Uutiset Yleistä

Maailmanparantajien matkassa

EVA:n johtaja Risto E. J. Penttilä arvosteli presidentti Halosta siitä, että hänen maailmanparannusintonsa heikentää Suomen kykyä hoitaa perinteistä ulkopolitiikkaansa. Halonen oli eri mieltä. Minä olen samaa mieltä – siis Penttilän kanssa.

Suomi on pieni maa, pienempi kuin ehkä tajuammekaan. Se on kuitenkin tullut tunnetuksi järkevästä ulkopolitiikan hoidosta, jolla se on saavuttanut itselleen kokoaan merkittävämmän aseman kansainvälisillä kentillä. Suomea on kunnioitettu ja arvostettu. Suomea on kuunneltu ja sen puheille pantu arvoa. Suomi on otettu tosissaan. Osaksi tähän on vaikuttanut se, ettemme ole maailmalla liikaa viisastelleet tai pyrkineet opettamaan muita.

Moittimatta rakasta länsinaapuriamme sen enempää, voi sanoa, että Ruotsi on toiminut toisin. Ennen kaikkea se on näkynyt siinä, että svea-mamman pojat ja tytöt ovat panostaneet rajusti maailmanparannukseen (epäselväksi on jäänyt, onko maailma siitä parantunut). Tämä on myös näkynyt ja näkyy edelleen niin Moskovassa, Washingtonissa kuin Brysselissä. Näissä kaupungeissa suhtautuminen Ruotsiin on toinen kuin Suomeen, vaikka naapurimme on meitä paljon isompi.

Maailmanparannuksessa ei sinänsä ole mitään pahaa, päinvastoin. Tätä ei muuten Penttiläkään väittänyt. Kokonaan toinen asia on, jos maan ulkopoliittinen johtaja panostaa siihen koko tarmonsa. Tämäkään ei ollut kovin suuri ongelma vielä edellisen hallituksen kaudella, jolloin Lipponen jämäkällä otteellaan johti ulko- ja EU-politiikkaa. Tuolloin meillä olikin varaa antaa presidentin vähän harrastella. Nyt tilanne on toinen. Taistelupari Halonen-Tuomiojan viilettäessä täysin pidäkkeettömästi Tellusta ristiin rastiin jopa Kimi Räikkösen positiivinen merkitys Suomi-kuvalle rupeaa tuntumaan todelliselta.

Kansainvälisen diplomatian käyttäytymissäännöt ovat sen verran sivistyneet, että on selvää, ettei kukaan ulkomainen merkkihenkilö sano ääneen, kuinka Halosen-Tuomiojan -regiimi päivä päivältä nakertaa isänmaamme kansainvälistä arvovaltaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö näin olisi. Penttilä ansaitseekin urhoollisuusmitalin keskustelunavauksestaan. Hyvä Risto! Näitä tarvitaan lisää.

Keskustelu Halosen maailmanparannusprojektista toi eetteriin myös joukon päivystäviä dosentteja (attac- etc.), jotka kilvan riensivät moittimaan Penttilää. Suurin osa muusta valistuneesta yhteiskunnasta oli vellihousumaisesti hiljaa. Kuningattaren kumartelulla ei tunnu olevan rajaa.

Ulkoministerimme (sd) väitti, että Penttilä arvostelee Halosta, koska Penttilä kannattaa Nato-jäsenyyttä ja Halonen ei sitä tee. Argumentti on niin heikko, että edelleenkin puistattaa. Vastapuolen motiivien kyseenalaistaminen on ikivanha temppu, mutta osoittaa lähinnä sen, ettei muita argumentteja löydy. Tuomiojan mielestä Penttilä ja muut Nato-jäsenyyden kannattajat eivät ilmeisesti voi olla mistään muustakaan asiasta establishmentin kanssa eri mieltä, koska se kaikki olisi vain oiretta jonkinlaisesta mystisestä Nato-traumasta. Puoluesihteeri Heinäluoman (sd) väite siitä, että Penttilän näkemykset olisivat osa EVA:n presidenttipeliä, oli puolestaan harvinaisen tunkkainen tuulahdus 70-luvun poliittisen kulttuurin pimeimmistä syövereistä.

P.S. Tasavallan presidentti, joka itsevaltiaasti nimittää suojattejaan ja aatetovereitaan erilaisiin virkoihin, ja joka tyrmää kaiken itseensä kohdistetun arvostelun tuo pelottavasti mieleen vanhan Kekkos-vainaan ajat. Miettikääpä sitä!

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi