Blogi

Huippu-urheilu tarvitsee rahansa

Ateenan kesäkisat menivät Suomelta penkin alle. Näin on. Mutta onko se edes outoa? Suomessa on vain runsaat viisi miljoonaa asukasta. Ilmastomme ei erityisesti suosi pitkäjänteistä urheiluvalmentautumista, ellei se sitten tapahdu lumessa, jäällä tai suossa. Urheilulla on maassa vahvat perinteet, mutta emme me ainutlaatuisia ole. Huippu-urheiluun liittyvä osaamisemme on hyvää, mutta eiköhän sitä osata muuallakin.

Maailma on myös muuttunut sitten Paavo Nurmen ja Lasse Virenin. Tänään urheiluun panostetaan lähes kaikkialla maailmassa. Yksistään Kiinan ja Afrikan maiden mukaantulo kansainväliseen urheiluyhteisöön on ollut mullistavaa. Pohjoismaisen hyvinvointi-, ja pullamössöyhteiskunnan taipumuksena puolestaan on ennemminkin laiskistuttaa kansakuntaa kuin siivittää sitä kohti entistä kovempia fyysisiä suorituksia, entistä kurinalaisempaa harjoittelua ja entistä suurempia sankaritekoja. Tuoreet tutkimustulokset varusmiesikäluokan historiallisen huonosta kunnosta kertovat elämänmuodostamme enemmän kuin uskallamme myöntää.

Hyvin voidaan kysyä, onko ylipäänsä olemassa mitään elävän elämän realiteeteista kumpuavia syitä sille, miksi Suomen voisi odottaa menestyvän Ateenan kaltaisissa karkeloissa ainakaan olennaisesti paremmin, kuin mitä se tällä kertaa teki. Jos menestystä silti pidetään arvossa, siihen pitää myös uskaltaa panostaa. Näin tekevät muut Pohjoismaat, joihin Suomen menestystä viime aikoina on mielellään vertailtu.

Antiurheiluliikkeen teesiksi on noussut se, että nykyisetkin tuet pitää leikata minimiin, kun menestystä ei tule. Vaatimus on vähintään nurinkurinen. Sen taustallahan on ajatus, että huippu-urheilumenestys olisi sinänsä suotavaa, ja että huippu-urheilua tulee tukea menestyksen saamiseksi. Jos menestystä ei tule, loogisempi vaihtoehto olisi vaatia enemmän tukea. Muutoinhan pitäisi lähteä siitä, että tukea tulee lisätä siinä tapauksessa, että menestystä tulee. Tällaisiin puheisiin en ainakaan minä kuitenkaan koskaan ole törmännyt.

Urheilua ei pitäisi verrata kulttuuriin. Tosiasia kuitenkin lienee, että vaikkapa suomalaisen oopperan tukeminen ei ole sidoksissa sen kansainväliseen menestymiseen ainakaan siten, että oopperan menestyessä rahoitusta lisätään ja sen jäädessä menestymättä, tukea leikataan.

Huippu-urheilun tuki on murto-osa yhteiskunnan koko liikuntasektorille osoittamasta tuesta ja näin pitääkin olla. Sitäkin kuitenkin tarvitaan. Ja jos haluamme menestyä jatkossa muissakin kuin talvilajeissa, lahjakkaiden nuorten lisäksi tarvitaan myös jonkin verran rahaa. Ja jos ja kun kansainvälinen kilpailu sen kun kovenee, tukea tarvitaan lisää tai ainakin sitä pitää oppia hyödyntämään tehokkaammin.

Tai sitten kansakunnan pitää oppia asettamaan vaateensa menestykselle hieman realistisemmalle tasolle. Ja hyväksyä se, että urheilijatkin ovat ihmisiä, ja että heillä on oikeus toisinaan epäonnistua.

P.S. Puolustusvoimien tuoreiden tutkimusten mukaan uusimpien alokkaiden tulokset Cooperin testissä olivat kaikkien aikojen alhaisimmat. Samaiset tänä vuonna palvelukseen astuneet alokkaat olivat myös kaikkien aikojen lihavimmat. Liikunnan puute puolestaan aiheuttaa tutkimusten mukaan toiseksi eniten estettävissä olevia kuolemia. Miettikääpä sitä!

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi