Puheet

Malmin (Longinojan) jäähallin vihkimistilaisuus

Vapaaehtoistyö on toimivan liikuntakulttuurin kulmakivi

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori

Arvoisa juhlaväki,
hyvät naiset ja herrat,

Suomi osoitti juuri päättyneissä olympialaisissa jälleen kerran olevansa suuri jääurheilumaa. Tervehdin ilolla uutta Malmin jäähallia, jossa sekä tulevaisuuden huippu-urheilijat että me tavalliset kuntoliikkujat saamme harjoittelullemme tarvittavat puitteet. Jääurheilu on yksi suosituimmista liikuntalajeista erityisesti 3-18-vuotiaiden helsinkiläisten parissa. Olen iloinen erityisesti niiden lasten ja nuorten puolesta, joiden liikuntaharrastusta voidaan uuden hallin myötä edistää.

Terveyden edistäminen ja syrjäytymisen ehkäisemisen ovat Helsingin kaupungille merkittäviä strategisia tavoitteita. Liikuntapalveluiden riittävällä tarjonnalla on merkittävä rooli näiden tavoitteiden toteutumisessa. Ennalta ehkäisevä terveydenhuolto koostuu monista asioista, mutta kaikkein tärkeintä on riittävä liikunta. Liikunnan puute onkin ehkä koko maan kaikkein suurin kansanterveydellinen ongelma. Kyse on sekä liikuntaharrastuksen juurruttamisesta suomalaisiin, jolloin avainasemassa ovat lapset ja nuoret, että edellytysten luomisesta myös aikuisiän kuntoilulle. Jäähallit ja ylipäänsä jääurheilu täyttävät oivallisesti nämä molemmat kriteerit.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2001 Helsingille uuden liikuntapoliittisen ohjelman. Sen tavoitteena on, että Helsinki on Suomen liikuntakulttuurin edelläkävijä jatkossakin. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää muun muassa sitä, että Helsingissä on määrällisesti ja laadullisesti tarkoituksenmukaisia harrastustiloja. Erityisesti jäähallien riittävä määrä on kirjattu ohjelmaan. Malmin jäähalli toteuttaa osaltaan tuota tavoitetta ja vastaa jääurheilun suureen tilakysyntään Helsingissä.
Liikuntalain mukaan kunnan tehtävänä on luoda edellytyksiä liikunnalle, tukea kansalaistoimintaa sekä tarjota liikuntapaikkoja. On päivänselvää, että nykypäivänä kunnat – ei edes Helsingin kaupunki – pysty tähän kaikkeen yksin. Yhteistyö on tässäkin päivän sana. Liikuntapalvelujen eri tuottajien yhteistoiminnalla voidaan tehostaa resurssien käyttöä ja parantaa kaupunkilaisten palveluita. Avainasemassa on kolmas sektori eli tässä tapauksessa urheiluseurat ja niiden tuhannet vapaaehtoiset.

Malmin jäähalli on loistava esimerkki usean eri tahon mahdollistamasta hankkeesta. Helsingin kaupunki on osallistunut hankkeen lainoitukseen ja on mukana Helsinki Ice Sport Centerissä enemmistöosakkaana olevan, kaupunkikonserniin kuuluvan Jääkenttäsäätiön hallinnossa. Erityisen merkillepantavaa Malmin hallihankkeessa on kuitenkin kolmen jääkiekkoseuran ja useiden yksityishenkilöiden aktiivinen mukanaolo. Halliyhtiön osakkaat Itä-Helsingin Kiekko, RedWings ja Oulunkylän Kiekkokerho ovat olennaisesti edistäneet hankkeen toteutumista ja omalla esimerkillään osoittaneet, että vapaaehtoistyö on toimivan liikuntakulttuurin kulmakivi.

Myös valtio on tukenut hallin rakentamista. Tästä haluan lausua lämpimät kiitokset. Samassa yhteydessä on kuitenkin todettava, että Helsinki ja koko pääkaupunkiseutu on väkilukuun suhteutettuna edelleen muuta maata jäljessä valtion myöntämissä liikuntapaikka-avustuksissa. Varsinkin 1980- ja 1990- luvuilla avustuksia käytettiin aluepolitiikan välineinä ja noina vuosina pääkaupunkiseutu jäi pahasti muiden jalkoihin. Viime vuosina tilanne on osoittanut korjaantumisen merkkejä ja useat merkittävät hankkeet Helsingin alueella ovat saaneet tukea valtion kassasta. Tämän alueellisesti tasa-arvoisemman kehityksen soisi jatkuvan tulevaisuudessakin.

Tehtävää liikunnan ja erityisesti jääurheilun saralla riittää. Helsingissä on edelleen asukaslukuun suhteutettuna vähemmän jääkenttiä kuin muualla Suomessa keskimäärin. Useissa kunnissa hallit ovat vajaakäytössä, kun Helsingissä edes nykyinen tarjonta ei pysty vastaamaan kysyntään. Tämän tilanteen korjaamiseksi meidän kaikkien tulee ponnistella. Tähän tarvitsemme edelleen myös valtion kumppanuutta samalla, kun meidän on varmistettava kunnallinen tuki liikuntaseuroille.

Omasta ja Helsingin kaupungin puolesta toivon hallin ja kaikkien hankkeeseen osallisten toimintaan myötätuulta ja menestystä.