Puheet

Mielenterveyspäivät, Kuopio

Minkälaisilla asumisratkaisuilla voidaan tukea arjen sujumista

Hyvät Mielenterveyspäivien osallistujat,
Hyvät naiset ja herrat,

Arjen sujumista tukevilla asumisratkaisuilla viitataan yleensä rakennusten ja niissä sijaitsevien asuntojen erilaisiin fyysisiin ominaisuuksiin. Aiheen tärkeydestä huolimatta haluan tällä kertaa hieman laventaa tulokulmaa ja puhua eräistä muista asumiseen ja arjen sujumiseen liittyvistä asioista.

Tarkastelen puheenvuorossani asumisratkaisuja ja arjen sujumista kolmesta näkökulmasta: ensinnäkin asumistarpeiden ja -toiveiden, toiseksi asumisen hinnan sekä kolmanneksi ns. erityisryhmien näkökulmasta.

Väestön asumistarpeet ja – toiveet ovat jo sinänsä mahdottoman monimutkainen ja moniulotteinen tulokulma. Asumistarpeita on jo lähtökohtaisesti mahdoton objektiivisesti määritellä, eikä niitä voida varmaan koskaan ainakaan täysin täyttää. Asumiseen liittyvät toiveet on luonnollisesti – ainakin joidenkin kansalaisten näkökulmasta – vielä kauempana elävän elämän realiteeteista. Olennaista on kuitenkin tiedostaa, että eri ihmisillä ja eri väestöryhmillä on erilaisia tarpeita, joihin pitää pyrkiä vastaamaan, ja että ulkoisesti samanlaistenkin ryhmien sisällä on yksilöllisiä painotuksia, joille suvaitsevassa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa pitää antaa tilaa.

Asumistarpeisiin ja -toiveisiin liittyviä asumisratkaisuja voidaan tarkastella monen asuntoon liittyvän tekijän kautta. Niitä ovat keskeisesti ainakin asunnon koko, tyyppi ja hallintamuoto sekä sijainti, olipa kyseessä sitten pien-, kerros- tai rivitalo. Asumistarpeet ja toiveet vaihtelevat myös suuresti asuntokunnan perhetyypin ja elämänvaiheen mukaan. Hallitusohjelmassa tämä tunnistetaan ja siinä asuntopolitiikan tavoitteeksi asetetaan sovittaa yhteen ihmisten asumisen toiveet ja tarpeet sekä yhteiskunnan tarpeet ja kestävä kehitys.

Yhtenä selkeänä reunaehtona on siis kestävä kehitys ja sen osalta erityisesti ilmastonmuutoksen hillitseminen.

Kestävän kehityksen kannalta olennaista on eheä ja hyvin suunniteltu yhdyskuntarakenne. Tällainen yhdyskunta tukee osaltaan myös arjen sujumista. Mitä enemmän asukkailta kuluu aikaa välttämättömään liikkumiseen kuten työ-, koulu- ja kauppamatkoihin, sitä enemmän se hankaloittaa heidän jokapäiväistä elämäänsä. Eheässä yhdyskuntarakenteessa keskimääräiset etäisyydet ovat lyhyempiä kuin hajautuneessa yhdyskunnassa ja siksi myös jokapäiväinen liikkumisen tarve on vähäisempää. Eheässä yhdyskuntarakenteessa myös keskeiset palvelut ja erityisesti lähipalvelut, olivatpa ne julkisia tai yksityisiä, voidaan turvata huomattavasti helpommin kuin hajautuneessa rakenteessa. Eheässä yhdyskuntarakenteessa myös edellytykset toimivalle joukkoliikenteelle paranevat, edellyttäähän joukkoliikenne jo määritelmänomaisesti joukkoja.

Kunnat ovat asuin-, työpaikka- ja palvelualueiden sijoittelussa ja kaavoituksessa avainasemassa. Kyse on sekä yksilöiden ja perheiden että yhteiskunnan erilaisten intressien yhteensovittamisesta. Mitä heikommassa asemassa olevasta väestöryhmästä on kyse, sitä tärkeämpää tällainen kokonaisvaltainen suunnittelu on ja sitä tärkeämpää on, että myös yhdyskuntasuunnittelun keinoin luodaan edellytykset mm. toimiville lähipalveluille. Väestön yleisen ikääntymisen myötä tällaisten toimivista lähipalveluista sekä sujuvasta joukkoliikenteestä riippuvaisten ihmisten määrä vain kasvaa.

