Puheet

Lähetekeskustelu sähkö- ja maakaasumarkkinoita koskevan lainsäädännön muuttamisesta, Eduskunta

Arvoisa puhemies,

Käsillä olevan hallituksen esityksen keskeiset tavoitteet ovat EU:n III energiansisämarkkinapaketin täytäntöönpano (sähkö- ja maakaasumarkkinadirektiivit), nostaa sähköverkkojen toimitusvarmuuden tasoa ja parantaa varautumista, uudistaa monesti paikattu ja vaikeaselkoinen sähkömarkkinalaki sekä mahdollistaa biokaasun verkkoon pääsy maakaasuverkoissa (RES-direktiivi).

Esitys sisältää laajan toimenpidevalikoiman sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi sekä sähköyhtiöiden varautumiseksi sähkökatkoja aiheuttaviin luonnonilmiöihin. Jakeluverkoille asetettaisiin tavoitteet sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi. Toimitusvarmuusvaatimukset asetettaisiin erikseen taajamille, haja-asutusalueelle ja saaristoon. Lakiin lisättäisiin vaatimus suurjänniteverkkojen puuvarmuudesta. Lisäksi vaadittaisiin sähköverkkoja tekemään varautumissuunnitelma sekä tekemään suurhäiriötilanteessa yhteistyötä keskenään ja viranomaisten kanssa.

Suomen sähköverkkojen toimitusvarmuustaso on kansainvälisesti vertaillen hyvällä tasolla. Kantaverkossa toimitusvarmuus on huippuluokkaa. Toimitusvarmuus on erittäin hyvä kaupunkialueiden jakeluverkoissa kaikissa olosuhteissa ja normaalioloissa muissakin jakeluverkoissa. Sähkönjakelun akilleenkantapää on metsäisten haja-asutusalueiden ilmajohtoverkko. Kaapeloimattomat keski- ja pienjännitejohdot ovat alttiita tuulen kaatamien puiden ja lumikuormien aiheuttamille vaurioille.

Haja-asutusalueella keskijännitejohdot on rakennettu 1940-1970-luvuilla maaseudun sähköistämiskaudella suorinta reittiä metsien poikki.

Maakaapelointiaste on koko maassa keskijänniteverkossa 12 % ja pienjänniteverkossa 38 %. Kaapeloimattomia keskijännitejohtoja on edelleen yli 100.000 km ja pienjännitejohtoja yli 190.000 km.

Esityksen mukaan jakeluverkko olisi suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä siten, että verkon vikaantuminen myrskyn tai lumikuorman seurauksena ei aiheuta:
•asemakaava-alueella asiakkaalle yli 6 tuntia kestävää keskeytystä;
•muulla alueella asiakkaalle yli 36 tuntia kestävää keskeytystä;
•saaressa, johon ei siltaa tai maantielauttaa, jakeluverkonhaltija voisi poiketa em. tasosta paikallisten olosuhteiden mukaisesti.

Jakeluverkonhaltijan olisi täytettävä vaatimukset alueellaan 15 vuoden kuluessa eli viimeistään 2028 loppuun mennessä.

Esitys ei sisällä kaapelointipakkoa. Olosuhteet vaihtelevat maan eri osissa merkittävästi. Esimerkiksi Lapissa ja Pohjanmaan peltoaukeilla ei ole tarvetta kaapeloida johtoja, koska kaatuvat puut eivät aiheuta sähkökatkoja. Verkonhaltijat saavat itse valita keinot, joilla toteuttavat asetetut vaatimukset. Käytännössä asemakaava-alueiden ulkopuolisen alueen 36 tunnin maksimikeskeytysaikatavoite edellyttää jakeluverkon kaapelointiasteen olevan keskijänniteverkossa 40—75 prosenttia ja pienjänniteverkossa 40—90 prosenttia vastuualueen olosuhteista riippuen.

Kaapeloinnin lisäksi voidaan käyttää myös muita menetelmiä tavoitteen saavuttamiseksi. Tällaisia menetelmiä ovat esimerkiksi johtojen rakentaminen tienvarteen, maastokatkaisijoiden, automatiikan ja kauko-ohjattavien erottimien lisääminen, varayhteyksien rakentaminen ja varavoiman käyttö.

Lappeenrannan teknisen yliopiston laatiman vaikutusarvioinnin mukaan 36 tunnin maksimikeskeytysaikatavoitteen edellyttämä valtakunnallinen kokonaisinvestointitarve jakeluverkkojen kehittämiseksi on noin 3,5 miljardia euroa. Investointitarve tulee realisoitumaan 15 vuoden aikajänteellä sitä mukaa, kun verkonhaltijat kehittävät sähköverkkojaan.

