Puheet

Järki ja tunteet – arkkitehtuuri kaupungissa, Liikelaitos Oulun Tilakeskuksen juhlaseminaari

Järki ja tunteet – arkkitehtuuri kaupungissa, Liikelaitos Oulun Tilakeskuksen juhlaseminaari

Tämän tilaisuuden otsikko on ”Arkkitehtuuri kaupungin vetovoimatekijänä”. Olisi helppoa tänään ylistää hyvän arkkitehtuurin autuaaksi tekevää voimaa, puhua suomalaisen arkkitehtuurin historiallisesta perinnöstä ja vahvistaa käsitystä siitä, että arkkitehtuuri todella toimii kaupungeissa sellaisena vetovoimatekijänä kuin nykyään halutaan nähdä.

Olisi helppoa ylistää suomalaisen arkkitehtuurin historiallisia ja viimeaikaisia saavutuksia ja kehottaa kaikkia kaupungin päättäjiä panostamaan entistä enemmän ”hyvän” arkkitehtuurin toteuttamiseen kaupungeissa. Näin en kuitenkaan aio tänään tehdä.

Jos arkkitehtuurin valjastaminen kaupunkien vetovoiman käyttöön olisi näin helppoa, kaikki tekisivät sitä jo.

Ympäri maailmaa on nähtävissä yrityksiä kaupunkien ja destinaatioiden brändäykseen arkkitehtuurin voimalla, mutta näiden joukossa on vain muutamia esimerkkejä siitä, miten yksi ikoninen rakennus tai rakennuskeskittymä voi muuttaa koko kaupungin ilmeen. Suoranaisia epäonnistumisia näkee jonkin verran. Kalliita ”melkein onnistuneita” viritelmiä sitäkin enemmän.

Ongelma keskittyy ennen kaikkea kysymykseen siitä, kenelle kaupunkia ollaan rakentamassa. Kun osataan vastata kysymykseen ”miksi”, on myös helpompaa vastata kysymykseen ”miten”.

Vielä muutama kymmenen vuotta sitten nimenomaan kaupunkien brändäys arkkitehtuurin voimin oli pääosin historiallisten kohteiden varassa. Kaupunkeja tunnettiin riemukaarista ja colosseumeista – arkkitehtonisista ihmeistä satojen ja tuhansien vuosien takaa. Lisäksi merkittävää olivat modernin arkkitehtuurinsaavutukset, jotka olivat nostaneet sellaisia kaupunkeja kuin Pariisi ja Chicago maailman kartalle arkkitehtoonisina destinaationa.

Suoraviivaisin esimerkki 20 vuoden takaa lienee kuitenkin Bilbaon kaupunki, joka yhdisti maailmanluokanarkkitehtuurin globaalisti tunnettuun museobrändiin ja loi nahkansa nuupahtaneesta teollisuuskaupungista taiteen ja luovuuden mekaksi, johon edelleen yli miljoona ihmistä vaeltaajoka vuosi. Guggenheim Bilbao oli yltiörohkean visionlopputulos. Se on onnellisten tähtien alla syntynyt yhteenliittymä globaalia taidenäkemystä, maailmanluokan arkkitehtuuria ja paikallista omistajuutta.

Vaikka paikallisyhteisö vastusti museon rakentamista viimeiseen saakka ja avajaisia varjosti pommitus, on museo lunastanut paikkansa kohteena, joka on paitsi luonut ympärilleen uuden kaupungin, myös inspiroi muita kaupunkeja ympäri maailmaa yrittämään samaa. Vastustamaton yhdistelmä arkkitehtuuria ja sivistävää sisältöä synnyttää WOW-rakennuksia kirjastoiksi, oopperataloiksi, museoiksi ja sinfoniaorkesterien kodeiksi ympäri maailmaa. Loputon nälkä huomiosta ajaa kaupunkeja kohti yhä kalliimpia projekteja yhä kunnianhimoisemmalla arkkitehtuurilla.

Kun Helsingin Guggenheim -museosta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu muutama vuosi sitten, keskeinen kysymys liittyi WOW-arkkitehtuurin kuolemaan. Museoiden – kuten muidenkin julkisten rakennusten – tuli olla lähempänä ihmisiä, ihmisen skaalassa ja yhteisönsä osittain luomia paikkoja, joiden arkkitehtuuri ei huuda vaan hurmaa hiljaisesti.

Helsingissä tätä näkemystä myös vastustettiin – WOW-arkkitehtuuri nähtiin jo elintärkeänä osana suuria julkisia hankkeita. Järki ja tunteet sekoituivat keskustelussa, joka paljasti monenlaisia piirteitä siitä, millaisena kaupunkina Helsinki todellisuudessa nähdään. 20 vuotta Bilbaon Guggenheimin rakentamisen jälkeen kaupungit hakivat edelleen omaa ”ikoniaan” – rakennusta, joka nousisi Pariisin Eiffel tornin lailla merkitsemään kotikaupunkiaanmaailman kartalle.

