Blogi

Mitä Brexitin ja Trumpin jälkeen?

Vuosi 2016 tulee jäämään historiaan politiikan hulluna vuotena, vuotena jolloin sekä länsimainen demokratiamalli että vapaakauppaan ja integraatioon perustuva talousjärjestys kokivat historiallisia kolhuja. Perusinstituutioidemme mannerlaatat ajautuivat muutoksen tilaan, joka voi tuottaa vielä useita ennakoimattomia seurauksia. Murros voi kestää pitkään. Maailma ei enää ole entisensä.

Huolestuttavaksi tilanteen tekee se, ettei demokratialle ja vapaalle markkinataloudelle ole käypiä vaihtoehtoja. Ongelmaa ei helpota se, että establismentti näyttää silminnähden neuvottomalta. Vakavasti otettava uhkakuva onkin se, että maailma ja sen päättäjät jatkavat menoaan ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Brexitillä ja Trumpin menestyksellä on paljon yhteisiä rakennuspalikoita. Molemmat kumpuavat turhautuneen ja elintasoltaan jämähtäneen keskiluokan kapinasta. Yhteistä molemmille jytkyille on tietty kansallismielinen pohjavire, maahanmuuttokielteisyys, hieman jäsentymätön mutta vahva muutoshalu, selkeä eliitin vastainen protesti ja epäusko nykyinstituutioiden kykyyn ratkaista aikamme ongelmia.

Brexit ja Trumpin menestys eivät ole ensimmäisiä oireita käynnissä olevasta muutoksesta. Niiden saama huomioarvo on kuitenkin ylivertainen verrattuna moneen pienemmissä maissa tapahtuneeseen.

Luottamus politiikkaan ja poliitikkoihin on ennätysalhaalla. Viha, ahdistus, turhautuminen ja epäluulo purkautuvat mitä erikoisimmin tavoin – sen mukaan mitä purkautumiskeinoja kulloinkin on tarjolla.

Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat molemmat globalisaation kiistattomia voittajia. Silti murros kasvoi yli äyräiden juuri siellä. Molemmat maat ovat myös maailman johtavia demokratioita. Nähty rytinäkin toisaalta koettiin molemmissa maissa demokraattisen prosessin tuloksena.

Eliitti voi syyttää pitkälti itseään kohtaamistaan takaiskuista. Yhdysvalloissa republikaanit ovat käyneet valtiollisten instituutioiden vastaista parjauskampanjaa ja Iso-Britanniassa on joukolla kylvetty EU:n vastaista propagandaa. Valtiovallan ja unionin vastaista mielialaa on näissä maissa rakennettu vuosikymmeniä juuri poliitikkojen toimesta, toki median myötämielisellä avustuksella.

Eritasoista epäluuloa ruokitaan kaikkialla. Vaikkapa pääkaupunkien ja muun maan vastaista vastakkainasettelua lietsotaan käytännössä kaikissa maissa. EU:kin kelpaa syntipukiksi melkein kaikkeen melkein kaikkialla unionin alueella. Poliitikkojen löysät lupaukset ja arvoton kiistely ovat arkipäivää aivan liian monessa paikassa.

Politiikka on muuttunut arvojen ja aatteiden välisestä temmellyskentästä häikäilemättömäksi viholliskuvien rakentamiseksi ja kansan syvissä riveissä aina jossakin määrin kytevän tyytymättömyyden raadolliseksi ruokkimiseksi. Vaalien voittamisesta on tullut itseisarvo, johon pyritään keinoja alati vähemmän kaihtaen. Taloudessa voiton maksimoiminen noudattaa samaa kaavaa. Poliittinen ja talouseliitti ovat kapinan kohteena yhtäläisesti, tosin vain ensimmäistä näistä pääsee vaaleissa vaihtamaan.