Kun maassamme on ainakin viimeisen vuoden käyty paikoin varsin kärkästäkin keskustelua erilaisista yhdyskuntarakennemalleista, eheistä ja hajautuneista yhdyskunnista, erikokoisista kaupungeista ja kaupunkiseutujen harvemmin rakennetuista reuna-alueista, uskallan väittää, että elämisen arki on huomattavasti sujuvampaa eheässä rakenteessa ja että tämä näkökohta korostuu paitsi ikääntymisen myötä myös yleisesti sitä enemmän mitä heikompiosaisesta väestönryhmästä on kyse.

Kolikon toinen puoli asumistarpeisiin ja –toiveisiin vastaamisessa on asumisen kohtuuhintaisuus. Mitä suuremmat ovat tarpeet ja toiveet, sitä kalliimpaa asuminen lähtökohtaisesti on. Kysymys liittyy mitä vahvimmin myös arjen sujumiseen, etenkin vähävaraisilla ja pienituloisilla. Jos suuri osa tuloista menee asumiskustannuksiin, aiheuttaa se paineita muun elämisen rahoittamiseen. Eri elämäntilanteissa, kuten työttömyyden tai sairauden osuessa, tilanne usein kärjistyy, kun käytettävissä olevat tulot pienenevät huomattavasti.

Tarve asumisen kohtuuhintaisuuteen liittyy kaikenlaiseen asumiseen, niin vuokralla asumiseen kuin omistusasumiseenkin.

Valtion asumiseen liittyvät tuet ovat keskeisiä keinoja asumismenojen hillinnässä. Tämä koskee sekä rakentamisen tukemista että asukkaiden tukemista oli sitten kyse rahallisista avustuksista tai asumiseen liittyvästä verotuksesta. Rakentamisen tukemisella saadaan aikaiseksi halvempia asuntoja kuin mitä muutoin saataisiin. Asuntopoliittisilla tuilla kuten yleisellä asumistuella, eläkkeensaajien asumistuella ja opintotuen asumislisällä voidaan alentaa etenkin pienituloisten ja muutoin tukea tarvitsevien kotitalouksien asumismenoja. Asumisen verotus vaikuttaa laaja-alaisesti kaikkeen asumiseen.

Toki asumisen hintaan vaikuttavat monet muutkin tekijät. Rahamarkkinoiden toiminta ja niiden muutokset ovat omistusasumisen kohdalla keskeinen asumiskustannusten reunaehto. Talouden yleinen toimintaympäristö, kotitalouksien tulotaso ja asuntomarkkinatilanne vaikuttavat asumisen tukien tarpeellisuuteen ja määrään. Energian hinta vaikuttaa jokapäiväisiin asumiskustannuksiin. Vain muutaman mainitakseni.

Yleisellä kaavoitus- ja asuntopolitiikalla pyritään vaikuttamaan mm. tasapainoisten ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaisten yhdyskuntien kehittymiseen, yleiseen asuntomarkkinatilanteeseen sekä asumisen yleiseen hintatasoon. Joukossamme on kuitenkin paljon sellaisia väestöryhmiä joiden osalta nämä yleiset toimintamallit eivät ole riittäviä.

Eräiden väestöryhmien asumista tarkastellaankin hallinnossa ns. erityisryhmien asumisena. Tavallisimmin asumisen erityisryhminä pidetään asunnottomia, mielenterveyskuntoutujia, päihdeongelmaisia ja vammaisia. Erityisryhmiksi katsotaan myös huonokuntoiset ja muistisairaat vanhukset, opiskelijat ja tukea tarvitsevat nuoret.

Miksi tällaista tarkastelua sitten tarvitaan?

Erityisryhmätarkastelu on tarpeen silloin, kun asuntomarkkinoiden toiminta ja yleiset asuntopoliittiset tuet eivät ole riittäviä kyseisen ryhmän asumisen järjestämiseksi. Kyse on siitä, että lähtökohtaisesti markkinaehtoinen järjestelmä ei kykene tuottamaan tyydyttäviä asuinoloja kaikille väestöryhmille. Usein kyseessä on perheen tai asukkaan taloudellisten ja muiden voimavarojen vähäisyys tai esimerkiksi henkilön toimintakyvyn vajavuudet.

Erityisryhmiin kuuluvat henkilöt ovat paitsi erityisen tuen tarpeessa, usein myös syrjäytymisvaarassa. Siksi heidän asuntoasioidensa järjestyminen edellyttää monipuolisia, useille hallinnonaloille ulottuvia toimenpiteitä. Asuntopoliittisten toimien ohella keskeisiä ovat erityisesti riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.

