Blogi

’Järkivihreä strategia’

Ympäristöministeriö
Tiedote

Asuntoministeri Jan Vapaavuori kommentoi tänään julkistettua hallituksen ilmasto- ja energiastrategiaa todeten sen edustavan järkivihreää ajattelua parhaimmillaan.

”Olemme hyvällä tiellä kohti vähäpäästöisempää Suomea. Uusiutuvien energialähteiden lisäämisessä on käännetty mahdollisimman monet kivet, mutta järkevästi. Suomi haluaa näin täyttää EU:sta tulevat vaatimukset.”

Vapaavuori korostaa, että ilmastomuutoksen torjuminen ei ole ilmaista, mutta se voidaan tehdä kustannustehokkaasti. ”Sen vuoksi on hyvä, että hallitus painottaa keinovalikoimassaan kustannustehokkuutta ja markkinaehtoisuutta. Kansalaiset energiankäyttäjinä voivat luottaa siihen, että hallitus aidosti pyrkii turvaamaan kohtuuhintaisen energiansaannin myös tulevaisuudessa.”

Hallituksen tavoite energiaomavaraisuudesta on Vapaavuoren mukaan aivan erinomainen asia. ”Se luo turvaa ja ennustettavuutta energiapolitiikkaamme. On myös parempi, että väliaikaisesti viemme kuin tuomme energiaa.”

Vapaavuori toteaa samalla, että fossiilisten polttoaineiden vähentäminen voi lisätä sähkönkulutusta. ”Onkin hyvä, että sähköntuotanto mitoitetaan korkeammalle tasolle kuin kulutustavoite. Näin teemme tilaa yhteiskunnan päästövapaalle sähköistymiselle. Esimerkiksi liikenteessä sähköistyminen lisääntyy tulevaisuudessa.”

Suomen teollisuudelle selonteossa on Vapaavuoren mukaan vahva viesti: energiansaanti turvataan, joten Suomeen kannattaa investoida. Päätös uudesta perusvoimaratkaisusta tällä vaalikaudella on myös teollisuudelle hyvä viesti.

Vapaavuori katsoo, että energiatehokkuuden lisääminen niin asumisessa kuin liikenteessäkin on avainasia, kun tavoitellaan alhaisempaa energiankulutusta. ”Tässä suhteessa strategian tavoitteet yhdyskuntarakenteen eheyttämisestä sekä rakennusten energiatehokkuuden parantamisesta ovat hyvin sopusoinnussa ympäristöministeriön pitkään ajaman linjan kanssa.”