Blogi Yleistä

Kaupunki ei ole liikeyritys

EVA julkaisi sarjassaan menneellä viikolla selvityksen, jossa arvioitiin maan kuutta suurinta kaupunkia. Tutkimus oli monella tapaa todellinen pohjanoteeraus, minkä Helsingin Sanomatkin eilisessä pääkirjoituksessaan (tosin hieman diplomaattisemmin) ilmaisee. Perusongelma on, että tutkimuksen tekijät arvioivat kaupunkeja ikäänkuin ne olisivat liikeyrityksiä. Tätä ne eivät kuitenkaan ole, eivätkä saa olla.

EVAn raportti päätyy siihen, että Espoo on vertailukaupungeista paras. Sitä se saattaa ollakin. Ja sitä se saattaa olla, vaikka käytettävät kriteerit olisivat asiallisiakin. Espoo on monessa muita suurkaupunkeja dynaamisempi. Mutta tämä EVAn raportti ja siinä käytetyt kriteerit eivät välttämättä ole kunniaksi Espoolle, jos eivät kirjoittajille itselleenkään.

On selvää, että raportin laatijat puolustautuvat sillä, että heidän näkökulmansa on rajallinen ja suppea, mutta toisaalta se on tutkimuksen suurin heikkouksin. Huonoa raporttia ei voi puolustella sillä, että sen näkökulma ja kysymyksenasettelu ovat huonoja!

Ottaakseni kaikkein karkeimman esimerkin, kaupungit saavat selvityksessä pisteitä väestönsä ikärakenteen osalta. Esimerkiksi Helsinki saa tässä vähän ja Espoo paljon pisteitä. Mitä vähemmän yli 64-vuotiaita kaupungissa on, sitä enemmän tulee pisteitä. Jos tällaiseen ikärasismiin syyllistyttäisiin liiketoiminnassa, sen johtajat lynkattaisiin aamunkoitteessa. Tämä ei kuitenkaan estä EVAn raportin laatijoita näin tekemästä arvioidessaan kaupunkien paremmuutta.

Kaikkien pitää asua jossain. Myös ikäihmisten. Eikä se tee kaupungista huonoa, että se panostanut on vanhuksiinsa. Päinvastoin.

Iso osa Helsingin seudun kuten monien muidenkin kaupunkikeskustojen ongelmista on seurausta kaupunkien ja kuntien välisestä verotulokilpailusta. Se onkin merkittävä osasyy niin asunto-ongelmiin, liikenteen huonoon sujuvuuteen kuin yhdyskuntarakenteen hajautumiseen ja siihen liittyviin ympäristöongelmiin. Ongelma on se, että meillä on liian vähän seudullista näkemystä ja liian vähän seudullista päätöksentekoa. EVAn raportti kuitenkin osaltaan vain kiihdyttää tätä epätervettä ja seudun kokonaisedun vastaista verotulokilpailua. EVAn raportin näkökulma ei tässä suhteessa ole huono, vaan aivan käsittämättömän huono. Raportti suorastaan yllyttää paitsi ns. hyvien veronmaksajien houkutteluun naapurikuntien kustannuksella myös vähemmän hyvien veronmaksajien hyljeksintään ja uskomiseen naapurikuntien kontolle. Raportin tulokulma on tältä osin täysin edesvastuuton, eikä sitä vähennä se, että raportin laatijat eivät näytä ymmärtävän seudullisesta logiikasta mitään.

Kuten Helsingin Sanomat toteaa, ”Espoon arvostusta raportin mittareilla nostaa paljon se, että se on myynyt sähköyhtiönsä”. Helsingin arvostusta puolestaan laskee olennaisesti se, että se ei ole myynyt sähköyhtiötään. Suomessa ei näinä päivinä taida olla montaakaan, joka olisi tästä EVAn konsulttien kanssa samaa mieltä. Muitakin vastaavia kummallisuuksia löytyy raportista yllin kyllin.

Olen samaa mieltä EVAlaisten kanssa siitä, että hieman yritysmäisempi ote olisi paikallaan myös kaupunkien johtamisessa. Olen samaa mieltä siitäkin, että esimerkiksi ulkoistamista voitaisiin lisätä vaikkapa Helsingissä. Ja olen samaa mieltä vielä siitäkin, että kaupunkien ei välttämättä tule häärätä sellaisilla toimialoilla, joilla on kilpaillut ja hyvin toimivat yksityiset markkinat. EVAn raportissa olevat lukuisat ylilyönnit ja käytetyn näkökulman yli-ideologisesti rajautunut tarkastelukulman ahtaus eivät kuitenkaan edistä tällaisia pyrkimyksiä, vaan päinvastoin haittaavat niitä.

EVAn kunniaksi voi sanoa, että sen kuntataloutta koskevat raportit ovat viime vuosina olleet johdonmukaisesti yhtä huonoja. Toisaalta EVAn kaltaisessa organisaatiossa voisi kuvitella olevan sen verran yhteiskunnallista pelisilmää, ettei se jatkuvasti toimisi ajamiensa etujen vastaisella tavalla.