Blogi Yleistä

Kiinteistöveron porrastuksella olisi myös elvyttävä vaikutus

Esitin tänään HS:n haastattelussa kiinteistöveron porrastamista rakennusten energiatehokkuuden ja mahdollisesti lämmitystavan mukaan. Ajatus on, että ympäristöystävällisempien rakennusten omistajat maksaisivat vähemmän ja vähemmän ympäristöystävällisten rakennusten omistajat enemmän veroa.

Perusajatus on ilmastopoliittinen. Malli olisi samankaltainen kun autopuolella, jossa päästöihin sidottu veromuutos sai lämpimän vastaanoton.

Varsinainen päämäärä – niin auto- kuin rakennuspuolella – ei tietenkään ole tiettyjen ihmisten verotuksen kiristäminen tai lieventäminen sinänsä, vaikka saastuttaja maksaa -periaate onkin mitä järkevin ja oikeudenmukaisin.

Olennaista on pyrkimys päästöjen vähentämiseen, mihin porrastettu verotus osaltaan kannustaisi. Olennaista on saada aikaan käyttäytymismuutoksia, jotka alentaisivat energian kulutusta ja päästöjä.

Rakennuspuolella näillä käyttäytymismuutoksilla haetaan ennen kaikkea energiaremonttien vauhdittamista. Sinänsähän ne olisivat järkeviä joka tapauksessa. Mutta koska ne edistyvät käytännössä varsin laiskasti, niitä tulisi hoputtaa eri keinoin – myös verotuksellisin.

Kiinteistöverotuksen porrastaminen ympäristö- ja ilmastoperustein ei ole ihan yksinkertaista. Järjestelmän luominen veisi helposti ainakin muutaman vuoden. Toisaalta se olisi oikeudenmukaista, koska se antaisi rakennusten omistajille mahdollisuuden varautua uudistukseen ja remontoida talonsa energiatehokkaammiksi.

Ja juuri tätä remonttitoiminnan vilkastuttamista me tarvitsemme muutenkin kipeästi. Peruskorjaustoiminnan vauhdittaminen on mitä tehokkainta lamantappolääkitystä. Se olisi tapa pitää rakennusalan pyörät pyörimässä ja työllisyys edes jotenkin järkevällä tasolla, kun uudistuotanto joka tapauksessa väistämättä hiipuu.

Malli, jossa kiinteistöveron porrastus otettaisiin käyttöön vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta siitä tehtäisiin päätös jo varsin pikaisesti, toimisi täten täysin yleisten elvytysoppien mukaisesti – ilmastopoliittisista perusteista luonnollisesti puhumattakaan.