Puheet Yleistä

Megapolis 2023 -tapahtuman pääseminaari, Helsinki

Miten tehdään onnellinen ja ekologinen kaupunki?

”Ihmiset tulevat kaupunkiin etsiäkseen tuloja ja elantoa, mutta jäävät sinne elääkseen hyvän elämän.” Näin totesi Aristoteles jo 2300 vuotta sitten. Ajattelutapa sopii silti mitä parhaiten myös tähän päivään. Työ ja talous muodostavat edelleen kaupunkien olemassaolon perustan, mutta kaupungeissa syntyy monia muitakin arvoja, jotka liittyvät mm. sosiaalisiin suhteisiin ja yhteisöllisyyteen.

Kaupunki elää ihmisten välisistä kohtaamisista, yöllä ja päivällä, kaduilla, toreilla ja kauppakeskuksissa, toimistoissa, konttoreissa, kouluissa ja bussipysäkeillä. Näistä kohtaamisista syntyvät ja niihin liittyvät viime kädessä kaikki kaupungin rakenteet ja toiminnot. Kaupungin vetovoima ja kaupunkikulttuuri elää ihmisten jatkuvan ja myönteiseksi koetun vuorovaikutuksen voimalla. Siinä on myös onnellisen kaupungin vahva ydin. Ihmiset jäävät kaupunkiin elääkseen hyvän elämän.

* * * * *

Aluetaloudesta johdetun teorian mukaan kaupunkien olemassaolo perustuu kolmeen päätekijään: absoluuttisen tai suhteellisen edun olemassaoloon, tuotannon mittakaavaetuun ja kasautumisen tuomaan hyötyyn. Absoluuttisen tai suhteellisen edun merkitys alueiden välillä liittyy mm. asiakkaiden läheisyyteen, työvoiman saatavuuteen ja osaamiseen sekä tuottavuuteen. Erot kannustavat erikoistumaan ja kaupankäyntiin. Kauppa ja liikenne ovat olleet ja yhä ovat kaupunkien synnyn ja menestyksen perusedellytyksiä. Historiasta vauhtia hakien Hansa-kaupungit ovat olleet tästä oiva esimerkki.

Yritykset kasvavat lisätäkseen tuotantovolyymiaan ja alentaakseen tuotteidensa yksikkökustannuksia. Tarvittava henkilöstö pyrkii asettautumaan kohtuullisen työmatkan päähän ja vetää samalla tarvitsemiaan palveluja alueelle. Jos tällainen kaupunki ei kykene uudistumaan, sen kehitys pysähtyy ja kaupunki ja ympäröivä seutu alkavat taantua. Ns. Kiina-ilmiö onkin haastanut monet suomalaiset kaupungit miettimään olemassaolonsa perustaa.

Kasautumisetuja tutkitaan tällä hetkellä eniten osaamisen merkityksen kautta. Taloustieteen nobelistin Robert Lucasin mukaan kehittyneen talouden kasvun perimmäinen voimavara on inhimillinen pääoma. Se taas tarvitsee kukoistaakseen suotuisan ympäristön. Richard Floridan mukaan kaupunkien menestykseen vaikuttaa niiden sisäinen kirjavuus ja sen myötä vahvistuva suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan. Tällainen ympäristö vetää puoleensa ns. luovaa luokkaa, jonka kautta inhimillinen pääoma vah-vistuu ja lisää seudun menestystä. Kysymys on myös hiljaisen tiedon liikkumisen logiikasta. Mitä suu-rempi määrä saman alan ihmisiä on toistensa lähellä, sitä suurempi todennäköisyys on, että tiedot ja ideat syntyvät ja leviävät kaikkia hyödyttävällä tavalla. Uuden talouden yritykset näyttävätkin syntyvän lähinnä suuriin keskuksiin, koska siellä on tarvittava osaaminen ja riittävästi vuorovaikutusten areenoita.

Kaupunkien kehittämisen suuri haaste aluetalouden näkökulmasta on, miten mahdollistaa ja säilyttää nämä kaupunkien kilpailukykyyn liittyvät kasautumisedut, mutta samalla minimoida niihin liittyvät negatiiviset ulkoisvaikutukset, kuten asumisen kalleus, liikenteen ruuhkautuminen ja ylipäänsä vastata kestävän kehityksen vaatimuksiin.