Investointien korotusvaikutuksen sähkönkäyttäjän maksamaan kokonaishintaan on arvioitu olevan 8—10 prosenttia.

Kustannustason nousu ei tapahdu kerralla vaan jaksottuu pitkälle aikajänteelle. Esitetyt kustannukset ovat lisäkustannuksia 15 vuoden aikavälillä verrattuna tilanteeseen, jossa toimitusvarmuuden parantamiseksi tarvittavaa kaapelointia ei suoritettaisi ja ilmajohtoverkkoa uusittaisiin normaalitahdissa.

Esitetyt arviot sähkön siirtohinnan ja sähkönkäytön kokonaishinnan korotuksista ovat keskimääräisiä lukuja ja todellinen korotuksen määrä tulee vaihtelemaan esitetyn keskimääräisen arvion ala- ja yläpuolella riippuen verkonhaltijasta ja sähköverkon nykyisistä rakenteellisista ratkaisuista.

Asiakkaat saavat kuitenkin myös aitoa vastinetta kustannusten nousulle. Ehdotetut aikarajat tulevat parantamaan nykyistä toimitusvarmuuden tasoa merkittävästi.

Vuonna 2011, lähinnä Hannu- ja Tapani-myrskyjen vaikutuksesta, keskeytyksien aiheuttama haitta asiakkaille oli 462 miljoonaa euroa. Pitkät keskeytykset aiheuttavat asiakkaille myös selkeästi mitattavia rahamääräisiä kustannuksia esimerkiksi ruoan pilaantumisena, vesijohtojen jäätymisenä ja muina vahinkoina. Teollisuudelle ja palvelualojen yrityksille voivat jo lyhyetkin keskeytykset aiheuttaa rahamääräisen haitan.

Toteutuneiden keskimääräisten vuotuisten vaihtoehtoiskustannusten perusteella arvioituna sähkönjakelun keskeytysten aiheuttamien haittojen ja kustannusten arvo voisi olla sähkönkäyttäjille noin 3 miljardia euroa toimitusvarmuuden tason nostamiselle varatun 15 vuoden siirtymäkauden aikana.

Kustannukset nousevat eniten sellaisten verkkojen alueella, joiden johdot kulkevat edelleen valtaosin metsissä ja jotka eivät ole satsanneet aiemmin toimitusvarmuuteen riittävästi esimerkiksi kaapeloimalla johtoja. Tällaisia verkkoja on erityisesti Itä-, Etelä- ja Keski-Suomen metsäisillä alueilla.

Koska verkkojen kehittämistarpeet ovat eri verkonhaltijoilla hyvin erilaiset, ovat hinnankorotukset joillakin verkonhaltijoilla keskimääräistä suurempia ja joillakin verkonhaltijoilla taas keskimääräistä pienempiä. Toiset ovat jo toteuttaneet tavoitteiden edellyttämät toimenpiteet, kun taas toiset eivät ole eivät ole kaapeloineet juuri lainkaan verkkoaan.

Yhteiskunnan sähköriippuvuus on kasvanut ja kasvaa edelleen merkittävästi. Kaikki perustoiminnot sekä kehittyneen yhteiskunnan viesti-, ICT- ja muut järjestelmät edellyttävät yhä luotettavampaa sähkön saantia.

On arvovalinta, maksetaanko investoinneista selvästi parempaan toimitusvarmuuteen ja luodaan työpaikkoja vai maksetaanko keskeytyskorvauksia ja vahingonkorvauksia naapureille, korjauskuluja verkonhaltijalle ja kärsitään lisäksi saamatta jääneestä sähköstä aiheutuva haitta. Kysyä myös voidaan, voitaisiinko suuri osa kansasta ja yrityksistä jättää olennaisesti muita heikompien sähköverkkopalvelujen varaan?

Valmistelun aikana pohdittiin eri keinoja syntyvien kustannusten pehmentämiseksi. Yksi kysymyksenasettelu liittyi vapaa-ajan asuntojen rooliin. On kuitenkin useita syitä, miksi vapaa-ajanasuntoja ei voida erottaa omaksi kategoriakseen.

Siirtomaksut ovat kussakin verkossa samat sähkön käyttötarkoituksesta riippumatta. On vaikea perustella kovin suurta eroa palvelutasossa, jos asiakkaat maksavat samoja maksuja. Riskinä on jatkuva riitely maksujen oikeudenmukaisuudesta.

