Puheet

Lähetekeskustelu kunta- ja palvelurakennehankkeesta, Helsingin kaupunginvaltuusto

Pääkaupunkiseutu ja historiallinen kuntauudistus

Pääkaupunkiseudun PARAS-hankkeen koordinaatioryhmän puheenjohtaja,
Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan puheenjohtaja,
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori

Arvoisa puheenjohtaja, Ärade fru ordförande,

Oma kotikaupunginosani Lauttasaari liitettiin vuonna 1946 valtioneuvoston päätöksellä Helsinkiin. Vastustus oli aikanaan kovaa. Tänään on silti helppo todeta, ettei Lauttasaari ole joutunut kokemaan kovinkaan surkeata kohtaloa. Epäilyt saaren sosioekonomisen rakenteen radikaalista muuttumisesta ovat osoittautuneet vääriksi. Myöskään paikallinen identiteetti ei ole kadonnut mihinkään.

Ilman vuoden 1946 suurta uudistusta meillä voisi vieläkin olla mm. Huopalahden kunta, Kulosaaren huvilakaupunki ja Haagan kauppala. Vaikka se saattaisi joistakin tuntua kiehtovalta ajatukselta, uskon että hölmömpikin tajuaa, ettei siinä olisi järjen hiventäkään.

Vuoden 1946 suurliitosta perusteltiin yhtenäisen kaupunkialueen kokonaisvaltaisen kehittämisen tarpeella. Maailman muuttuminen ei kuitenkaan loppunut vuoteen 1946! Eikä edes vuoteen 1966, jolloin viimeinen laaja rajamuutos toteutettiin Vuosaaren siirtyessä osaksi pääkaupunkia.

Hyvät helsinkiläiset päättäjät,

Kunta- ja palvelurakennehanke on iso asia. Itse asiassa se on tosi iso asia. Kyse tulee todennäköisesti olemaan itsenäisyytemme ajan suurimmasta kuntauudistuksesta. Kyse tulee todennäköisesti olemaan myös suurimmasta asiasta, minkä kanssa yksikään meistä joutuu tekemisiin koko kunnallispoliittisella urallaan – kyseisen uran pituudesta riippumatta.

Kunta- ja palvelurakennehanke on iso asia myös täällä pääkaupunkiseudulla. Me emme elä muusta yhteiskunnasta erillisessä saarekkeessa, jota kuntasektorin yleiset ongelmat tai tulevaisuuden megahaasteet eivät koskisi. Emmekä me elä sellaisessa maailmassa, jossa yhteiskunnan muuttuminen ei väistämättä heijastuisi myös siihen, miten hallinto kannattaa järjestää.

Valtiovalta on omissa linjauksissaan todennut, että pääkaupunkiseutua tulee kuntauudistuksessa tarkastella erilliskysymyksenä. Tämä on positiivinen ja tervetullut viesti. Se tulee kuitenkin ymmärtää oikein.

Ensinnäkin sen tulee tarkoittaa sitä, että myös valtiovalta panostaa alueeseen sen erityisaseman edellyttämällä tavalla. Helsingin talousalueen vetovoimaisuus on välttämättömyys, jotta Suomen talous kykenee menestymään globalisoituvassa maailmassa. Pääkaupunkiseutu on Suomen ainoa keskus, joka pystyy tarjoamaan kansainvälisille yrityksille ja toimijoille metropolitasoisen toimintaympäristön. Pääkaupunkiseutu on Suomen talouden dynamo. Kaiken lisäksi on todennäköisempää, että seudun merkitys koko maan veturina tulee jatkossa kasvamaan entisestään, kuin että kehitys olisi päinvastaista.

Meillä ei ole tarvetta vaatia valtiolta ihmeitä. Mutta meillä on kaikki syy edellyttää, että valtiovalta ottaa aiempaa asianmukaisemmin seudun huomioon mm. liikenneinvestointeihin varattuja määrärahoja sekä toisen asteen koulutuksen aloituspaikkoja suunnattaessa. Näillä molemmilla on suora yhteys alueen kilpailukykyyn ja täten koko maan menestykseen.

Me tarvitsemme valtion aitoa kumppanuutta. Ja valtio tarvitsee meidän aitoa kumppanuutta. Panostukset pääkaupunkiseudulle eivät lopulta ole muilta pois, vaan kaikkien yhteiseksi hyödyksi.

