Blogi

Lautamiesjärkeä vai juristien osaamista?

Lautamiesjärjestelmän osittaisesta lakkauttamisesta on noussut iso keskustelu.
Näin olisi käynyt varmaan joka tapauksessa. Selväähän se on, etteivät ainakaan
lautamiehet kannata järjestelmän keventämistä. Kahden lautamiehen johdolla
syntynyt ja vastoin ammattituomarin näkemystä tapahtunut kustantajan ja Susan
Ruususen vapauttava tuomio pääministerin sananvapausasiassa heitti kuitenkin
lisää vettä myllyyn.

Kahden poliittistaustaisen lautamiehen vilpittömyyttä asiassa ei sinänsä tule
epäillä. Olennaisempaa on huomata, että mainitussa tapauksessa ei
lähtökohtaisesti sittenkään ollut maalais- tai kaupunkilaisjärjellä
miellettävästä asiasta, vaan varsin monimutkaista oikeudellista arviointia
edellyttävästä kysymyksestä. Tuskin asia helppo tulee olemaan
hovioikeudellekaan, jossa kuitenkin on pelkkiä ammattituomareita. Tai
korkeimmalle oikeudelle, jonne tapaus periaatteellisuutensa ja
ennakkotapausluonteensa johdosta hyvin saattaa aikanaan päätyä.

Kukaan ei ole vaatinut, että hovioikeuksiin tai korkeimpaan oikeuteen pitäisi
valita maallikkotuomareita tai -lautamiehiä. Yleisesti hyväksyttävää onkin,
että asioiden mennessä riittävän monimutkaisiksi ja oikeudellisiksi, tarvitaan
juuri ja nimenomaan ammattituomareita. Näin on kuitenkin asian laita myös
käräjäoikeuksissa, joissa maailman oikeudellistuminen tuo tuomareiden eteen yhä
hankalampia tapauksia. Ei niissäkään maalais-, kaupunkilais- tai
lautamiesjärkeä tarvita, vaan laajaa oikeudellista asiantuntemusta. Toisaalta
käräjäoikeuksissa käsitellään iso määrä oikeudellisesti ja myös näytön kannalta
niin yksinkertaisia juttuja, etteivät nekään mitään lautamiehiä kaipaa
tullakseen oikein ratkaistuiksi.

Päätös lautamiesjärjestelmästä luopumisesta, vakavampia rikosasioita
lukuunottamatta, tehtiin hallitusohjelmaneuvotteluissa ja linjaus kirjattiin
sen mukaisesti hallitusohjelmaan. Kuten aina, pohjateksti tulee jostakin, ja
kyseisessä tapauksessa allekirjoittaneen kynästä. Asiasta vallitsi laaa
yhteisymmärrys. Neuvotteluissa oli esillä myös lautamiesjärjestelmästä
luopuminen kokonaan, mutta ainakaan vielä siihen ei haluttu mennä.

On väitetty, että maassa oltaisiin nyt luopumassa ikiaikaisesta perinteestä
käyttää myös maallikkotuomareita. Maaseudun osalta tämä pitää osin paikkaansa,
mutta kaupungeissa käräjäoikeuksia edeltäneissä raastuvanoikeuksissa
lautamiehiä ei ollut ennenkään. Eikä järjestelmästä nytkään kokonaan luovuta.
Mutta maailman muuttuessa pitää myös käräjäoikeuksien muuttua sen mukana.

On myös väitetty, että lautamiehistä luovuttaessa järjestelmän uskottavuus tai
legitimiteetti kärsisi. Höpö höpö. Suomi on maailman avoimimpia ja vähiten
korruptoituneita maita, jossa on hyvä ja arvostettu tuomarikunta. He ovat myös
saaneet monivuotisen koulutuksen varsin vaativaan työhönsä, jonka vaikutukset
ihmisten elämään voivat olla hyvinkin merkittäviä. Siis paljon merkittävämpiä
kuin ajankohtaisessa ja mieliä kuohuttaneessa pääministerin sananvapausasiassa.