Sähkön käyttötarkoituksen erottelu on erittäin vaikeaa. Lisäksi rakennuksen käyttötarkoitus voi muuttua: vakituinen asunto muuttuu vapaa-ajanasunnoksi ja päinvastoin käyttäjänsä mukaan. Kun jakeluverkkoa rakennetaan, ilmajohtoja uusitaan seuraavan kerran 40 vuoden päästä, maakaapeleiden pitoaika on vielä pitempi. Johtoja ei voida vaihtaa toisiin, vaikka rakennusten käyttötarkoitus muuttuisikin. Osa asiakkaista keinottelisi saadakseen paremman toimitusvarmuustason.

Samassa muuntopiirissä ja samojen pienjännitejohtojenkin varrella voi olla sekä vakituista asutusta että vapaa-ajanasuntoja. Tämän vuoksi osa vapaa-ajanasunnoista saisi joka tapauksessa hyväkseen paremman toimitusvarmuustason, vaikka vapaa-ajanasunnoille säädettäisiin heikompi toimitusvarmuusvaatimus.

Verkonhaltijoiden tulee laatia joka toinen vuosi jakeluverkon kehittämissuunnitelma, johon pitää sisällyttää tarpeelliset investoinnit. Energiamarkkinavirasto valvoo suunnitelmien laadintaa ja toteuttamista. Viime kädessä investoinnit voidaan vaatia tekemään Energiamarkkinaviraston pakkokeinojen kautta.

Asiakkaiden informointia sähkökatkojen aikana esitetään myös parannettavaksi. Jakeluverkonhaltijan on jatkossa tiedotettava sähkönjakelun merkittävästä keskeytyksestä viipymättä jakeluverkkonsa asiakkaille. Samalla on annettava arvio vian tai keskeytyksen kestosta ja laajuudesta.

Korvauksia pitkistä katkoista parannetaan. Vakiokorvauksiin tulisi uusi lisäporras 8 vrk:n sähkökatkosta (vakiokorvaus olisi 150 % siirtomaksusta) ja 12 vrk:n sähkökatkosta (vakiokorvaus olisi 200 % siirtomaksusta). Lisäksi kuitenkin leikataan kohtuuttomiin määriin nousevia korvausmääriä.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid on saatettu sähkömarkkinadirektiivin omistuksen eriyttämistä koskevien vaatimusten mukaiseksi vuosina 2011-2012. Direktiivi kuitenkin edellyttää säännösten kirjaamista lainsäädäntöön, mikä nyt tehdään.

Esitykseen sisältyvät säännökset perustuvat direktiivin ns. tosiasiallisen eriyttämisen malliin. Säännösten mukaan sähkön tuottajat ja myyjät eivät voi käyttää omistajavaltuuksia kantaverkkoyhtiössä. Suomi hyödyntää myös mainittuun eriyttämismalliin sisältyviä joustomahdollisuuksia. Esimerkiksi teollisuusyritys, jolla on jossain määrin omaa sähköntuotantoa, voisi olla osakkaana kantaverkkoyhtiössä.

Esityksen tavoitteena on, että Fingrid olisi ainoa kantaverkkoyhtiö Suomessa.

Direktiivi edellyttää kantaverkon määrittelemistä. Se on Suomessa yllättävän haasteellinen tehtävä.

Kantaverkko koostuisi valtakunnan sähköjärjestelmän kattavasta vähintään 110 kilovoltin rengaskäyttöisestä suurjännitteisestä sähköverkosta, joka sähköjärjestelmänä täyttää käyttövarmuudeltaan n-1 -kriteerin (= säilyttää toimintakykynsä suurimman yksikön tai verkon osan irrotessa verkosta), kaikista 400 ja 220 kilovoltin yhdysjohdoista sekä rajayhdysjohdoista. Kantaverkon tulisi yhdistää suuret sähkön kulutus- ja tuotantokeskittymät, jotka liitetään verkot yhdistävien yhdysjohtojen tai liittymisjohtojen välityksellä kantaverkon sähköasemille.

Kantaverkon nykyinen laajuus perustuu siihen, mitkä johdot tulivat Fingridille sen perustamisen yhteydessä 1996 (IVO ja PVO määrittelivät kantaverkon laajuuden).

Ehdotetun kantaverkkomäärittelyn seurauksena arvioidaan nykyisin kantaverkoksi katsottavasta 110 kilovoltin verkosta muuttuvan suurjännitteiseksi jakeluverkoksi noin 14 johtoa, joiden pituus on yhteensä 320 kilometriä. Ne jäisivät nyt kantaverkon ulkopuolelle. Niiden asiakkaiden siirtomaksut nousevat.

