Puheet Yleistä

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro Helsingin vuoden 2004 talousarviosta

Arvoisa puheenjohtaja,

Käsillä oleva budjetti on leimallisesti osa sitä talouden sopeuttamisohjelmaa, johon pääkaupunki on ollut pakotettu valtiovallan meihin kohdistamien kohtuuttomien toimenpiteiden johdosta. Budjetti leikkaa, kiristää, säästää, karsii ja sopeuttaa. Pääasiallinen syypää tähän on valtiovalta: edellinen hallitus, joka Helsingin ryösti ja nykyinen hallitus, joka vaalilupauksistaan poiketen ei ole pistänyt tikkua ristiin Helsingin hyväksi. Helsinki ei leikkaa, kiristä, säästä, karsi tai sopeuta omaksi ilokseen, vaan maakuntien iloksi. Emme tee säästöbudjettiamme omasta halustamme, vaan sen takia, että valtio on meidät siihen pakottanut ja näyttää pakottavan jatkossakin. Tukalan tilanteemme selkiyttämiseksi vielä yksi sitaatti: Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki totesi kuukausi sitten Vantaalla yksiselitteisesti, että ”pääkaupunkiseudun tai muiden kuntien on turha odottaa lisäapua valtiolta”.

Taloudelliset realiteetit eivät aina ole miellyttäviä. Menojen sopeuttaminen tuloihin on kuitenkin järkevämpää, kuin silmien ummistaminen elävän elämän faktoilta. Varmin tae toimivien hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi on aina tasapainoinen ja hyvin hoidettu talous. Kokoomuksen valtuustoryhmä arvostaa suuresti siltä vastuuntuntoista asennetta, joka syksyn aikana on leimannut ryhmien välisiä budjettineuvotteluja.

Arvoisa puheenjohtaja,

Kunnan tärkein tehtävä on toimivien ja laadukkaiden peruspalvelujen kuten terveys-, sosiaali- ja opetuspalvelujen turvaaminen kuntalaisille. Vuosittain hyväksyttävä budjetti puolestaan on tärkein kaupunginvaltuuston käsittelyyn tuleva yksittäinen asia. Perinteisen budjettikäsittelyn keskeisin puute on kuitenkin sen lyhyt aikajänne. Poliittisten päättäjien tulisikin aika ajoin pysähtyä miettimään kunnan todellista tilaa.

Toimivien ja laadukkaiden peruspalvelujen kannalta kysymys on yhtäältä kaupungin tulopohjan tulevaisuudennäkymistä ja toisaalta kyvystämme tehokkaasti hyödyntää käytettävissä olevat varamme. Terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelumme riippuvat siitä, kuinka paljon rahaa meillä on käytettävissämme sekä siitä, kuinka hyvin nämä varat hyödynnämme. Budjettipäätökset ovat keskeinen osa kaupungin taloutta, mutta vain osa sitä. Tärkeimmät päätökset eivät aina liity budjettikäsittelyyn, vaan ne tehdään muissa yhteyksissä ja osin muualla.

Valtiovallan päätökset ovat kaupungin tulopohjan kannalta avainasemassa. Kysymys kulminoituu siihen, ettei ideologinen taistelu tasapäistämisen autuudesta Suomessa suinkaan rajoitu yksilöiden välisiin suhteisiin, vaan koskee myös kuntataloutta. Tietyt tulo- ja elintasoerot hyväksyvä näkemys perustuu siihen, että elinvoimainen ja vireä kunta voi ja saa menestyä muita paremmin. Vastakkainen näkökulma korostaa samanlaisia olosuhteita eri kunnissa ja maan eri osissa kuntien omista aktiviteeteista riippumatta. Perinteisen sosialistin pakkosiirtäessä varallisuutta paremmin ansaitsevilta huonommin menestyville kansalaisille, kuntasosialisti ryöstää ne kunnat, jotka ovat asiansa hoitaneet niiden kuntien hyväksi, jossa todellisuus on lohduttomampi.

Kuntien välisten elintasoerojen pakkotasapäistäminen ei kuulu 2000-luvun yhteiskuntaan. Pääkaupunkiseutu on koko maan talouskehityksen veturi, eikä sen kurjistamisesta hyödy kukaan. Helsingille annettu mahdollisuus vaurastua koituu myös maakuntien hyväksi. Helsinkiä ei voi kohdella jonkinlaisena petettyjen vaalilupausten koelaboratoriona.