Arvoisa puheenjohtaja,

Pääkaupunkiseudulla on omat metropolialueille ominaiset lieveilmiönsä, joita muualla ei ole, mutta perusteiltaan palvelutuotantomme ei eroa muusta maasta millään sellaisella tavalla, että meitä sen takia tulisi käsitellä erityistapauksena.

Pääkaupunkiseudun erityisasema perustuukin maankäytön, asumisen ja liikenteen muodostamaan kokonaisuuteen, seudun kansainväliseen kilpailukykyyn ja sen kansantaloudelliseen merkitykseen. Sen takia myös muutosmallimme tulee olennaisilta osin perustua juuri näihin näkökohtiin. Palvelutuotannossamme on omat kehittämishaasteensa, mutta kuntarakenteeseemme kohdistuvat muutospaineet kumpuavat yhdyskuntarakenteesta ja kilpailukykypolitiikasta, eivät palvelutuotannosta.

Tähän kokonaisuuteen liittyen meillä on muutamia keskeisiä haasteita, joista tärkeimpiin kuuluvat ainakin seuraavat:

– Miten onnistua rakentamaan kaupungistumiskehityksen jatkumisen, seudun kansainvälistymisen, asumisväljyyden kasvun ja asuntojen hintojen kurissapitämisen edellyttämässä määrin riittävästi asuntoja,
– Miten onnistua yhdistämään laajamittainen asuntorakentaminen tarkoituksenmukaiseen liikenneväyliä koskevaan päätöksentekoon ja tekemään se tavalla, joka tukee eheän, ekologisesti kestävän ja mahdollisimman pitkälle joukkoliikenteeseen nojaavan yhdyskuntarakenteen vaalimista,
– Miten onnistua estämään liiallisesti eriytyvä alueen sisäinen verotulokehitys, välttämään alueen sisäinen segregoituminen ja harjoittamaan yhteisvastuullista asuntopolitiikkaa,
– Miten onnistua turvaamaan osaavan työvoiman saanti niin oman hallintomme kuin elinkeinoelämän kasvaviin tarpeisiin, sekä
– Miten onnistua turvaamaan ja entisestään kehittämään alueen vetovoimaisuutta, osaamiseen perustuvaa innovatiivisuutta ja yleistä kilpailukykyä.

Kyse on nyt siitä, millainen hallintorakenne parhaiten tukee näistä haasteista selviämistä.

Arvoisa puheenjohtaja,

Olen itse vakuuttunut siitä, että järkevintä olisi yhdistää Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja läntiset osat Sipoosta uudeksi suurkaupungiksi. Tämä olisi selvästi selkein ja yksinkertaisin tapa varmistaa seudullisesti kokonaisvaltainen, yhdyskuntarakenteen ja kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta tarkoituksenmukainen päätöksenteko. Uskon, että yhdistämisellä aikaansaataisiin merkittävää lisäarvoa.

Olen antanut itselleni kertoa, että pääkaupunkiseudun kaupunkien keskinäinen kilpailu on sinänsä positiivista ja rohkaisee dynaamisuuteen. Vähättelemättä tätä näkökohtaa, koen kuitenkin, että pääkaupunkiseudun tärkeimmät kilpailijat löytyvät maan rajojen ulkopuolelta, erityisesti Itämeren alueen muista metropolialueista. Olen myös antanut itselleni kertoa, että suurten kaupunkien suurten hallintojen sekä erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittaminen olisi todella massiivisen kokoluokan harjoitus. Näin varmasti on, mutta toisaalta massiivisia ovat myös sen potentiaaliset rationointihyödyt.

Vielä olen antanut itselleni kertoa, että kaupunkiyksikön suurentaminen vaarantaisi lähidemokratian ja etäännyttäisi päätöksenteon ruohonjuuritason arjesta. Tämäkään ei ole väheksyttävä näkökohta. Minusta on kuitenkin vaikea nähdä, että vajaan 600 000 asukkaan kaupungin kasvaminen vajaan miljoonan asukkaan kaupungiksi olennaisesti muuttaisi kokonaisasetelmaa, ja ettei esimerkiksi kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia kehittämällä voitaisi kompensoida mahdollisesti syntyviä haittoja.

