Puheet Yleistä

Maakuntakaavoituksen neuvottelupäivät

Maakuntakaavoituksella merkittävä rooli alue- ja yhdyskuntarakenteen ohjauksessa

Hyvät maakuntakaavoituksen asiantuntijat,

Yhdyskuntarakenne, kaupan suuryksiköt ja maakuntakaavoitus – siinä muutamia käsitteitä, jotka ovat esiintyneet ajoittain kuumanakin käyneessä julkisessa keskustelussa ennen näkemättömän laajasti kuluneen noin puolen vuoden aikana. Käyty ja edelleen jatkuva keskustelu on ollut tervetullutta. Yhdyskuntiemme rakenteesta ja siihen liittyvistä keskeisistä kysymyksistä olisi pitänyt käydä vastaavaa mielipiteiden vaihtoa jo paljon aiemmin.

Ilmastonmuutos on näiden maakuntakaavoituksen neuvottelupäivien keskeinen teema. Ilmastotalkoissa meidän alueidenkäytöstä vastaavien harteille on annettu haastava tehtävä kestävämmän alue- ja yhdyskuntarakenteen aikaansaamiseksi. Kestävämmällä tarkoitan erityisesti sellaista eheää rakennetta, jossa liikennetarve on nykyistä vähäisempi, ja joka tukee joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä. Yksinkertaisesti kyse on siis yhdyskuntiemme energiankulutuksen vähentämisestä ja energiatehokkuuden parantamisesta. Tai hieman toisin sanoen: sellaisten yhdyskuntien luomisesta, joissa ihmisten energiankulutus luonnostaan on nykyistä pienempää.

Hallitus linjaa parhaillaan pitkän aikavälin energia- ja ilmastopolitiikkaa. Syksyn aikana valmistuvassa energia- ja ilmastostrategiassa myös alueidenkäytön sektorilla on merkittävä rooli. Ilmastonmuutoksen hillinnän edellyttämä toimenpidepaketti on kokonaisuus, jossa eri osat vaikuttavat toisiinsa. Siksi on erityisen tärkeää, että alueidenkäyttö hoitaa oman osuutensa. Maakuntakaavoitus on tässäkin paljon vartijana, koska valtakunnalliset ilmasto- ja energialinjaukset siirtyvät yksityiskohtaisempaan suunnitteluun juuri sen välityksellä.

*******

Pyrkimys yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen on ollut Suomessa laajasti hyväksytty tavoite jo 70-luvulta lähtien. Tavoite on myös kirjattu vahvasti nykyisen hallituksen ohjelmaan. Harvalla – jos millään – yhteiskunnan osa-alueella kehitys on kuitenkin ollut niin voimakkaasti tavoitteen vastaista kuin yhdyskuntiemme rakenteessa.

Hyvistä tavoitteista huolimatta olemme tulleet Suomessa rakentaneeksi lähinnä autokaupunkeja ja autoyhdyskuntia. Tämä on tapahtunut joko tietoisesti valittuna kehityksenä tai siihen on ajauduttu vähitellen maankäyttöratkaisu kerrallaan. Itse uskon jälkimmäisen tilanteen vallinneen useimmissa kunnissa. Lyhytjänteisten maankäyttöratkaisujen lopputuloksena on syntynyt yhdyskuntarakennetta, joka ei mahdollista tehokasta joukkoliikennettä. Tilanne huolestuttaa minua erityisesti sen takia, että totutuista tavoista – liikkumisesta omalla autolla – on vaikea luopua varsinkin silloin, kun huonosti toimiva liikennejärjestelmä ei rohkaise jättämään omaa autoa parkkipaikalle.

Vaikka yhdyskuntarakenteen eheyttämistarvetta perustellaan näinä aikoina ensisijaisesti ilmastonmuutoksella, haluaisin tuoda esille myös muita näkökohtia. Sen lisäksi, että eheämmät rakenteet vähentävät liikennetarvetta ja energiankulutusta, ne säästävät muitakin luonnonvaroja sekä maata, joka nykymenolla jatkettaessa uhkaa jäädä liikenneväylien ja tehottomasti toteutettujen asuin- ja työpaikka-alueiden alle. Säästynyt maapinta-ala voidaan käyttää esimerkiksi virkistyksen tarpeisiin.

Lisäksi esille voidaan nostaa ihmisten elämänlaatuun ja talouteen liittyviä asioita. Onko tarkoituksenmukaista, että niin monet joutuvat kuluttamaan jopa tunteja joka arkipäivä liikenteessä päästäkseen työpaikoilleen, ostoksille ja takaisin kotiin? Uskon, että useimmilla olisi tälle ajalle parempaakin käyttöä. Sama koskee varmasti myös liikkumiseen kuluvaa rahaa.

Väestön ikääntyminen asettaa myös haasteita yhdyskuntien suunnittelulle. Ikääntyneiden osuuden kasvaessa juuri joukkoliikenteen toimintaedellytykset ja palveluiden mahdollisimman hyvä saavutettavuus korostuvat toimivan yhdyskunnan kriteereinä.

Kokonaan oma lukunsa on hajaantuneen yhdyskuntarakenteen aiheuttama kustannus kuntataloudelle. Hajaantuneessa rakenteessa mm. kunnallisteknisten verkostojen rakentaminen on kallista. Rakentamisen lisäksi hajaantuneen verkoston pitäminen kunnossa käytettävissä olevilla tuloilla tulee huomattavasti haastavammaksi.

*******

Yhdyskuntarakennekeskustelu on käsitellyt ennen kaikkea kaupunkiseutujen problematiikkaa mm. sen vuoksi, että niiden merkitys on Suomessa koko ajan kasvanut kaupungistumisen jatkuessa. Meillä kaupunkiseutujen rakenne on selkeästi muita pohjoismaita hajanaisempi, ja hajaantuminen jatkuu edelleen. Tuoreiden yhdyskuntarakenteen seurantatietojen analysoinnin perusteella voidaan sanoa, että kaupunkiseutujemme rakenne ikään kuin ”laimenee”.

Esimerkiksi Helsingin seudulla taajamien reuna-alueille muodostuu kovaa vauhtia hallitsematonta asutusta, niin sanottuja reunakyliä. Tämä tapahtuu pääosin ilman suunnittelua. Reunakylien asukastiheys on laskenut merkittävästi, eli rakennetut alueet laajenevat laajenemistaan. Asumista ei suunnitella toimivien keskusten ja niiden tarjoamien palvelujen varaan. Eikä kehitys ole tämänkaltaista pelkästään Helsingin seudulla. Vastaavaa tapahtuu pienemmilläkin kaupunkiseuduilla, jopa niillä, joilla väestö ei kasva.

Tämä kuvaamani ilmiö, eli kaupunkimaisen ja maaseutumaisen asumisen väliin syntynyt hallitsematon vyöhyke on suomalaisen yhdyskuntarakenteen keskeinen ongelma. Meillä on liian maaseutumaiset kaupunkiseudut. Tämä ei ole pitkällä aikavälillä kenenkään – ei kuntien eikä asukkaiden – etu. Kehitys pitääkin kääntää päinvastaiseen suuntaan.

Mielestäni eräs avain kehityksen suunnan kääntämiseksi on seudullisen ajattelun lisääminen yhdyskuntasuunnittelussa. Kun asuntomarkkinat, työmarkkinat ja palvelut toimivat seudullisella tasolla, yhdyskuntasuunnittelu ei yksinkertaisesti voi liiaksi poiketa tästä säännöstä. Maakuntakaavoitus kuuluu niihin välineisiin, joilla tätä ongelmaa tulee ratkaista.

Tässä kohtaa voi myös todeta, että vastakkainasettelu kaupungin ja maaseudun sekä niille tyypillisten asumisen muotojen välillä on turhaa, eikä vie kehitystä eteenpäin. Suomeen kuuluu elävä maaseutu, ja toisaalta tarvitsemme elinvoimaisia ja kilpailukykyisiä kaupunkiseutuja. Se mitä emme tarvitse, on tämä edellä kuvaamani harmaa vyöhyke, joka ei ole kunnolla kumpaakaan.

*******

Yhdyskuntasuunnittelua koskeva viimeaikainen keskustelu lähti liikkeelle, tai ainakin se sai reilusti lisää kierroksia keväällä julkisuuteen tulleista suurista kauppakeskushankkeista ja ympäristöministeriön niitä koskevista kannanotoista. Jotta saisimme valtakunnallisen kokonaiskuvan vireillä olevista kaupan suurhankkeista, päätimme lähettää kesällä kyselyn alueellisille ympäristökeskuksille. Mielenkiintomme – ja samalla huolen aiheemme – kohdistuu erityisesti siihen, miten uudet kauppakeskukset tulevat sijoittumaan kaupunkiseutujen rakenteessa. Lisäksi tavoitteenamme on ollut arvi-oida kaupan sijainninohjauksen toimivuutta.

