Blogi

Ministeri Vapaavuori epäviralliseen energianeuvostoon Ateenaan

Euroopan unionin neuvoston nykyinen puheenjohtajamaa Kreikka järjestää epävirallisen energiaministereiden kokouksen 15.–16.5.2014 Ateenassa. Suomea kokouksessa edustaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

Ukrainan tilanteesta johtuen ministerit keskustelevat EU:n energiaturvallisuudesta ja EU:n tuontienergiariippuvuuden vähentämisestä.

– Energiaturvallisuuden ja EU:n yhteisen edun mukaisten energiainfrastruktuurihankkeiden merkitys on korostunut EU:ssa Ukrainan tilanteen vuoksi. Energiainvestoinnit ovat hyvin pitkäkestoisia ja uuden tuotannon rakentaminen vie aikaa. Siksi on tärkeää, että energiaturvallisuuden parantamiseksi tehtävät päätökset ottavat huomioon pitkän aikavälin tavoitteet koko EU:n kannalta, toteaa ministeri Vapaavuori.

Muita kokouksen aiheita ovat EU:n yhteisen edun mukaisten energiainfrastruktuurihankkeiden eli PCI-hankkeiden (Projects of Common Interest) rahoittaminen sekä energiatehokkuustoimet.

Ministereiden lounaskeskustelu käydään EU:n vuoden 2030 energia- ja ilmastopolitiikan kehyksestä ja erityisesti sen uudesta energiahallintomallista.

– Suomi tukee EU:n tavoitteita infrastruktuurihankkeiden rahoitusta koskevien sääntöjen järkeistämisessä. Infrahankkeiden tulee tukea Euroopan kilpailukyvyn ja talouskasvun edistämistä kestävän kasvun tavoitteiden mukaisesti sekä EU:n energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteiden toteutumista, Vapaavuori sanoo.

– Komissio hyväksyi vuoden 2013 lopussa unionin luettelon, joka käsittää noin 250 yhteistä etua (PCI) koskevaa hanketta sähkön ja kaasun siirtoon ja varastointiin, nesteytettyyn maakaasuun, älykkäisiin verkkoihin ja öljyyn liittyvistä ratkaisuista. Siinä on mukana myös Balticconnector-kaasuputki ja siihen liittyvä itäisen Itämeren LNG-terminaali. Sen osalta Suomen ja Viron hallitusten sekä alan yhtiöiden neuvotteluissa tähdätään ratkaisuun alkukesän aikana.

Lisätietoja kokouksesta on Kreikan puheenjohtajuussivustolla.

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Pete Pokkinen, puh. 040 756 7180 erityisasiantuntija Tuuli-Maaria Aalto, TEM, puh. 050 431 7529 ylitarkastaja Ville Niemi, TEM, puh. 050 396 0075

Työ- ja elinkeinoministeriö, tiedote 100/2014

Tiedote TEM:n sivuilla.