* * * * *

Kaupunki ei siis ole vain talouden toimivuutta. Parhaimmillaan kaupunki on paikka, jonne jäädään elämään Aristoteleen mainitsemaa hyvää elämää. Tällaisen kaupungin perustaan kuuluvat kaupunkiympäristön viihtyisyys, turvallisuus ja asukkaiden arjen sujuvuus. Vetovoimaisella kaupunkiympäris-töllä onkin monia ominaisuuksia, joihin suunnittelulla voidaan ainakin jossakin määrin vaikuttaa.

Identiteetti.
Useimmille ihmisille on tärkeää saada ote paikasta, tuntea se omakseen. Paikkaidentiteettiä vahvistavat mm. ympäristön hahmotettavuus ja mittakaava sekä muistia tukevat rakennukset ja kasvillisuus. Myös mahdollisuus ympäristön moniaistiseen kokemiseen on tärkeää, esimerkiksi miten liikkuminen kaupunkitilassa on järjestetty ja miten sen päivittäiseen käyttöön liittyvät asiat ovat suhteessa toisiinsa. Jotain vaikkapa helsinkiläisestä paikkaidentiteetin vahvuudesta kertoo ihmisten käyttäytyminen, kun talvimyrsky muutama vuosi sitten kaatoi vanhan linja-autoaseman kupeessa olleen yli satavuotiaan jalavan.

Erottautuminen.
Elämäntapojen yksilöllistyminen muuttaa ihmisten käsitystä siitä, millaisessa ympäristössä he haluavat elää ja toimia. Asumisessa pyritään entistä enemmän itsensä toteuttamiseen ja oman elämäntyylin mukaiseen naapurustoon. Työn vastapainona halutaan paikkoja, jossa voi harrastaa ja puuhastella itselleen tärkeiden asioiden parissa.

Muutos näkyy jo kokonaisten asuntoalueiden entistä tietoisempana profilointina. Mallia tulisikin ottaa vaikka autoteollisuudesta, joka on onnistunut luomaan saman hintaluokan tuotteille hyvin erilaisia profiileja. Mutta tämä ei riitä. Asumistarpeiden erilaistuessa tarvitaan myös erilaisia asuntoja. Rakennusala kuitenkin uudistuu hitaasti ja innovoi laiskasti. Vaikka retroilu onkin ilmeisen trendikästä, meille tarjotaan aivan liikaa samaa vanhaa perusbulkkia. Muutosta ei kuitenkaan tapahdu ilman, että kuluttajat – kaupunkilaiset – oikeasti myös vaativat enemmän.

Tiivis ja matala -konseptin jalostaminen ja aidon sisällön luominen paljon keskustelua herättäneelle puutarhakaupunki-brändille ovat ajankohtaisia kaupunkiasumisen uudistamisen haasteita. Myös ikääntyminen ja lisääntyvä maahanmuutto muuttavat asuntokysyntää. Ensimmäiset aidosti urbaanit sukupolvet tekevät niin ikään tuloaan myös Suomessa. Tärkeintä on moniarvoisuus. Onnellinen kaupunki tarjoaa mahdollisuuksia monimuotoiseen ja -ilmeiseen asumiseen ja itsensä toteuttamiseen kaikille.

Yhteisöllisyys.
Fyysinen ympäristö luo sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden ulkoiset puitteet. Samalla kun ihmiset haluavat erottautua, he haluavat kuulua myös yhteisöönsä. Yhteisön muodostumisen edellytyksiä ovat kontaktien mahdollisuus ja yhteenkuuluvuus. Yhteisöllisyyden vahvistaminen on tietysti tärkeää myös ympäristöstä huolehtimisen näkökulmasta. Mikä koetaan omaksi, siitä pidetään huolta.

