Blogi Yleistä

Kynnyskysymyksiä

Vihreiden ja perussuomalaisten suhtautuminen itselleen tärkeisiin linjakysymyksiin tai ns. kynnyskysymyksiin kertoo paljon näiden yleisestä henkisestä tilasta vaalien kovaa vauhtia lähestyessä. Perussuomalaisten hinku hallitukseen on hirvittävä, kun taas vihreät tuntuvat jo luovuttaneen.

Medialla on kulloisiakin vaaleja ennen taipumuksena kysellä eri puolueiden kynnyskysymyksiä. Kyse on siis asioista, joita hallitusohjelmassa on pakko olla, tai joita siellä ei missään tapauksessa saa olla, jotta puolue kokee voivansa osallistua hallitukseen.

Kysymyksenasettelu on sinänsä älyllinen ja aiheellinen, vastaaminen kuitenkin hieman mutkikasta; liian tiukkoja ehtoja ja rajauksia ei ole järkevä tehdä, mutta liian joustavaksikaan ei pitäisi heittäytyä, koska se antaisi helposti kuvan periaatteettomuudesta.

Vihreät ovat tehneet kynnyskysymyksen siitä, että seuraavan hallituksen tulee jo ennalta sulkea mahdollinen (Fortumin) lisäydinvoimalupa pois laskuista. Perussuomalaiset puolestaan jyrisevät, ettei Suomen takausosuus eurooppalaisissa kriisimekanismeissa saa kasvaa.

Molemmat vaatimukset ovat esittäjiensä kannalta luontevia ja loogisia, mutta kaikien muiden kannalta mahdottomia.

Yksikään neljästä ns. suuresta puolueesta ei voi etukäteen kategorisesti olla ilmoittamassa, ettei Fortum missään tapauksessa saa lupaa, jota se ei siis edes ole vielä päättänyt hakea. Yksikään kolmesta muusta isosta puolueesta taas ei voi hirttäytyä siihen, etteivät takausvastuut Euroopassa kasvaisi.

Flirttailua näihin suuntiin esiintyy kaiken aikaa, varsinkin demareiden ja Keskustan toimesta. Annetaan ymmärtää. Ollaan huolestuneita. Surffaillaan kansalaismielipiteen aallonharjoilla. Mutta lopullisia, kategorisia poissulkemisia ei kuitenkaan – onneksi ja hyvä niin – tohdita tai kehdata tehdä.

Mielenkiintoisinta asetelmassa on se, että niin Vihreät kuin persutkit tietävät, että heidän ”kynnyskysymyksensä” ovat mahdottomia muille.

Tämä on Soinin joukoissa johtanut omista linjauksista pakittamiseen jo kahteen otteeseen. Ensin siirryttiin positioon, jossa takausvastuiden kasvattaminen kävikin, kunhan itse saisi äänestää hallituksessa sitä vastaan (ns. Vihreiden ydinvoimamalli), mutta kun muut isot puolueet vahvasti paheksuivat tätäkin, siitäkin oltiin valmiina perääntymään. Kyllä on hinku ”mustan auton takapenkille” kova!

Vihreät eivät ole ainakaan näkyvästi perääntyneet. Vaikka vaatimus siis on muille puolueille mahdoton. Eivätkö he siis oikeasti halua hallitukseen? Vai ovatko he laskeneet, että sinne ei kuitenkaan olisi asiaa ja siksi kannattaa heittäytyä oikein perusteellisen periaatteelliseksi ja samalla paikkailla omia aiempien ydinvoimakäännösten ja -kiemuroiden jättämiä arpia?

Vanhan viisauden mukaan katsomosta on helppo huudella. Vahvasti näyttää nyt siltä, että vihreät ovat jo varanneet itselleen kausikortin katsomon puolelta kun taas persut pyrkivät kaikin keinoin katsomosta kentän puolelle.

Oppositiossa on helppo olla. Mutta aika ikävää.