Puheet

Kehitys- ja vaikeavammaisten asunto-ohjelmaa koskevan työryhmäraportin luovutustilaisuus, Helsinki

Hallitus edistää jo hallitusohjelmansa mukaisesti jokaisen mahdollisuutta tarpeitaan ja toiveitaan vastaavaan asumiseen. Tämä tavoite koskee kaikkia kansalaisia.

Suomalaisen asuntopolitiikan keskiössä on jo vuosia ollut kysymys riittävän vuokra-asuntotarjonnan ja erityisesti riittävän kohtuuhintaisen asuntotarjonnan varmistamisesta olosuhteissa, joissa markkinatalous eri syistä ei toimi täydellisesti. Lukuisat hallituksen toimenpiteet valtion ja Helsingin seudun välisestä aiesopimuksesta ja käyttöön otetusta käynnistysavustuksesta moniin muihin ara-tuotantoa vauhdittaviin toimenpiteisiin kohdistuvat juuri tähän.

Yhteiskunnassamme on kuitenkin myös joukko ryhmiä, joiden asuinolojen tyydyttävä järjestäminen ei ole mahdollista lähtökohtaisesti markkinaehtoisessa järjestelmässä. Kyse on yhteiskuntamme kaikkein vaikeimmassa asemassa olevista ja kaikkein haavoittuvimmista ryhmistä.

Istuva hallitus on aiemmin toimikaudellaan kiinnittänyt erityistä huomiota pitkäaikaisasunnottomien tilanteeseen. Nyt työnsä tulokset luovuttavan työryhmän tehtävänä oli käydä lävitse kehitysvammaisten ja vaikeavammaisten asumisen tarpeet ja tehdä konkreettisia ehdotuksia nykytilanteen parantamiseksi. Työryhmä on tehnyt työnsä hyvin.

Kehitysvammaisten asumisolojen parantaminen voidaan pitkälti kiteyttää tavoitteeseen vähentää laitoshoitoa. Tämä tavoitteenasettelu on mielestäni onnistunut ja toteuttaa myös hallitusohjelman ja asuntopoliittisen toimenpideohjelman tavoitteita. Laitosmaisten ratkaisujen korvaamisella kehitys- ja vaikeavammaisille sopivilla asumisratkaisuilla on tietenkin suurin merkitys henkilöille itselleen. Heille olisi tällöin tarjolla nykyistä paremmin heidän tarpeitaan vastaavia, inhimillisempiä ja laadukkaampia asumisratkaisuja. Siirtyminen laitospainotteisuudesta hallittuihin avohuollon palveluihin on samalla myös yhteiskunnan kannalta kustannustehokasta. Kysymys on selvästä win-win – asetelmasta.

Niin sanottujen erityisryhmien – joihin vammaisetkin kuuluvat – asunto-olojen parantamiseen on vuodesta 2005 on myönnetty investointiavustuksia yhdistettynä korkotukilainoitukseen. Tukea saa asuntojen uustuotantoon, peruskorjaukseen ja hankintaan. Tarkoituksena on, että heikompien ryhmien käyttöön saadaan vuokratasoltaan kohtuullisia asuntoja tarvittavin erityisratkaisuin. Pääosa avustuskohteista on ollut palvelu- ja tukiasuntoja.

Investointiavustusten määrä on viime vuosina noussut huomattavasti. Vuonna 2005 avustustaso oli 35 miljoonaa euroa, kun se on tänä vuonna peräti 110 miljoonaa euroa. Tuen ehtoja on myös parannettu. Tästä ovat hyötyneet kaikki avustuksen kohteena olevat erityisryhmät. Esimerkiksi kehitysvammaisille tarkoitettuja uusia asuntoja tuotettiin viime vuonna mainituin avustuksen turvin 263 asuntoa, mikä on moninkertainen määrä aiempiin vuosiin verrattuna. Rahoitusta näihin asuntohankkeisiin osoitettiin lähes 13 miljoonaa euroa.

Merkittävistä edistysaskelista huolimatta tarve on silti vielä olennaisesti suurempi. Työryhmä esittääkin, että investointiavustuksilla tuettaisiin jatkossa vuosittain 470 uuden asunnon rakentamista kehitysvammaisille. Investointiavustuksiin tulisi työryhmän mukaan varata vuosittain yhteensä 35 miljoonaa euroa. Lisäksi Raha-automaattiyhdistyksen tuella tuettaisiin vuosittain 130 kehitysvammaisille tarkoitettua asuntoa.

Tavoite on hyvin perusteltu, mutta silti erittäin haastava. Kyse ei ole pelkästään tarvittavan rahoituksen turvaamisesta. Kehitysvammaiset ovat jo tällä hetkellä niiden ryhmien joukossa, joille tarkoitettuja asuntoja priorisoidaan investointiavustuksia kohdennettaessa. Itse asiassa kehitysvammaiset ovat pitkäaikaisasunnottomien ohella toinen niistä ryhmistä, joiden tarpeita ympäristöministeriö on korostanut ohjeistaessaan ARA:a investointiavustuksen jaossa. Kehitysvammaisille tarkoitettujen asuntojen tuotanto olisikin – jo olemassa olevien resurssien puitteissa – voinut olla toteutunutta suurempaa.

Jatkossa haasteena on erityisesti nopeuttaa hankkeiden suunnittelua ja toteutusta sekä löytää myös uusia asuntojen tuottajia ja omistajia, jotka ovat kiinnostuneita, ja joilla on myös valmiudet asuntotuotannon lisäämiseen. Toiveikkuutta lisää se, että työryhmä arvioi alan toimijoilla olevan valmiuksia nostaa toteutuksen tasoa merkittävästikin lähivuosina.

Laitoshoidon vähentämisen ja uusien asumisratkaisujen tarjonnan kasvun tulee tapahtua koordinoidusti ja samanaikaisesti. Laitoshoitoa ei voida purkaa ilman, että avohuollon palvelut saatetaan samassa yhteydessä riittävälle tasolle. Toisaalta esimerkiksi kuntien kannalta on oleellista se, että kaksinkertaisia rakenteita ei tule rahoitettavaksi. Tällä tarkoitan sitä riskiä, että yhä kalliimmaksi tulevia laitospaikkoja rahoitetaan pienevälle kehitysvammaisten joukolle, samalla kun kehitetään ja rahoitetaan avohuollon asumisratkaisuja. Laitospaikkojen vähentäminen onkin syytä toteuttaa suunnitellusti ja hallitusti mutta myös riittävän nopeasti.

Kehitysvammaisten kuten muidenkin erityisryhmien asumisen järjestämisessä on kyse asumisen ja palvelujen sekä tuen kokonaisuudesta. Ei riitä, että asuntoja on tarjolla, vaan myös tarvittava tuki ja palvelut, jotka mahdollistavat asumisen ja elämisen, tulee olla saatavissa. Kehitys- ja vaikeavammaisten asumisen järjestämisessä tarvitaan sekä asunto- että sosiaali- ja terveysalan toimijoiden yhteistyötä ja panostusta niin valtionhallinnossa kuin kunnissakin.

Tarvitaan suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta, mutta ennen kaikkea sitoutumista kehitysvammaisten laitoshoidon vähentämiseen. Tässä sitoutumisessa kunnat, valtio, erityishuoltopiirit, järjestöt, palvelujen tuottajat ja asuntojen rakennuttajat ovat keskeisiä toimijoita.

Nyt luovutettava raportti on valmisteltu laajalla yhteistyöllä. Työryhmässä oli edustettuina 11 eri tahoa viranomaisista kolmanteen sektoriin. Lisäksi ryhmä kuuli työnsä aikana suurta joukkoa alan toimijoita. On miellyttävää huomata, että työryhmä on esityksissään yksimielinen. Tämä yksituumaisuus antaa hyvän perustan lähteä viemään eteenpäin ryhmän tavoitteita eli vähentää laitoshoitoa sekä – mikä myös on erinomaisen arvokasta – tarjota vanhempien luona asuville kehitysvammaisille aikuisille nykyistä parempia mahdollisuuksia itsenäiseen asumiseen.

Kehitys- ja muiden vaikeavammaisten asunto-olojen kehittäminen on luonteeltaan – kuten jo moneen kertaan todettu – vahvasti poikkihallinnollinen kysymys ja edellyttää siksi toteutuakseen valtiovallan kokonaisvaltaista sitoutumista. Tarkoituksenani onkin nyt luovutetun raportin pohjalta ryhtyä toimeen sen mahdollistamiseksi, että valtioneuvosto voisi vielä tämän vuoden puolella tehdä periaatepäätöksen kehitysvammaisten ja muiden vaikeavammaisten asunto-ohjelmasta.

Periaatepäätöksen valmistelun yhteydessä tullaan tarkemmin arvioimaan nyt tehtyjä ehdotuksia. Samassa yhteydessä on syytä käydä keskustelua siitä, mikä on ryhmäkohtaisten asunto-ohjelmien merkitys heikoimmassa asemassa olevien asumisongelmien ratkaisemisessa ja onko eri erityisryhmien saama huomio oikeassa suhteessa keskenään. Vain esimerkin mainitakseni on mielestäni selvää, että mielenterveyskuntoutujien asumisen järjestäminen tulee lähivuosina edellyttämään totuttua vahvempaa huomiota.

Hyvät työryhmän jäsenet

Olette tehneet hyvää työtä. Raportistanne saa hyvän kuvan tuen tarpeessa olevan ryhmän laajuudesta ja koostumuksesta. Tekemänne ehdotukset ovat hyvin mietittyjä ja perusteltuja. Tästä on hyvä jatkaa.