Blogi Yleistä

Kuntajohtajat ja kuntaliitokset

Ylen tuoreen kyselyn mukaan hieman yli puolet kuntajohtajista uskoo oman kuntansa yhdistyvän toiseen kuntaan ennen vuoden 2012 loppua. Lisäksi kymmenes pitää asiaa mahdollisena. Tulos on mielenkiintoinen ja toivoa antava.

Kun kuntaliitoskeskustelu keväällä kävi hallituksen Paras-hankkeen mainingeissa kuumimmillaan, kantaa asioihin ottivat lähinnä kunnan- ja kaupunginjohtajat sekä jossakin määrin johtavat luottamushenkilöt. Tämä on sinänsä loogista, onhan luontevaa, että kunnan tulevaisuuteen ottaa kantaa sen ylin johto. Toisaalta voidaan kysyä onko jäävimpiä ihmisiä näissä asioissa itse asiassa olemassakaan.

Kun kaksi kuntaa yhdistyy, aiemman kahden kunnanjohtajan tilalle tarvitaan vain yksi kunnanjohtaja. Kun yhdistyviä kuntia on kolme, kaksi kunnanjohtajaa jää entisiksi kunnanjohtajiksi. Sama koskee tietysti luottamushenkilöitä. On enemmän kuin inhimillistä, että harva ajaa hanketta, jossa hän itse menettää paikkansa valtuuston tai hallituksen puheenjohtajana tai edes jäsenenä. Itse olen jopa ollut todistamassa tilannetta, jossa eräs luottamushenkilö totesi vakavalla naamalla vastustavansa kuntaliitosta sen takia, ettei hänellä itsellään ole mahdollisuutta tulla valituksi yhdistyvän isomman kunnan valtuustoon.

Tämä tosiaan on ymmärrettävää, mutta ei missään muodossa hyväksyttävää. Keskeisten kuntapäättäjien tehtävä on ajaa kuntalaistensa etua, ei omaa etuaan. Asetelmaa hämärtää myös se, että keskeiset päättäjät ovat yleensä myös mielipidejohtajia alueellaan ja voivat hyvin ohjata tai jopa manipuloida kuntalaisten mielipiteitä.

Vaikka moni kuntaliitos maassa on vireillä ja osa jo päätetty toteuttaa, kuntajohtajat ovat olleet liitoksille keskimäärin varsin nihkeitä, edellä mainituista tai joistakin muista syistä. Muutama keskuskunnan johtaja on liitoksia ajanut, mutta hekin yleensä varsin maltillisesti, koska aihe säännönmukaisesti herättää närää pienemmissä naapurikunnissa. Tässä mielessä YLE:n kyselyn tulokset ovat rohkaisevia.

Huomiota kannattaa tässä kiinnittää kysymyksenasetteluun. Kuntajohtajilta kysyttiin uskovatko he kuntaliitoksiin, ei sitä, kannattavatko he niitä. On oletettavaa, että kannattajia olisi ollut vähemmän, mutta toisaalta liitoksien toteutumiseen uskovien suuri osuus tässä kuvastaa sitä, että kuntajohtajat näkevät selvästi kehityksen suunnan. Realiteettien tajua siis on, onneksi.

Kun kuntien keskeiset päättäjät joka tapauksessa ovat näissä asioissa enemmän tai vähemmän jäävejä, tarvitaan ulkopuolisia arvioitsijoita ja päättäjiä. Yksi vaihtoehto olisi valtiovalta eli lähinnä hallitus, mutta tunnetuista syistä hallitus ei tällaista roolia uskaltanut tai halunnut itselleen ottaa. Toinen vaihtoehto on käyttää ulkopuolisia selvityshenkilöitä. Nämä ovat yleensä järjen miehiä ja naisia. Eli ei muuta, kun lisää selvityshenkilöitä peliin!