Kirjoitukset

Kiinteistöveroa ei saa kiristää, Helsingin Uutiset

Kiinteistövero on pääkaupunkiseudulla rajusti kiristymässä. Korotusaikeet ovat huimia. Eräiden tonttien osalta vero on jopa kaksinkertaistumassa seuraavien 3 vuoden aikana. Korotukset ovat täysin kohtuuttomia.

Kaiken taustalla on se, että verohallitus on päättänyt nostaa tonttien verotusarvoja. Sinänsä on totta, että maan arvo pääkaupunkiseudulla on noussut varsin reippaasti. Ei tämän silti tarvitse tarkoittaa järjenvastaisia veronkorotuksia. Kiinteistöverotuksen alkuperäinen tarkoitus ei ole ollut muodostaa varallisuuden arvoon perustuvaa veroautomaattia. Kiinteistöveron alkuperäinen tarkoitus ei ole ollut muodostaa jonkinlaista kuopatun varallisuusveron kaltaista kateusveroa. Ei, vaan kiinteistöveron tarkoitus oli kerätä varoja mm. katujen hoitoa ja korjausta varten. Kyllä nämäkin kustannukset ehkä nousseet ovat, mutta eivät missään tapauksessa kaksinkertaistuneet.

Asumiseen maan arvon kautta kohdistuva varallisuus on sitä paitsi luonteeltaan kovin laskennallista. Maan verottaminen kohdistuu aina paitsi omistus- myös vuokra-asumiseen, eli koskee kaikkia asukkaita asumismuodosta, tulotasosta ja varallisuustasosta riippumatta. Kiinteistövero ei ole rikkaiden etuoikeus, vaan ihan kaikkien elämään vaikuttava vero.

Suomessa on ylintä valtiojohtoa myöten jo usean vuoden ajan voivoteltu pääkaupunkiseudun korkeita asuntojen hintoja. Tälle on ollut oma järjellinen taustansa. Sille sen sijaan ei ole mitään järjellistä taustaa, että sama valtio, joka kauhistelee korkeita asumiskustannuksia tällä tavoin vain entisestään korottaa asumisen hintaa seudulla. Julkisen sektorin tehtävänä tulisi olla lieventää näitä ongelmia, eikä omilla toimillaan vain syventää kohtuuhintaista asumista etsivien ihmisten ahdinkoa.

Varsinkin Helsingin ylikorkeat asuntohinnat aiheuttavat monenlaisia ongelmia. Yksi seuraus on se, että seudulla asutaan kovin ahtaasti. Toinen on se, että seudulta muutetaan pois – eli kauemmaksi sieltä, missä itse asiassa haluttaisiin asua. Samalla etäisyydet pitenevät, liikenne, ruuhkat ja päästöt lisääntyvät ja ympäristö kärsii. Epäsuotuisa asuntotilanne vaikeuttaa osaavan työvoiman saantia ja heijastuu kielteisesti koko seudun kilpailukykyyn. Tämä ei voi olla valtion tarkoitus! Koko pääkaupunkiseudun ehkä suurin haaste liittyy juuri asumiseen. Kaikkien julkisen tahon ratkaisujen tulee tukea tämän ongelman ratkaisemista, ei päinvastoin.

Verotuksella on muitakin tavoitteita kun varojen kerääminen. Ja verotuksella on joka tapauksessa aina muitakin seurausvaikutuksia. Jos nämä vaikutukset eivät ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia, verotusta tai sen perusteita tulee yksinkertaisesti muuttaa. Siksi kiinteistöverojärjestelmä tulisi remontoida.

Ellei muuta keksitä, kuntien harkintavaltaa ja alueellisten näkökohtien parempaa huomioimista voidaan edistää alentamalla alimpia kiinteistöveroprosentteja tai poistamalla mainitut minimiveroprosentit kokonaan. Tämän ei edes pitäisi olla valtiolle ongelma, tulevathan verotuotot juuri kunnille. On muutoinkin omituista, että kiinteistöverolle on määrätty valtion toimesta alaraja, kun sitä ei ole määrätty kunnallisverollekaan.

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja