformilla 78 suurkuntaa ja vahvisti pääkaupunkia. Ensimmäisenä osana reformia säädettiin (vuonna 1993) pääkaupungin erityislaki. Melbourne sai mm. etuoikeuden poimia naapurikunnista alueet, jotka antoivat lisäarvoa pääkaupungin kehittämiselle. Samalla kunnilta poistettiin oikeus valittaa liitoksista korkeimpaan oikeuteen. Reformin tavoitteet ovat onnistuneet hyvin. Maininnanarvoista on myös se, että suurkunnissa valtuustotyöstä on tullut arvostettu tehtävä ja valtuutetuiksi hakeutuu eri alojen osaajia.

Samassa lehdessä kerrotaan myös Tanskan suuresta kuntauudistuksesta ja ihmetellään sitä, miten ”maailmanlaajuiseksi levinnyt kuntaliitosten aalto on jäänyt Suomessa lähes vaille huomiota”.

Suomessa samaa asiaa ajava ns. Paras-hanke on surullisella tavalla keskittynyt lähinnä suurien ongelmien kanssa kamppailevien kuntien kysymyksiin. Muutama iloinen poikkeus toki löytyy – lähinnä Salon seudulta ja osin Hämeenlinnan ympäristössä – jossa kuntaliitoksia lähestytään toisesta, strategisesta näkökulmasta. Todellisen kuntareformin näkökulma voikin olla vain tämä eli vahvistetaan vahvuuksia ja luodaan entistä kilpailukykyisempiä kokonaisuuksia.

Meillä kuntaliitokset on nähty lähinnä pakon sanelemana tosiasiana tilanteessa, jossa yksittäisillä kunnilla on niin suuria vaikeuksia taloutensa tai palvelujensa järjestämisen kanssa, että ne eivät yksinkertaisesti pärjää yksin. Haja-asutusalueiden ”reppanakuntien” liitoksia huomattavasti suurempia kansantaloudellisia hyötyjä kuitenkin saavutettaisiin liittämällä yhteen kaupunkiseutujen kaupunkeja ja kuntia, vaikka kyseeseen tulevat kuinka hyvin voisivat pärjätä itsekseenkin.

Sekä asumisen, maankäytön ja liikenteen ja ennen kaikkea niiden yhteensovittamisen edut että seutujen kilpailukyvyn vahvistaminen puoltavat kuntaliitoksia juuri kaupunkiseuduilla. Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen pitäisi ilman muuta yhdistää. Sama on tilanne useimmilla muillakin suurilla kaupunkiseuduilla. Samalla vahvistettaisiin niin pääkaupunkiseutua kuin muitakin isoja keskuksia, mikä olisi paitsi järkevää myös tavoittelemisen arvoista.

Kuntaliitosten sijaan meillä puhutaan – varsinkin kasvukeskuksissa – yhteistyön tiivistämisestä. Tämä on toki parempi kuin että ei tehtäisi mitään. Uhkana tällä tiellä kuljettaessa on kuitenkin todellinen hallinnollinen sekamelska, rohkeaan päätöksentekoon kykenemätön konsensusmalli ja isännättömien organisaatioiden lisääntyminen. Kuntaliitoksiin ei liity mitään näistä ongelmista!

Hallinnolliset rajat eivät saisi olla järkevän toiminnan este, vaan niiden apuväline. Helsinkiä sen paremmin kuin mitään muutakaan suurta kaupunkia ei saa pitää naapureidensa kiusankappaleena, vaan koko valtakunnan kehityksen moottoreina. Kuntia pitää liittää toisiinsa, jos siitä on hyötyä, ei vain silloin, jos taloudelliset realiteetit pakottavat siihen. Pääkaupunkia pitää uskaltaa vahvistaa, koska meillä on vain yksi pääkaupunki ja koska siitä on hyötyä koko maalle.