Uutiset Yleistä

Jäitä hattuun vaaleista huolimatta!

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori hämmästelee kansanedustaja Miia-Petra Kumpula-Natrin patistelupuheita. ”Vaalien läheisyydestä huolimatta kannattaisi varoa turhaa intomielisyyttä, suhtautua asiaan maltilla ja pyrkiä yhdenmukaiseen toimintaan keskeisen kumppanimme Ruotsin kanssa” Vapaavuori toteaa.

”Suomi on käytännössä osa Pohjoismaisia rahoitusmarkkinoita ja Ruotsi on jo ilmoittanut, ettei se aio osallistua rahoitusmarkkinaveron valmisteluun. Ei ole järkevää rynnätä suin päin vaarantamaan suomalaisten työpaikkoja”, Vapaavuori sanoo.

Hallitusohjelmassa asiasta on selvä kirjaus. Sen mukaan Suomen tavoitteena on globaali rahoitusmarkkinavero. Ensi vaiheessa kyseeseen voi tulla myös EU:n tasolla toimeenpantava järjestelmä. ”Viittaukset siitä, ettei asiasta olisi huolella neuvoteltu eivät pidä paikkaansa” Vapaavuori huomauttaa ja kannustaa kaikkia kunnioittamaan hallitusohjelman henkeä.

”Mukaan rahoitusmarkkinaveroon ehtii myöhemminkin jos näyttää siltä, että muut EU-maat saadaan mukaan. Kannustan kaikkia hallituspuolueita pitämään suomalaisten työpaikat keskeisenä kriteerinä veropolitiikassa –suomalaisten työpaikkoja ei pidä vaarantaa ideologisilla kokeiluilla”, Vapaavuori sanoo.