Valtiovaltaa moittiessamme meidän on oltava rehellisiä itsellemme ja tunnustettava se tosiseikka, että myös omat kunnallisverotulomme ovat pahasti jääneet jälkeen yleisestä kehityksestä. Kaupungin uusien asuinalueiden asukaskohtaiset kunnallisverokertymät ovat alle kaupungin keskimääräisen tason. Kaupungin asuntopolitiikka ei viime vuosina ole parantanut kaupungin tulopohjaa, vaan heikentänyt sitä. Lopputulos on, että perinteiset kaupunginosamme maksavat verotulotasausta paitsi maakunnille myös omille uusille kaupunginosillemme.

Tällainen kehitys ei voi jatkua. Helsingin asuntopolitiikan suuntaa on muutettava. Meidän on ymmärrettävä, että talouskasvun varaan rakennettu näkemyksemme hyvinvointipalvelujen turvaamisesta edellyttää sitä, että talouskasvua myös syntyy, ja että talouskasvu voi tarkoittaa vain kohoavia kunnallisverotuloja. Jos jatkamme sellaista asuntopolitiikkaa, joka vähentää keskimääräisiä kunnallisverotulojamme, talouskasvua ei yksinkertaisesti synny. Ja tästä kärsivät nimenomaan peruspalvelumme – terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelut.

Helsingin pitää asuttaa enemmän työssäkäyviä ja veroja maksavia ihmisiä ja pitää huolta siitä, että koko Helsingin seutu ottaa yhdessä suuremman vastuun pääkaupunkiseuduille tyypillisten sosiaalisten ongelmien ratkaisemisessa. Tulevien asukkaidemme panoksen maksettujen verojen muodossa tulee olla järkevässä suhteessa heidän erilaisten palvelujen kysyntään kohdistamiin paineisiin.

Kaupunginvaltuustomme taistelevan työväenliikkeen edustajille todettakoon, ettei edellä esitetty ole mitään ainutlaatuista ja leimallisesti porvarillista ajattelua. Asian selkeyttämiseksi siteeraan SAK:n tuoretta raporttia työllisyysasteen nostamiseksi. SAK:n raportti asettaa tavoitteeksi sen, että ”Maahanmuuttopolitiikassa arvioidaan nykyistä kattavammin maahanmuuton vaikutukset tulonsiirtojen rahoituksen ja palvelutuotannon sekä työllisyysasteen kehityksen kannalta”. Meille linjaus kelpaa sellaisenaan, kun sana ”maahanmuutto” korvataan sanalla ”Helsinkiin muutto”.

Haluan myös tehdä selväksi sen, ettei Kokoomus tässä yhteydessä tarkoita vain rikkaita tai hyvätuloisia ihmisiä, kuten ei varmaan tarkoita SAK:kaan. Kyse on ihan tavallisista suomalaisista työssä käyvistä ihmisistä – tavallisista sairaanhoitajista, poliiseista, ravintolatyöntekijöistä ja rakennustyömiehistä, mutta myös ihan tavallisista lääkäreistä, lakimiehistä ja ekonomeista.

Arvoisa puheenjohtaja,

Tulokehityksemme ohella peruspalvelujemme kattavuus ja laatu riippuvat siitä, mitä saamme rajallisista resursseistamme irti. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että Helsinki tuottaa palvelunsa muita kalliimmin verrataanpa Helsinkiä koko kuntakenttään tai muihin suuriin kaupunkeihin. On totta, että Helsingissä niin henkilöstö- kuin kiinteistökustannuksetkin ovat muuta maata korkeammat. Väestörakenteemme on osin poikkeuksellinen. Monet palvelut ovat Helsingissä myös keskimääräistä laadukkaammat. Yhdessäkään nämä tekijät eivät kuitenkaan selitä koko totuutta.

Helsinki symbolisoi surullisella tavalla sellaista ajattelumallia, jossa lähdetään yhteiskunnan eräänlaisesta ylivertaisesta kaikkivoipaisuudesta. Sen mukaan yhteiskunta tietää yksilöä paremmin mikä on yksilön etu. Lähtökohtana on, että julkinen sektori on omassa erinomaisuudessaan ohittamaton. Helsingin monopolisoitua itselleen kutakuinkin kaikkien hyvinvointipalvelujen tuottamisen, järjestelmään on syntynyt tehottomuutta. Vanhakantaisesti toimiva, kilpailulta suojattu organisaatio elää omaa elämäänsä ja keskittyy lähinnä suojaamaan omia asemiaan. Syypäänä tähän eivät ole kaupungin työntekijät, vaan organisaatio, joka ei kannusta uusiutumaan. Kyse ei ole työntekijöiden osaamattomuudesta, vaan systeemin osaamattomuudesta.

Suomen suurimmat kaupungit eivät tuoreiden tutkimusten valossa ole kovinkaan dynaamisia palvelurakenteidensa uudistajia. Näidenkin joukossa Helsinki on eräänlainen palvelutuotannon pysähtyneisyyden ikoni ja takapajula. Monissa pienemmissä kunnissa ote on jo huomattavasti modernimpi. Tarkemmin tutkittaessa käy usein ilmi, että uudistustyöhön on ryhdytty vasta, kun siihen on heikkenevien resurssien takia oltu pakotettuja. Ilmiötä ei voi kuin ihmetellä: onko todellakin niin, että suomalainen kunta ryhtyy toimimaan tarkoituksenmukaisesti vasta pakon edessä? Kuinka paljon voittaisimmekaan, jos tajuaisimme toimia viisaasti ihan vapaaehtoisesti?

Kokoomuksen mielestä pitäisi lähteä siitä, että pääasia on palvelujen saatavuus ja laatu, ja että se kuka ne tuottaa, on puhtaasti tarkoituksenmukaisuuskysymys. Kyse ei ole siitä, onko yksityinen tai julkinen sinänsä parempi vaihtoehto, vaan siitä, että paras vaihtoehto on sellainen, jossa on vaihtoehtoja. Samalla on tietenkin muistettava, että julkisen sektorin tulee asettaa kaikille peruspalveluille taso- ja laatuvaatimukset ja valvoa niitä, tuottivat palvelut sitten ketkä tahansa.

Palvelumarkkinoiden tehostaminen ja vaihtoehtoisten tuotantotapojen hyödyntäminen ei ole yksinkertaista ja edellyttää kaupungilta ennen kaikkea oman palvelustrategiansa selkiyttämistä. Tämäkään ei ole helppoa ja vie aikansa. Asian edistämiseksi teen seuraavan ponsiesityksen:

Helsinki laatii vuoden 2004 aikana oman palvelutuotantostrategian. Strategiaan sisällytetään kuvaus nykyjärjestelmästä, sen rakenteesta ja eri palveluntuottajien roolista hallinnonaloittain, konkreettiset tavoitteet palvelutuotantovalikoiman ja tilaaja-tuottaja -mallin kehittämiseksi sekä selkeä seurantajärjestelmä. Strategia päivitetään osana vuotuista talousarvioprosessia.

Arvoisa puheenjohtaja,

Vaikka budjetti jakaa kurjuutta kohtuullisen tasaisesti, siitä on löydettävissä tiettyjä painopistealueita. Kokoomus lausuu tyytyväisyytensä siitä, että koulutukseen osoitettujen määrärahojen lasku on muita aloja pienempi. Ryhmien välisissä neuvotteluissa kevennettiin vielä ala-asteisiin kohdistettuja tuntikehysleikkauksia. Tämä on hyvä asia. Pitkässä juoksussa voimme menestyä vain, mikäli meillä on osaavia ihmisiä, jotka ovat saaneet elämäntaipaleelleen hyvän alun koulutiensä alusta asti. Luonnonvaroiltaan köyhässä Suomessa osaaminen on tulevaisuuden kannalta avainasemassa, eikä sitä voi korvata mikään panostus millekään toiselle hallinnonalalle.

Vanhuspalveluihin osoitetut lisäsatsaukset saavat myös Kokoomuksen varauksettoman tuen. Tässä yhteydessä on hyvä korostaa myös organisaatiokomitean työn pohjalta tehtyjä uudistuksia, jotka antavat hyvän pohjan senioriväestömme tarpeiden entistä paremmalle huomioon ottamiselle. Taloudellisesti vähäisenä, mutta symbolisesti merkittävänä asiana budjettineuvotteluissa voitiin sopia veteraanien maksuttomasta pysäköinnistä, mistä Kokoomus-ryhmä on erityisen iloinen.

Budjettineuvotteluissa sovittiin 5 miljoonan euron lisäpanostuksesta HUS:lle. Summa on tasan puolet siitä haarukasta, joka Helsingin ja HUS:n välisissä neuvotteluissa tuohon aikaan oli kyse. Niin kokoomus- kuin käsittääkseni muidenkin ryhmien näkemys oli, kaupunki tällä vastaantulolla pystyisi turvaamaan laadukkaan ja riittävän hoidon jatkumisen HUS:ssa. Yhteinen toive oli myös, että kaupunki ja HUS voisivat tämän jälkeen löytää yhteisen näkemyksen ensi vuoden määrärahatarpeista, mikä vakiinnuttaisi tilannetta ja loisi kovasti kaivattua työrauhaa.

