Kirjoitukset

Laiton on laiton vaikka se olisi lakko, Helsingin Uutiset

Länsimaisen demokratian perusselvyyksiin kuuluu vapaa lakko-oikeus. Tätä kuten muutakin sinänsä sallittua inhimillistä toimintaa on kuitenkin rajoitettu. Lakkojakin on kahdenlaisia: laillisia ja laittomia. Laillisia lakkoja tulee puolustaa loppuun asti. Mitään muuta laittomuutta ei tänä päivänä kuitenkaan hyysätä ja myötäillä niin kuin laitonta lakkoa. Laiton on kuitenkin laiton, vaikka se olisi lakko.

Eräs toimittaja ihmetteli minulle eduskunnan kuppilassa miksi laittomaan lakkoon suhtaudutaan erilailla kuin laittomaan pankkiryöstöön. Vertaus ontuu, koska pankkiryöstöt ovat aina laittomia. Parempiakin vertauksia kuitenkin löytyy. Esimerkiksi autolla ajo on lähtökohtaisesti sallittua. Sille on kuitenkin asetettu selkeät rajat. Liikennesääntöjä on noudatettava. Punaisia päin ei saa ajaa, eikä ylinopeutta tule ajaa. Samanlaisia sääntöjä on demokraattisesti säädetty myös lakko-oikeuden osalta. Näitä kuitenkin rikotaan surutta ja niiden rikkomiseen suhtaudutaan aivan eri tavalla kuin vaikkapa punaisia päin ajamiseen.

Nokian johtaja Pekka Ala-Pietilä sai jokin aika sitten 26 000 euron sakot ajettuaan päin punaisia. Ammattiyhdistysliike puolestaan sai 20 000 euron sakot pysäytettyään laittomasti suuren osan pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä. Ala-Pietilää käsiteltiin mediassa suurena ”lainrikkojana” ja ammattiyhdistysliikettä suurena ”oikeustaistelijana”. Puolustelematta punaisia päin ajamista millään tavalla, on helppo todeta, että esimerkit antavat hyvän käsityksen vallitsevan tilanteen täydellisestä pöyristyttävyydestä.

Jos Ala-Pietilä ei tokenisi sakoistaan ja syyllistyisi uusiin liikennerikkomuksiin, hänelle määrättäisiin uusia sakkoja. Jos hän syyllistyisi vielä aiempaa moitittavampaan tekoon, sakot luonnollisesti suurenisivat entisestään. Ja ellei toimintatapa muuttuisi, pian häneltä otettaisiin liikenneturvallisuutta koskevan piittaamattomuuden takia ns. kortti hyllylle. Ja aivan varmaa on, että media pitäisi huolen hänen täydellisestä syyllistämisestään.

Ammattiyhdistysliike sen sijaan saa aivan vapaasti mellastaa ja mekastaa ja suuren yleisen ymmärryksen vallitessa jatkaa laittomuuksiaan, laajentaa laittomia lakkojaan ja aiheuttaa yhä suuremmilla laittomuuksilla yhteiskunnalle yhä suurempaa haittaa. Muutama lisäsakko kyllä määrätään, mutta yleistä tuomiota ei tule puhumattakaan siitä, että heidän lakkokorttinsa pantaisiin hyllylle kuivumaan.

Laittomien lakkojen johdosta määrättävät sakot ovat nyky-Suomessa rinnastettavissa lähinnä huonoon vitsiin. Silti kyse on yksiselitteisesti laittomasta toiminnasta, jonka taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset yhteiskunnalle ja tuhansille sivullisille voivat olla huomattavia. Yhteiskunta, jonka mielestä omalla työllään vaurastuneen ihmisen suorittama punaisia päin ajaminen on moitittavampaa kuin duunareiden jäsenmaksutuloilla mellastavan ammattiyhdistyksen pystyyn panema laiton lakko, on sairas. Liikennerikkomuksista määrättäville järjettömille päiväsakoille tulisi asettaa selkeä katto. Lakkosakkoja puolestaan pitäisi olennaisesti nostaa siten, että niillä olisi elävässä elämässä muutakin kuin viihdearvoa.

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi
vapaavuori.net