Kaupunki tarjoaa jo lähtökohtaisesti hyvät puitteet yhteisöllisyyden syntymiselle. Kaupunki on oikeastaan erilaisten yhteisöjen kudelma, jossa yhteenkuuluvuus voi olla niin maantieteellistä kuin ammattiin, harrastuksiin, etniseen taustaan tai elämäntilanteeseenkin liittyvää. Hyvin toimiva kaupunki ottaa huomioon yhteisöllisyyden eri muodot ja tukee niitä tilojen, paikkojen ja yhteyksien kautta.

Yllätyksellisyys.
Valmiiksi suunniteltu ja rakennettu alue voi olla tylsä ja yllätyksetön. Elämään kuuluu yllätyksellisyys. Yllätyksellisiä paikkoja voi järjestää suunnittelullakin, mutta niitä syntyy ennen kaikkea antamalla tilaa omaehtoiselle paikan haltuun ottamiselle. Tyhjentyneiden varasto- ja teollisuustilojen väliaikaiskäyttö kokeilevan kulttuurin puitteena tai muuttuminen työpajoiksi ja uusien yritysideoiden hautomoksi ovat tästä Helsingissäkin toteutuneita esimerkkejä. Urbaanit kesannot – rakennettujen alueiden muutosta odottavat välitilat ovat vastaavia paikkoja kaupunkirakenteessa. Kaupunki ei koskaan ole valmis.

Turvallisuus.
Turvallisuuden tunne rohkaisee ihmisiä liikkumaan ja kohtaamaan muita, kun taas turvaton olo typistää kokemusmaailmaa ja eristää. Liikkumisympäristön turvallisuuden ja esteettömyyden merkitys kasvaa väestön ikääntyessä. Rakennusten ja kulkureittien sijoittelulla ja selkeällä tilahierarkialla voidaan vaikuttaa positiivisten reviirien muodostumiseen ja sen tuloksena koetun turvallisuuden lisääntymiseen. Turvallisuus tuo onnellisuutta, mutta myös kaupunkilaisten onnellisuus luo turvallista ympäristöä.

Tilat.
Merkityksellisten tilojen ja paikkojen muodostaminen on arkkitehtuurin ydintä ja oleellinen osa innovatiivisen ympäristön rakentamista. Taajamarakenteessa tällaisia onnellisuutta luovia elementtejä ovat spontaaneja kohtaamisia mahdollistavat paikat kuten mittakaavaltaan pienet aukiot, suojaisat jalankulkualueet, oleilua tukevat kadun kalusteet, istumiseen tai nojailuun soveltuvat muurit ja katokset.

Kohtaamistilojen suunnittelu voi kuitenkin pahimmillaan johtaa keinotodellisuuteen, ei-paikkaan, jossa kukaan ei viihdy. Meistä jokaisella on kokemuksia erilaisten kaupunkitilojen tuottamista kokemuksista ja elämyksistä. Senaatintori tuntuu erilaiselta kuin Rautatientori. Kampin keskuksen edessä olevasta Narinkkatorista piti tulla helmi eurooppalaiseen aukioperinteeseen. Jokin taisi kuitenkin mennä pieleen. Ainakin minusta se on kolkko, mittakooltaan täysin karkaamaan päässyt läpikulkupaikka verrattuna vaikkapa vielä uudistamistaan odottavaan aukioon vanhan linja-autoaseman ja Lasipalatsin välissä.

Saavutettavuus
Saavutettavuus on kaupungin toimivuuden elinehto. Kysymys on perinteisesti työmatkojen pituudesta – sekä kilometreissä että ajassa ja yritysten tarvitseman logistiikan sujuvuudesta. Entistä enemmän on kysymys myös vapaa-ajan synnyttämästä liikenteestä. Sen osuus tehdyistä matkoista on jo yli 60 %, joten ei ole yhdentekevää minne ja miten tämä liikenne suuntautuu.

Varsinkin ympäristövaatimukset asettavat kaupunkiseutujen liikennejärjestelmille kovia haasteita. Siksi on tärkeää, että tulevaisuudessa kävelyn ja pyöräilyn puitteet parantuvat ja joukkoliikenne mahdollistaa ihmisten helpon ja sujuvan liikkumisen paikasta toiseen. Liikkumisen tarve puolestaan vähenee, kun keskustat ja niiden alakeskukset tarjoavat riittävät palvelut ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet houkuttelevissa ympäristöissä. Siksikin kauppa kuuluu keskustoihin eikä moottoriteiden risteyksiin.