Arkkitehtuurin alalla wow rakennuksia on jo pidemmän aikaa kritisoitu. Kaupunkien kehittämisessä keskeinen ajatus asukas- ja ihmiskeskeisyydestä sekä vastuullisesta ja ekologisesti kestävästä rakentamisesta sopii usein huonosti mammuttirakennuksiin. Myös kysymys siitä, tuleeko uusien rakennuksien ”herättää henkiin” vai ”sulautua joukkoon” on vailla selkeää vastausta. Arkkitehtuuri on liikkeessä ja sellaisena hallitsematon. Useimmiten vastajälkipolvet todella pystyvät arvioimaan ikonisten rakennustensaarvoa.

Tutustuin pari viikkoa sitten Kööpenhaminan kaupungin uuteen arkkitehtuuriohjelmaan ja sen soveltamiseen kaupunkiympäristössä. Kööpenhaminan kehittämisen keskiössä on ihminen. ”Urban space before architecture, people before urban space” on ajatuksena läsnä kaupungin rakentamisessa konkreettisilla tavoilla.

Ihmisten kokoinen urbaani keskus rakentuu mm. niin, että rakennusten katutasoissa pitää olla elämän jälkiä, rakennusten väliin tulee jättää piha-alueita, joilla asukkaat voivat elää arkielämää ulkosalla ja rakennusten arkkitehtuuri on tahallisen monipolvista. Kööpenhaminan tavoitteena on mm.saada asukkaat viettämään enemmän aikaa ulkona. Ajatus, joka viehättää kaupunkisuunnittelijoita ympäri maailman nyt, ei tuskin olisi synnyttänyt Guggenheim Bilbaon kaltaista rakennusta aikoinaan.

Helsingin tavoitteena on olla maailman toimivin kaupunki. Ajatus koskettaa laajasti kaikkea kaupungin tekemistä mutta myös sitä, miltä kaupunki näyttää ja tuntuu tulevaisuudessa. Vaikka oma arkkitehtuuripolittiinen työmme on vasta tekeillä, lienee selvää, että Helsinginkin kehittämisen keskiössä on ihminen – asukas tai kävijä – jonka kokemus kaupungista tulisi olla kokemus elävästä, aidosta ja monipuolisesta urbaanin elämän keskuksesta, joka toimii hyvin.

Arkkitehtuurilla on keskeinen rooli tämän kokemuksen rakentamisessa, mutta sen ilmentymät ovat erilaisia, kuin WOW-arkkitehtuuria hyödyntävällä kaupunkibrändäämisellä.

Suomessa hienoa arkkitehtuuria on nähtävissä monissa kaupungeissa. Kiitos Alvar Aallon ja monien muiden keskeistenarkkitehtiemme olemme tottuneet toimivaan, kestävään ja kansainvälisesti kiinnostavaan arkkitehtuuriin ihan tavallisissa olosuhteissa ihan tavallisissa kaupungeissa.

Steven Holl:n Kiasma -museo ei laittanut Helsinkiä lopullisesti maailman kartalle eikä näin tule tekemään myöskään keskustakirjasto Oodi, vaikka komea rakennus onkin. Sen sijaan niiden vaikutus on syvempi ja monisyisempi. Niiden suunnitteluperusteet ja sisällöllinen fokus luovat käsitystä kaupungista, joka on sitoutunut moderneihin demokraattisiin arvoihin, joka tuottaa keskeisiä palveluja asukkailleen ja jonka vetovoima perustuu hyvään elämään, ei markinointikikkoihin.

Uskon vahvasti, että kaupunkien vetovoima perustuu niiden kykyyn tarjota parhaat mahdolliset urbaanin elämän edellytykset. Tturvallisuuden, toimivuuden, ennakoitavuuden ja siisteyden lisäksi luovuus, yllätyksellisyys ja rosoisuus kuuluvat urbaaniin elämään. Tätä Helsinkikin haluaa lisää. Siksi olemme avaamassa kaupungin tiloja entistä enemmän järjestöjen ja ihmisten käyttöön, julkista taidetta tuodaan kaupunkiin enemmän ja tapahtumien järjestämistä kaupunkitilassa rohkaistaan.

Syvällä kaupungin DNA:sa tämä toivottavasti aiheuttaa muutoksen, jonka yksi keskeinen ilmentymismuoto on kiinnostava julkinen tila, joka vuorostaan houkuttelee ihmiset ulos, tekemään ja kohtamaan toisiaan.

En halua vähätellä hyvän arkkitehtuurin merkitystä. Maailman keskeisimmät metropolit on aina rakennettu sen varaan ja näin tulee olemaan jatkossakin. Mutta hyvä arkkitehtuuri muuttaa muotoaan tavalla, joka luo ennen kaikkea kiinnostava tilaa – kiinnostavien rakennusten lisäksi.

Eilen julkistimme voittaneen ehdotuksen Keski-Pasilan tornialueen suunnitelmaksi. Ehdotuksessa kiinnostavaa on 9 tornitalon ohella nimenomaan niiden ympärilleen luoma kaupunkitila. Vetovoimatekijänä kaupungin rytmi syntyy läsnäolosta, kohtaamisista ja kontrasteista, jonka hyvä kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri luovat. Itse haluan edistää Helsingissä ennakkoluulotonta rakentamista, visuaalista riskinottoa, luovuutta ja ennakkoluulotonta testaamista. Tätä kautta uskon, että kaupungista tulee paitsi vetovoimainen, myös kestävä ja kiinnostava koti, johon halutaan muuttaa kauempaankin.