Suurin osa ns. erityisryhmiin kuuluvista asuu tavallisissa asunnoissa muun väestön keskuudessa. Tällöin kyse voi olla riittävien palvelujen ja tuen saamisesta kotiin. Toisaalta asunnoissa voi olla puutteita asukkaan kannalta ja niitä voidaan korjata ja muuttaa tarpeiden mukaan. Asunnon ja asuin-rakennuksen esteettömyyttä ja toimivuutta parantavat ratkaisut ovat tässä keskeisiä. Yhteiskunnan taloudellista tukea asuntojen ja asuinrakennusten korjauksiin on saatavissa mm. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARAn vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausavustuksena sekä hissiavustuksena. Vammaispalvelulain kautta myös kunnat järjestävät palveluasumista sekä korvaavat asunnon muutostöitä ja asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimista vaikeavammaisille henkilöille.

Kun asuminen tavallisessa asunnossa ei onnistu, tarvitaan asumisen erityisratkaisuja. Niitä ovat palveluasuminen ja tukiasuminen. Palveluasumisesta esimerkkejä ovat vanhusten palvelutalot, dementiaryhmäkodit ja vammaisten palvelutalot, mukaan lukien kehitysvammaisten asumisyksiköt. Näissä tilat ja asumisratkaisut on suunniteltu erityisesti asukkaiden vaatimusten mukaisesti.

Myös mielenterveyskuntoutujista suurin osa asuu tavallisissa asunnoissa muun väestön keskuudessa. Osa asuu heille erikseen suunnitelluissa kuntoutuskodeissa tai asumisyksiköissä. Mielenterveyskuntoutujien kohdalla kyse on yleensä tarvittavan tuen yhdistämisestä asumiseen ja muuhun arjen sujumiseen.

Toisin kuin muutamien muiden erityisryhmien kohdalla, esimerkiksi pitkäaikaisasunnottomien ja kehitysvammaisten, mielenterveyskuntoutujien asumiseen ja asumispalveluihin on kiinnitetty vain vähän huomiota. Järjestökenttä on nostanut tämän esille ja herätellyt siihen liittyvää yhteistyötä. Ympäristöministeriö tulee olemaan mukana tässä työssä, ja tukemaan sitä kautta sopivien asumis-ratkaisujen aikaan saamista mielenterveyskuntoutujille.

ARA on vuodesta 2005 ollut keskeinen rahoittaja erityisryhmien asumisessa investointiavustuksen kautta. Avustusmäärärahaa on tällä hallituskaudella määrätietoisesti nostettu vuoden 2007 45 miljoonasta tämän vuoden 110 miljoonaan euroon. Avustus voi olla 10–50% riippuen kohderyhmästä, tukipalvelujen tarpeesta ja tarvittavista tila- tai varusteratkaisuista. Tällä hetkellä keskeiset avustuk-sensaajaryhmät ovat pitkäaikaisasunnottomat, kehitysvammaiset, muistisairaat vanhukset ja mielenterveyskuntoutujat.

Vaikka puhummekin ns. erityisryhmistä, on syytä korostaa, että kyse on aina kuitenkin yksilöllisistä ja perhekohtaisista tarpeista ja ratkaisuista, joilla asumisen ja arjen sujumista voidaan tukea. Var-sinkin palvelujen ja tuen kohdalla tämä yksilöllisyys korostuu, mutta myös fyysisten asumisratkai-sujen kohdalla se on syytä pitää mielessä.

Asumisen sujumisen edistämisessä ja asumisturvallisuuden lisäämisessä on käytössä myös muita keinoja. Monesti kyseessä on asunto- ja sosiaalitoimen yhteistyöstä ja siihen liittyvistä ratkaisuista. Asumisneuvonta ja sosiaalinen isännöinti ovat hyviksi havaittuja keinoja, muutamia mainitakseni.

Kyse on siis monenlaisista ratkaisuista ja toimista, joilla arjen sujumista voidaan edistää. Kyse on fyysisistä asumisratkaisuista eli tiloista, varusteista ja apuvälineistä, mutta myös taloudellisista keinoista sekä palvelujen ja tuen tarjonnasta. Samalla kyse on hyvin monialaisesta lähestymistavasta, joka vaatii onnistuakseen kokonaisvaltaista näkemystä ja monen eri tahon yhteistyöstä. Asumisteeman mukaan ottaminen näille Mielenterveyspäiville on yksi erinomainen tapa edistää paitsi yleistä ymmärrystä tärkeästä asiasta, myös tätä välttämättä vaadittavaa yhteistyötä.