Operaatio, jossa muun ohessa yhdistettäisiin maan suurin, toiseksi suurin ja neljänneksi suurin kaupunki on joka tapauksessa niin mittava ja monia ulottuvuuksia sisältävä hanke, että se edellyttää perusteellisia selvityksiä. Niin yhdistymisen edut kuin haitatkin tulee huolellisesti analysoida. Myös kansalaiskeskustelulle on varattava riittävästi aikaa ja sen pohjaksi tuotettava riittävästi objektiivista aineistoa. Sen takia esitän, että tässä vaiheessa ja osana käynnissä olevaa kunta- ja palvelurakennehanketta käynnistetään seudun kaupunkien ja valtiovallan yhteinen selvitys pääkaupunkiseudun yhdistämisestä uudeksi suurkaupungiksi.

Monet uskovat, että vapaaehtoisen yhteistyön kautta on saavutettavissa paljon. Niin uskon minäkin. Pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteistyön kehittämistä ja syventämistä onkin kaikista selvityksistä riippumatta välittömästi jatkettava. Yhdistyminen olisi joka tapauksessa pitkä prosessi. Haasteemme eivät kuitenkaan odota. Kaupunkien yhdistäminen ja verkostomaisen yhteistyön kehittäminen eivät muutenkaan ole ristiriidassa keskenään, vaan vievät kehitystä joka tapauksessa samaan suuntaan. Yhdistymisselvityksen lähtökohta ei voi olla se, että sen lopputulos on jo etukäteen kiveen hakattu. Mahdollista on myös, että yhteistyömalli osoittautuu lähivuosina menestykseksi.

Jo lyhyt perinteisistä ajatuspinttymistä vapaa vilkaisu karttaan osoittaa joka tapauksessa, että kysymys pääkaupunkiseudun itäisestä ulottuvuudesta on ratkaistava. Itämeri on ymmärrettävä peruste sille, ettei seudun yhdyskuntarakenne voi laajentua etelään. Neljästä pääilmansuunnasta vielä toisen poissulkeminen ilman mitään todellista syytä, olisi kuitenkin vastuutonta. Läntinen Sipoo tuleekin liittää Helsinkiin, jos laajemmasta yhdistämisestä ei jostakin syystä tulisi mitään.

Rouva puheenjohtaja,

En ole edellä tarkastellut palvelurakennetta, koska se ei ole pääkaupunkiseudun erityisaseman kannalta kovinkaan relevantti. Päivänselvää silti on, että myös tähän on kuntauudistuksessa huolellisesti paneuduttava. Kaikista kuntarajapäätöksistä riippumatta meillä on edessämme suuri haaste myös tällä saralla.

Arvoisa puheenjohtaja,
Hyvät valtuutetut,

Valtioiden rajat noudattelevat pitkälti erilaisia kielellisiä ja kulttuurisia raja-aitoja. Valtakuntien rajat erottavat useimmiten eri kansoja toisistaan. Kuntarajoilla ei ole tällaista roolia. Kuntarajat ovat puhtaasti tarkoituksenmukaisuuskysymys. Kuntarajat ovat hallinnon apuväline, ei itseisarvo sinänsä.

Meidän historiallinen missiomme on luoda pääkaupunkiseudulle edellytykset ekologisesti kestävälle yhdyskuntarakenteen kehittymiselle sekä kansainvälisen kilpailukyvyn kohentamiselle. Jos me tässä onnistumme, siitä hyötyy koko Suomi, koko pääkaupunkiseutu ja kaikki sen asukkaat. Tässä suhteessa kaikki muut intressit ovat toisarvoisia.

Kaikkiin uudistuksiin ja muutoksiin sisältyy omat riskinsä ja uhkansa sekä epävarmuustekijänsä. Vielä suurempia riskejä, uhkia ja epävarmuuksia sisältyy kuitenkin muuttumattomuuteen – siihen, että emme tee mitään. Muutos on välttämätön myös täällä pääkaupunkiseudulla. Olenkin täysin vakuuttunut siitä, että nykyinen päättäjäsukupolvi tulisi jäämään tulevassa historiankirjoituksessa häpeälliseen valoon, ellemme nyt osaisi ottaa tätä haastetta riittävän vakavasti.