Uutiset Yleistä

Maalaisromantiikka kuuluu Suomi-filmeihin, Helsingin uutiset

Asuntopolitiikka on todennäköisesti niin Helsingin kuin koko pääkaupunkiseudun merkittävin ja vaikein haaste. Asuntotuotanto liittyy olennaisesti kunkin kaupungin asukasrakenteeseen, verotulokehitykseen ja talouden perustaan. Se kytkeytyy vahvasti myös elinkeinopolitiikkaan ja seudun kilpailukykyyn. Asuntopolitiikan ehkä kaikkein keskeisin ulottuvuus on kuitenkin ekologinen. Kyse on koko yhdyskuntarakenteesta. Kyse on siitä, edistääkö asuntopolitiikka ja yhdyskuntarakenteen kehittyminen kestävää kehitystä, vai toimiiko se sitä vastaan.

Seudullemme on rakennettava paljon – paljon enemmän kuin ehkä haluamme mieltää ja hyväksyä. Ensinnäkin kaupungistuminen Suomessa jatkuu – halusimmepa tai emme. Toiseksi asuntotarjonnan lisääminen on paras tapa vaikuttaa asuntojen hintakehitykseen. Kolmanneksi varsinkin väestön ikääntyminen korostaa osaavan työvoiman saannin merkitystä ja riittävää asuntotuotantoa. Neljänneksi on selvää, että maahanmuutto tulee jatkossa lisääntymään.

Viides ja kaikkein merkittävin ulottuvuus liittyy asumisväljyyteen. Varsinkin Helsingissä asutaan ahtaasti. Elintason noustessa ja väestön ikääntymisestä seuraavan keskimääräisen ruokakunnan pienenemisen takia asumisväljyys kasvaa – hitaasti mutta varmasti. Erään laskelman mukaan pelkästään Helsingissä tarvitaan vuoteen 2030 mennessä 80 000 uutta asuntoa pelkästään asumisväljyyden kasvun takia.

Helsingissä rakentamisen ja eritoten täydennysrakentamisen vastustus lisääntyy lisääntymistään. Kaupungissamme vastustetaan milloin minkin metsäkaistaleen, puistikon tai jopa erilaisten joutomaiden ottamista asuntokäyttöön. Lähiympäristön suojelemisen näkökulmasta tämä on ymmärrettävää.

Vaihtoehtona ei kuitenkaan ole rakentamatta jättäminen, vaan rakentaminen jonnekin muualle. Jos rakentaa ei voida, sinne missä meillä jo on kaupunkimainen yhdyskuntarakenne, rakentaa täytyy silloin sinne, missä näin ei ole. Tämä puolestaan pirstouttaa yhdyskuntarakennetta. Lopputuloksena etäisyydet kasvavat, liikenne lisääntyy ja joukkoliikenteen toimintaedellytykset kärsivät. Monet vastustavat tällaista kehitystä. Ilmakehän suojelemisen ja päästöjen kurissapitämisen näkökulmasta tämä puolestaan on varsin järkeenkäypää.

Asuntorakentamiseen liittyy täten suuri ekologinen dilemma. Jos asuntorakentamiseen liittyvässä päätöksenteossa kiinnitetään päähuomio lähiympäristön varjelemiseen urbaaneilla alueilla, luomme hajanaista yhdyskuntaa, mikä on ekologisesti kestämätöntä. Ja jos kiinnitämme päähuomion globaaleihin ympäristöongelmiin, ilmakehän suojeluun ja päästöjen vähentämiseen, joudumme väkisinkin uhraamaan osan rakentamattomasta urbaanista lähiympäristöstä.

Asuntorakentamista voidaan siis ympäristönäkökohtiin vedoten täysin perustellusti lähestyä kahdesta eri näkökulmasta. Keskusteluun osallistuvilta tulee kuitenkin pystyä vaatimaan johdonmukaisuutta. Sellaista vaihtoehtoa, jossa sekä vastustetaan hajautuvaa yhdyskuntarakennetta että samanaikaisesti taistellaan rakentamattoman urbaanin lähiympäristön puolesta, ei ole. Silti merkittävä osa päättäjistä puhuu ja toimii näin. Se on kuitenkin puhdasta pölhöpopulismia, vastuunpakoilua ja äänestäjien harhauttamista.

Itselleni vastaus sinänsä vaikeaan kysymykseen on helppo. Kestävän kehityksen näkökulmasta hajanainen yhdyskuntarakenne siihen liittyvine voimakkaasti lisääntyvine päästöineen ja muine haittavaikutuksineen on kaikkein turmiollisinta. Esimerkiksi Tukholma ja Kööpenhamina ovat olennaisesti Helsinkiä tiiviimmin rakennettuja. Silti siellä on millä tahansa mittarilla mitaten pystytty huolehtimaan riittävästä lähiympäristöstä. Kyllä se onnistuu täälläkin.

Kaupunki on kaupunki ja maaseutu on maaseutua. Maalaisromantiikka kuuluu Tauno Palon ja Ansa Ikosen aikaisiin Suomi-filmeihin sekä Kepulandian tupailtakulttuuriin, mutta ei ympäristötietoiseen, ekologisesti kestävään, urbaaniin kaupunkipolitiikkaan.

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja
jan.vapaavuori@eduskunta.fi