Sosiaalisen median läpimurto on voimistanut protestointimahdollisuuksia ja toki myös sanomisen tapaa. Netissä puhutaan suoraan ja siloittelematta, politiikan kieli kovenee. Jokainen vaalikamppailu syventää osaltaan juopaa ja jokainen viekkaudella hankittu vaalivoitto kasvattaa turhautumista, jos ja kun luvattua muutosta ei saadakaan aikaan.

Niin reaalimaailma, politiikka kuin kommunikaatiomaailma ovat samanaikaisesti suuressa murroksessa. Hämmennys on kokonaisvaltaista.

Globalisaation voittojen ja tappioiden epäsuhtainen kohdentuminen on sinänsä mielletty, mutta kompensoivat toimet on kohdistettu kaikkein heikoimmille. He eivät kuitenkaan ole nyt koetun vastaiskun ytimessä, vaan barrikadeilla ovat niin keskiluokka kuin suhteellisen hyvin aiemmin menestynyt perinteinen työväenluokka. Tämä porukka on ärsyyntynyt monesta muustakin kuin globalisaation hedelmien epätasaisesta jakautumisesta.

Teknologinen murros on vielä yhteiskunnallista murrostakin väkevämpi. Digitalisaatio, robotisaatio, keinoäly ja muut aikamme ilmiöt tuhoavat vanhoja työpaikkoja alati yltyvällä ja ennakoimattomalla vauhdilla ja kasvattavat samalla ihmisten ja kansakuntien välisiä tuottavuuseroja. Riski kelkasta putoamisesta voimistuu kaikkialla. Mielikuvat kelvottomista poliitikoista ja ahneista yritysjohtajista kasvavat helposti yhä korkeampaan potenssiin, niin aiheesta kun aiheettakin.

Korjauskeinot muodostuvat yhä vaikeammaksi – ja tyytymättömyyden lietsominen yhä helpommaksi. Talouskasvun hiipuminen, väestön ikääntyminen ja realiteeteista irronneet kohoavat taloudelliset odotusarvot vaikeuttavat yhtälöä entisestään.

Politiikalta vaaditaan tänä aikana historiallisen paljon. Vastuullisen ja kokonaisvaltaisen päätöksenteon tarve on suurempi kuin ehkä koskaan. Samaan aikaan politiikka kuitenkin viihteellistyy, henkilöityy, pinnallistuu ja raaistuu ennenkokemattomalla tavalla. Ja maailma muuttuu yhä vaikeammin miellettäväksi.

Ainoaksi keinoksi korjata ylilyöntejä muodostuu aivan liian monille turvautuminen yhä rajumpiin ylilyönteihin.

Älyllisempi politiikanteko hapuilee sekin suuressa epätietoisuudessa. Porvaripuolen hellimä tavoite keskimääräisen hyvinvoinnin kasvun tavoittelemisesta ja sen puoliautomaattisesta välittymisestä laajemmille joukoille ei toimi, ainakaan riittävän hyvin. Vasemmiston perusajatus korkeamman verorasitteen, suurempien tulonsiirtojen ja kattavamman tukiverkon luomisesta puolestaan muodostuu jo taloudellisesti mahdottomaksi. Globalisaation pysäyttäminen, jota hamutaan ajoin molemmin puolin, ei yksinkertaisesti onnistu.

Ihmiskunta on aina keksinyt keinot viheliäimmistäkin ongelmista selviytymiseen. Näin lienee syytä olettaa tälläkin kerralla. Historiallisissa murrosvaiheissa selvitään kuitenkin harvoin ilman merkittäviä uhrilukuja. Niin vahvasti kuin vastuutonta populismia vastaan onkin taisteltava, sen taustalla oleva tyytymättömyys on otettava vakavasti. Samoin on ymmärrettävä, että tyytymättömyyttä aiheuttaa myös jo tapamme tehdä politiikkaa.

Se kuinka kauan länsimainen talous- ja poliittinen eliitti vielä jatkaa elämistä valheellisessa hyvänolontunteessaan on ratkaisevaa sen suhteen, kuinka pitkä ja kivulias siirtymävaiheesta tulee.