Blogi

Info tietoliikennehäiriöstä Helsingin kaupunginvaltuustolle

Hyvät valtuutetut,

Kaupungin tietojärjestelmät eivät toimineet eilisillasta noin kello 20:stä lähtien. Yhteydet palautuivat asteittain tänään kello 12.30 alkaen. Ongelmat johtuivat Elisan kuitukaapelin muutostyöstä. Kuitukaapelityö liittyi metron muutostöihin.

Tästä aiheutui monentasoisia ongelmia kaupungin palveluihin.

Merkittävä osa keskeisistä puhelinpalveluista sote-sektorilla ei toiminut. Kaupungin puhelinvaihde saatiin toimimaan varajärjestelmällä. Metron infojärjestelmä ei toiminut ja liikenteessä oli viivästyksiä. Lipunmyyntiautomaatit eivät toimineet.

Kotihoidossa ei ollut käytettävissä ajantasaisia käyntitietoja eikä terveysasemilla päästy ajanvarauksiin tai ylipäänsä potilastietojärjestelmiin. Kotihoidon ongelmien vuoksi potilaita ei myöskään pystytty kotiuttamaan sairaaloista. Vaikeavammaisten ja vanhusten kuljetusten välitys matkapalvelusta ei toiminut.

Päivystysluonteiset asiat pystyttiin hoitamaan. Tilanteen vakavuudesta kertoo, että HUS nosti aamulla omaa valmiustasoaan mahdollisen ruuhkautumisen varalta.

Kaikesta tästä huomaamme, että maailman toimivin kaupunki ei tänään toiminut parhaalla mahdollisella tavalla.

Tilanne johti siihenkin, että varauduimme aiemmin tänään pitämään kaupunginvaltuuston kokouksen viime kädessä kynä ja paperi –menetelmällä, mutta tilanne korjautui ajoissa ja ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Tietoliikenneongelmien jatkuminen pidempään olisi johtanut nopeasti vakaviin ongelmiin.

Tässä vaiheessa tiedämme sen, että pelkästä kaapeliviasta ei ollut kysymys. Tietoliikenneyhteyden kahdennus ei toiminut siten, kuin sen olisi tullut toimia. Elisa antaa kaupungille asiasta oman selvityksensä. Kyse oli kaupungista riippumattomasta viasta, mutta merkki siitä, kuinka haavoittuvainen yhteiskunta on ja kuinka vahinko yhden kuitukaapelin kanssa voi halvaannuttaa useita keskeisiä järjestelmiä.

Helsingin tavoitteena on olla maailman parhaiten digitalisaatiota hyödyntävä kaupunki maailmassa.

Olen tänään käynnistänyt prosessin, jossa tämä tapahtumasarja arvioidaan kaikista mahdollisista tulokulmista. Esimerkiksi:
Kuinka kykenemme varautumaan tietoverkkojen haavoittuvuuteen?
Miten kaupungin kriisijohtamista tulee kehittää ja parantaa?
Miten kaupungin palvelujen toimimattomuudesta viestitään riittävän selkeästi?
Ovatko varajärjestelmämme ajan tasalla?
Miten teemme yhteistyötä yksityisten palveluntuottajien kanssa siten, että voimme varmistaa, että yksittäinen kaapelivika tai muu vahinko ei pysäytä kaupungin palveluja?
Miten kaupungin työntekijöille tiedotetaan tilanteesta?

On siis arvioitava, miltä osin kaupunki toimii ja miltä osin ei ja mitä parannustarpeita meillä on.