Vastaavasti kantaverkkomääritelmän piiriin arvioidaan tulevan kaksi uutta 110 kilovoltin johtoa, joiden yhteispituus on noin 165 kilometriä. Näiden johtojen asiakkaiden siirtomaksut laskevat, kun johdot siirtyvät kantaverkkohinnoittelun

On laaja yksimielisyys siitä, että rengaskäytössä olevat 400 ja 220 kilovoltin yhdysjohdot kuuluvat kantaverkkoon. Sen sijaan on erilaisia näkemyksiä siitä, tulisiko säteittäisten 400 ja 220 kilovoltin yhdysjohtojen aina kuulua kantaverkkoon. Esityksen mukaan tulisi kuulua. Tähän on useita perusteita. Näistä olennaisimpia ovat se, että kantaverkon ominaispiirre on yhdistää suuret sähkön kulutus- ja tuotantokeskittymät. Sillä se, että Fingridillä on Suomessa paras asiantuntemus järeimmän, 400 kilovoltin verkon rakentamisesta ja ylläpidosta ja että sille kuuluu kokonaisvastuu valtakunnan verkon kehittämisestä.

Lakiin on tarkoitus kirjata laajaa yksimielisyyttä nauttiva tavoite, että kantaverkkoa pitää kehittää siten, että Suomi säilyy yhtenä sähkökaupan hinta-alueena. Koska EU-lainsäädännössä säädetään nykyisin kantaverkkojen ylikuormituksen hallinnasta, on kansallinen poliittinen tavoite syytä kirjata lakiin verkon kehittämisvelvollisuuden muodossa, ettei meille käy kuten Ruotsille, jossa komission vaatimuksesta maa jouduttiin jakamaan kantaverkon pullonkaulojen vuoksi moneen hinta-alueeseen.

Sähkömarkkinalain lähtökohtana on syrjimättömän verkkoon pääsyn varmistaminen eri tuotantomuodolle. Tästä hyötyvät myös uusiutuvista lähteistä sähköä tuottavat tuottajat. Esitykseen sisältyy uudistus, jolla helpotetaan erityisesti tuulivoimaloiden verkkoon liittämistä. Laissa annettaisiin sähköntuottajille oikeus liittää useita voimalaitoksia sähköverkkoon yhteisellä liittymisjohdolla. Tämä vähentää erityisesti tuulivoimaloiden ja tuulipuistojen liittämiskustannuksia.

Lain muutoksella pyritään luomaan edellytyksiä Suomen maakaasumarkkinoiden eristyneisyyden päättämiseksi. Lakiin lisätään säännökset nesteytetyn maakaasun (LNG) terminaaleista ja niiden käyttöoikeudesta. Lakiin sisällytetään säännökset biokaasun verkkoon pääsystä maakaasuverkoissa. Energiamarkkinaviraston valvontavaltuuksia sekä asiakkaiden oikeuksia täsmennetään.

Esityksellä edistetään biokaasun verkkoon pääsyä maakaasuverkoissa. Lakiin tulisi säännökset biokaasulaitosten liittämisvelvollisuudesta sekä biokaasun siirtovelvollisuudesta. Biokaasun verkkoon pääsy järjestettäisiin samankaltaisella menettelyllä kuin esimerkiksi sähköntuotannon verkkoon pääsy.

Esitykseen ei sisälly säännöksiä maakaasun siirtoverkon eriyttämisestä. Suomella on oikeus poiketa eriyttämisestä niin kauan kuin ei ole riittävän suurta vaihtoehtoista maakaasun hankintalähdettä venäläiselle tuontikaasulle. Esitys maakaasun siirtoverkon eriyttämisestä annetaan myöhemmin erikseen, kun se on ajankohtaisempaa.

Ehdotukseen sisältyy säännös, jonka mukaan jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän tulisi pitää kuluttajille tarjolla vähintään kahta erilaista maksutapaa siirto- ja sähköenergialaskujen maksamiseen. Nämä vaihtoehdot olisivat:

1) laskutusjakson mukaiseen kulutukseen perustuva maksutapavaihtoehto;

2) kuluttajan arvioituun todennäköiseen vuotuiseen sähkönkulutukseen perustuviin tasasuuruisiin maksueriin perustuva maksutapavaihtoehto.

Tarkoitus ei ole palata vanhaan arviolaskutukseen vaan tarjota erityisesti sähkölämmittäjien tarpeisiin vaihtoehtoinen maksutapa sähkölaskujen maksamiseen.

Laskutus perustuu aina mittaukseen, mutta asiakas voisi halutessaan sopia verkonhaltijan ja vähittäismyyjän kanssa laskujen lyhentämisestä tasasuuruisissa maksuerissä. Valinta on asiakkaan, kenenkään ei ole pakko valita tasaerälaskutusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *