Blogi

Keskustan ahdinko johtamassa ylilyönteihin?

Kun Mari Kiviniemi jokin aika sitten vaati hallitusta listaamaan lakkautettavaksi aiotut kunnat, kyse oli vain perinteisestä oppositioälämöinnistä, toki juuri Keskustalle ominaisessa tyylilajissa.

Kun Keskusta viime viikonloppuna ilmoitti tekevänsä välikysymyksen kuntauudistuksesta, kyse oli vain siitä, että opposition pitää jollakin tavoin profiloitua syksyn alkaessa. Jos ja kun parempaa aihetta ei keksitty, kohteeksi otettiin uudistus, josta ei vielä edes tiedetä niin paljoa, että siitä voisi käydä kovin syvälle menevää jäsenneltyä keskustelua.

Ei näissä ulostuloissa kuitenkaan mitään uutta ja kamalan erikoista ole.

Kun puoluesihteeri Timo Laaninen eilen syytti Kokoomusta ja SDP:tä suoraan valehtelusta kuntakysymyksissä, oppositio siirtyi kuitenkin sellaisille vesille, joissa edes Keskusta ei ole tottunut soutelemaan. Vaikka paineet suosiotaan vahvasti menettävän puolueen etulinjassa ovatkin kovat, jokin roti oppositionkin kielenkäytössä pitäisi olla.

Jospa Keskustan tarkoituksena onkin kaikin keinoin ottaa opposition johtajuus itselleen. Jospa strategiana onkin huutaa vielä kovempaa kuin perussuomalaiset. Tätä vauhtia perussuomalaiset nimittäin alkavat näyttää pyhäkoulupojilta Keskustaan verrattuna. Ehkä kyse ei olekaan hallituksen haastamisesta, vaan henkisen yliotteen ottamisesta opposition piirissä – tai ainakin sen yrittämisestä.

Oppositiossa on nyt kaksi suurehkoa puoluetta. Vaikea on välillä välttyä vaikutelmalta, että nämä kisaavat enemmän keskenään kuin yhdessä tai erikseen hallituspuolueiden kanssa.

Keskustan rooli ei ole helppo. Meillä on hyvin laaja-alainen hallitus, joka väistämättä hallitsee poliittista keskustelua maassa ja suurimpana oppositiopuolueena vielä huomattavaa mediajulkisuutta nauttiva jytkyjengi. Houkutus öykkäröintiin, vastakkainasetteluun ja pelotteluun oppositiopolitiikan keskeisinä virranlähteinä, voi tässä tilanteessa käydä vastustamattomaksi. Näin varsinkin Keskustassa, jossa kynnys rajuun ja repivään oppositioretoriikkaan lienee alempana kuin muissa keskeisissä puolueissa.

Toivottavasti näin ei ole. Toivottavasti kannatuksellinen ahdinko ei johda Keskustaa ylilyönteihin, ainakaan liian usein.

Suomi on isojen muutosten edessä. Toimiva demokratia edellyttäisi tässä tilanteessa älyllistä pohdiskelua ja toimivien vaihtoehtojen tarjoamista. Oppositiolla on maassa aina merkittävä rooli, ellei muuta niin hallituksen sparraajana. Kaiken vastustaminen ei kuitenkaan täytä tämän toimintatavan tunnusmerkistöä. Hieman malttia ja harkintaa voisi toivoa ainakin Keskustalta, jonka johdolla maata on hallittu edelliset kahdeksan vuotta.

Mitä vielä kuntauudistukseen tulee, kaksi edellistä hallitusta on keskustavetoisesti uudistanut maamme kuntarakennetta. Läpikäyvänä ajatuksena on ollut laadukkaiden palveluiden turvaaminen kaikkialla Suomessa. Kataisen hallituksen kuntauudistus on luontevaa jatkoa tälle, tosin nyt otetaan käsijarru pois päältä ja tarkastellaan aihetta selkeästi kokonaisvaltaisemmin. Tavoitetila on kuitenkin ihan sama.

Hallinnon pitäisi olla järkevän toiminnan apuväline, ei itseisarvo. Kunnallisen jaottelun pitäisi muodostaa otollinen pohja kansalaisten peruspalvelujen optimaaliseen toteuttamiseen ja elinvoimaa lisäävään seudulliseen elinkeinotoimintaan. Hallintorajojen pitäisi sopeutua ja mukautua elävän elämän tarpeisiin, ei toisinpäin.