Saimme ympäristökeskuksilta pyytämämme tiedot kesän aikana, mistä haluankin lausua tässä kiitokset kaikille työhön osallistuneille. Vastausten analysointi on ministeriössä parhaillaan meneillään, ja tarkemmat tulokset on määrä julkistaa aivan piakkoin.

Jo nyt voidaan todeta, että kaupan hankkeiden mittakaava on kasvanut rajusti. Eri puolilla Suomea on suunnitteilla ennen näkemättömän suuria kauppahankkeita. Suurimpien hankkeiden kokoluokka liikkuu 100 000 kerrosneliömetristä jopa 300 000 kerrosneliömetriin. Hankkeiden koon kasvaessa kasvavat myös vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen. Myös tilastot kertovat kaupan kuten muunkin toimitilarakentamisen volyymin rajusta kasvusta viime vuosina.

Kaupan sijainti vaikuttaa ratkaisevasti sekä ajettuihin kilometreihin että kulkutapaan. Esimerkiksi Tampereen kaupunkiseudulla 40 prosenttia asiointiliikenteestä syntyi matkoista keskustojen ulkopuolisille kaupan alueille. Näistä ostosmatkoista valtaosa tehtiin henkilöautolla. pahimmillaan jo yhden mittaluokaltaan merkittävän kaupan yksikön sijoittaminen väärään paikkaan voi eliminoida tulevaisuuden mahdollisuudet luoda rakenteeltaan eheitä ja ympäristöä säästäviä yhdyskuntia. Tämän vuoksi kaupan palvelurakenteeseen liittyvät kysymykset on perusteltua nostaa keskusteluun ja kriittisen tarkastelun kohteeksi asutusrakenteen rinnalle. Yhdessä ne muodostavat kestävän yhdys-kunnan peruselementit.

Edellä totesin, että tarvitsemme elinvoimaisia kaupunkiseutuja. Tähän voi lisätä, että elinvoimaisen kaupunkiseudun elinehto on vetovoimainen keskusta. Kaupunkikeskustojen vetovoimaa luovat osaltaan myös kauppa ja muut palvelut. Olen ilmaissut oman näkemykseni kaupan sijainnista aiemminkin: kaupan ja myös suuryksiköiden tulisi sijaita keskustoihin tukeutuen mahdollisimman lähellä asiakkaita, jotta liikenteen määrää voidaan hillitä ja eri väestöryhmille taata monipuolinen palvelutarjonta. Tämä koskee erityisesti sellaisia kaupan toimintoja, jotka aiheuttavat runsaasti henkilöliikennettä ja joihin suuntatutuvia asiointimatkoja tehdään usein.

Valitettavasti kehitys uhkaa kulkea päinvastaiseen suuntaan. Kauppa näyttää hakeutuvan aiempaa voimakkaammin kaupunkiseutujen reunoille. Tätä pidän huolestuttavana niin keskustojen elinvoiman, palvelujen saavutettavuuden kuin ympäristön kuormituksenkin näkökulmasta. Kohtuuden ni-missä on kuitenkin pidettävä mielessä, että kaikki kauppa ei voi, eikä tulekaan sijoittua keskustoihin. Paljon tilaa vaativan erikoistavaran myymälät eivät sinne yksikertaisesti mahdu. Niiden sijoittuminen keskustojen ulkopuolelle on perusteltua, koska myös asiointitiheys on harvempi kuin marketeissa tai kauppakeskuksissa.

Maankäyttö- ja rakennuslain perustavoitteena on hillitä kaupan siirtymistä keskustoista ja asuntoalueilta kaupunkien tai taajamien reuna-alueille ja ulkopuolelle. Sääntelyllä on haluttu tukea keskustoja ja niille on annettu etusija kaupan suuryksiköiden sijaintipaikkana. Lain tavoitteen ja todellisen kehityksen välillä näyttää olevan suuri ero. Ympäristöministeriössä tullaankin ensi talvikaudella arvioimaan, onko tarvetta tehostaa kaupan sijainnin ohjausta. Samoin tullaan arvioimaan nykyisten ohjauskeinojen riittävyyttä.

Kaupan suurhankkeiden vaikutukset ulottuvat yleensä koko kaupunkiseudulle. Tämän vuoksi niiden sijaintiratkaisutkin pitäisi tehdä seudullisesti – ei kuntakohtaisesti. Ympäristöministeriössä on selvi-tetty, miten maakuntakaavat ovat ohjanneet kauppaa. Selvityksessä haastatellut asiantuntijat olivat sitä mieltä, että maakuntakaavoitus on toistaiseksi ollut liian passiivista, jo tiedossa olevat kauppa-paikat toteavaa. Maakuntakaavoitukselta kaivattiin vahvempaa seudulliseen näkemykseen perustuvaa kehittämisotetta kaupan palveluverkon ohjauksessa.

Tässä olen samaa mieltä haastateltujen kanssa. Peräänkuulutankin maakuntakaavoitukselta vahvaa, kaupunkiseudun kokonaisnäkemykseen perustuvaa roolia kaupan ohjauksessa. Tiedän, että tehtävä on haastava, kun kaupan konseptit muuttuvat kiihkeää vauhtia ja kaavoituksessa pitäisi ratkoa asioita pitkälle tulevaisuuteen. Tehtävä on vaikea senkin takia, että aito seudullinen näkemys edellyttää kuntien toiveiden ja tavoitteiden priorisointia.

Juuri seudullisten maankäyttökysymysten ratkaiseminen on kuitenkin maakuntien liitoille annettu tehtävä eikä sen väistämisestä seuraa mitään hyvää. Menetelmä, jossa varsin kritiikittömästi hyväksytään kaikkien jäsenkuntien kutakuinkin kaikki relevantit toiveet ja pyritään puristamaan ne samalle kartalle, on valitettavan yleistä, mutta ei luonnollisestikaan edusta aitoa seudullista näkökulmaa edes nimeksi. Heti perään haluan muistuttaa siitä, että kuntien tulisi omassa toiminnassaan kunnioit-taa niitä maankäyttöratkaisuja, joita kaupunkiseudun puitteissa on tehty. Vain näin voidaan pitkällä aikavälillä saavuttaa todellista menestystä koko kaupunkiseudulle.

*******

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistustyötä ollaan saattamassa valtioneuvoston toimesta päätökseen aivan näinä viikkoina. Päätöksen tekeminen siirtyi kesästä syksyyn hallitusryhmien halutessa vielä käydä tarkempia keskusteluja. Keskustelu on tässäkin asiassa pelkästään positiivinen ilmiö. Ovathan tarkistetut tavoitteet voimassa useita vuosia, joten on hyvä, että niillä on taka-naan mahdollisimman selkeä ja laaja tuki.

Eduskunnan tuki ilmenee sen loppukeväästä antamasta lausunnosta. Siinä eduskunta otti vahvan myönteisen kannan keskeisiä tavoitteita koskeviin tarkistuksiin. Eduskunta myös edellytti tavoitteiden vaikuttavuuden oleellista parantamista. Tämä tavoite on helppo allekirjoittaa.

VAT:t ovat järeä mutta myös reilu alueidenkäytön ohjausväline. Järeys liittyy tietysti tiukkoihin oikeusvaikutuksiin. Kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa on tehtävä ratkaisuja, joil-la edistetään tavoitteiden toteutumista. Reiluus liittyy VAT:n rooliin alueidenkäytön ohjauksen ennakoivana välineenä. Kunnilla ja maakuntien liitoilla samoin kuin valtion viranomaisilla on ennakkoon tiedossa ne tavoitteet, jotka suunnittelussa on otettava huomioon.

Ensisijaisesti valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet siirtyvät käytäntöön juuri maakuntakaavoituksen kautta. Avainasemassa ovat siis maakuntien liitot kaavojen laatijoina ja ympäristöministeriö kaavoituksen ohjaajana yhdessä alueellisten ympäristökeskuksien kanssa. Eduskunnan edellyttämä VAT:en vaikuttavuuden parantaminen edellyttää jämäkämpää otetta sekä kaavojen laatijoilta että ohjaavalta viranomaiselta.

Yhdyskuntarakenteesta ja mm. kaupan sijainnista käyty keskustelu on tuonut maakuntakaavoituksenkin esille aiempaa voimakkaammin. Teille tänne kokoontuneille asiantuntijoille työnne tärkeys ei ole ollut mikään uutinen, toisin kuin ehkä alalla toimimattomille, joille maakuntakaavoituksen merkitys on alkanut hahmottua vasta viimeaikaisista lehtiartikkeleista. Maakuntakaavoitus on haas-tava tehtäväkenttä, todellista raskaan sarjan alueidenkäytön suunnittelua, jossa eri toimintoja ja in-tressejä on sovitettava yhteen.

Omasta puolestani haluan toivottaa teille antoisia neuvottelupäiviä!