* * * * *

Seutuistuminen muuttaa yhdyskuntarakennetta ja ihmisten tapaa toimia kun palveluja haetaan ja vapaa-aikaa vietetään koko seudun tarjontaa hyödyntäen. Samalla kun elävän elämän realiteetit madaltavat kuntarajojen merkitystä ihmisten ja yritysten arjen näkökulmasta, kunnat omaa talouttaan ja kaavamonopoliaan varjellessaan kuitenkin käytännössä estävät seudullisen näkökulman toteutumisen.

Pahimmillaan kuntien välinen kilpailu ja siihen liittyvä yhdyskuntarakenteiden hajautuminen merkitsevät kaupunkien reuna- ja lievealueiden muuttumista hajanaisiksi omakotitalojen matoiksi, jotka ovat liian reikäisiä turvatakseen edes peruspalveluja joukkoliikenteestä puhumattakaan, mutta pysyvät sen verran koossa, että samalla estävät alueiden muunlaisen kehittymisen. Tämän sijasta väistämättömän seutuistumisen tulisi merkitä kehitystä, jossa kasvu perustuu seudun yhteiseen maankäyttöpolitiikkaan, olemassa olevien taajamien vahvistamiseen sekä maankäytön ja liikenteen aitoon vuorovaikutukseen.

Viime kuukausina on käyty vilkasta keskustelua yhdyskuntarakenteen kehittämisperiaatteista. Ainakin minä kieltäydyn hyväksymästä epä-älyllistä ja populistista vastakkainasettelua betonikaupunkien ja puutarhakylien välillä. Kumpikin voi olla osa onnellista kaupunkia, mutta myös tulos onnettomasta suunnittelusta.

Maassamme edelleen elävää kaupunkivastaisuutta on selitetty sillä, että Suomi on ainoa maailman maa, jossa luonnonläheisyys on merkittävämpi arvo kuin sosiaalisuus. Itse kuitenkin uskon vahvasti, että nämä eivät ole ristiriidassa keskenään.

Poliitikkojen tehtävä ei ole kertoa ihmisille, miten näiden tulevaisuudessa tulisi asua. Meillä jokaisella on omat mieltymyksemme. Joku pitää puutarhasta, toinen kivestä, lasista ja sementistä. Mutta jokaista meistä koskevat samat realiteetit ja tosiasiat. Meidän on vähä vähältä mukauduttava tilanteeseen, jossa polttoaine ja energia ovat entistä kalliimpaa ja jossa ilmastonmuutos otetaan tosissaan myös yhdyskuntasuunnittelussa. Siksi aivan kaikenlaiset asumisen mallit eivät enää ole kestäviä eivätkä mahdollisia.

Suomeen mahtuu ja kuuluu niin kaupunkeja kuin maaseutuakin. Se mitä meidän sen sijaan pitäisi välttää, on liian kaupunkimainen maaseutu tai maaseutumainen kaupunkirakenne.

Kaupungeissamme ja niiden lähialueilla asuu nuorempia ja vanhempia, varakkaampia ja vähemmän varakkaita, sinkkuja ja suurperheellisiä, enemmän ja vähemmän urbaaneja ihmisiä. Yhteiskunnan tehtävä ei ole kertoa miten itse kunkin heistä pitää asua, vaan tarjota erilaisia vaihtoehtoja kuitenkin siten, että itse yhdyskuntarakenne pidetään kasassa, kaupunkikeskustat elävinä ja lähipalvelut kunniassa.

Kaupungin ja kaupunkiseudun – isommankin sellaisen – pitää olla ihmisen kokoinen, suvaitseva ja valinnanvapautta suosiva, mutta samalla ilmastosta aidosti vastuuta kantava eheä kokonaisuus, jossa liikkumisen tarvetta vähentämällä ja luontoarvoja säästämällä luodaan edellytykset toimivalle elinympäristölle ja ennen kaikkea: hyvälle ja onnelliselle elämälle!