Arvoisa puheenjohtaja,

Talousarvio on monin kohdin vaikea ja saattaa johtaa kaupungin joidenkin peruspalvelujen laadun ja saatavuuden suhteen hankaliin tilanteisiin, ellei talousarviossa esitettyjä rakenteellisia uudistuksia samanaikaisesti määrätietoisesti edistetä. Budjetti on kuitenkin sopeutettu vallitseviin realiteetteihin. Olemme vakuuttuneita siitä, että kaikki muut vaihtoehdot olisivat johtaneet huonompaan lopputulokseen.

Haluamme kuitenkin vielä kootusti esittää huolemme kaupungin pitkän aikavälin kehitysnäkymistä. Vakava huolemme on, että kaupungin mahdollisuudet huolehtia hyvien peruspalvelujen saatavuudesta ja laadusta jatkossa tulevat olennaisesti heikkenemään, ellemme pysty vakuuttamaan valtiota tilanteemme tukaluudesta ja ellemme itse tee tarvittavia kurssinmuutoksia. Tässä suhteessa kaupungin kannalta kriittisimmät tekijät ovat:

1) Helsingin asemaa kunta-valtio -suhteessa ja kuntien keskinäisessä tulonjaossa on säilytettävä kannustavuus ja korjattava edellisten ratkaisujen yhteydessä tehdyt virheet,
2) Kaupungin asuntopolitiikan päätavoitteiksi tulee ottaa veropohjan vahvistaminen ja työvoiman saatavuuden turvaaminen ja tehdä tätä tukevat tarvittavat linjaukset,
3) Kaupungin palvelutuotantorakennetta on monipuolistettava ja parannettava sen tuottavuutta peruspalvelujen saatavuudesta ja laadusta kuitenkaan tinkimättä.

Tosiasia on, että pienetkin edistysaskeleet näissä kysymyksissä ovat monin verroin merkityksellisempiä, kuin esimerkiksi vuotuiset poliittiset budjettineuvottelut. Selvää on myös – ainakin Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä – että kaikkein tärkeintä on laadukkaiden peruspalvelujen turvaaminen myös jatkossa, ja että tarvittavia muutoksia pitää katsoa tästä ja vain tästä näkökulmasta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsingin poliittista päätöksentekoa vaivaa sen pitkän aikavälin menestys- ja menestymättömyystekijöitä koskevan keskustelun vähäisyys ja näköalattomuus. Strateginen ohjaus ja visiointi on luvattoman vähäistä. Budjettineuvottelutkin keskittyvät lähinnä kinasteluun kokonaisuuden kannalta marginaalisista summista ja vaikutuksiltaan näennäisistä muutoksista.

Yhdysvalloissa paikallinen valtionpäämies pitää vuosittaisen puheen kansakunnan tilasta. Parhaimmillaan – hieman presidentistä riippuen – ne ovat olleet loistavia katsauksia maan lähihistoriaan, nykytilaan ja tulevaisuudennäkymiin sekä näiden pohjalta tehtyjä linjauksia tarvittavista poliittisista perusvalinnoista. Edelliseen viitaten teen seuraavan ponsiesityksen:

Kaupunginhallitus selvittää edellytykset sellaisen kaupunginvaltuustossa vuosittain käytävän keskustelun luomiseksi, jossa kaupungin virkamiesjohto ja poliittiset ryhmät ilman erikseen tuotettavaa taustamateriaalia ja erikseen toimeenpantavia päätöksiä tekemättä keskustelevat kaupungin, sen asukkaiden ja palvelutuotannon tilasta ja tulevaisuudennäkymistä sekä kaupungin pitkän aikavälin menestystekijöistä.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsinki on nyt tehtävien säästöpäätösten jälkeenkin hyvä paikka elää ja asua. Suotuisan kehityksen jatkuminen edellyttää kuitenkin kaivautumista tietyistä ideologisista poteroista.

Rationaalinen ihminen ei ylettömyyksiin asti kiukuttele epämiellyttävää säätä, vaan pukeutuu säähän kuin säähän sen vaatimalla tavalla. Rationaalinen kunta ja rationaalinen kunnallinen luottamushenkilö toimii samoin.