Blogi

Helsinki ryhtyy edistämään Eteläsataman uudistamista, vaikka päätös arkkitehtuuri- ja designmuseosta viipyy

Helsinki ryhtyy edistämään Eteläsataman uudistamista, vaikka päätös arkkitehtuuri- ja designmuseosta viipyy

Eteläsataman alueen nykyinen käyttö ei vastaa sitä, mitä eurooppalaisen pääkaupungin paraatipaikalta odotetaan. Helsingin kaupunkistrategiassa linjattiinkin vuonna 2017, että ’Olympiaterminaalilta Kauppatorille ulottuvaa rantavyöhykettä kehitetään tavoitteena keskustan elinvoimaisuutta tukevan toiminnallisen kokonaisuuden aikaansaaminen.’

Edellisellä hallituskaudella selvitettiin laajasti ajatusta uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelemiseksi juuri Eteläsataman alueelle. Tämä olisi luonut erinomaisen pohjan koko alueen kehittämiselle. Kaupungin pettymykseksi uusi hallitus ei kuitenkaan sitoutunut museoprojektin edistämiseen, vaan ainoastaan sen selvittämiseen edelleen. Hallituksen selvitysten viipyessä kaupunki ryhtyy nyt valmistautumaan Eteläsataman alueen kehittämiseen myös ilman sinne sijoittuvaa museorakennusta.

Selvitys mahdollisen uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon konseptista valmistui maaliskuussa 2019. Tätä edelsi kesällä 2018 valmistunut selvitys kansainvälistä huipputasoa edustavan museokokonaisuuden toteuttamisen edellytyksistä. Hyvässä yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön, Helsingin kaupungin sekä museoita pyörittävien säätiöiden kanssa tehty selvitys päätyi ehdottamaan museolle mallia, jossa museon toiminnasta vastaisi perustettava uusi yritys ja kokoelmien omistajuudesta uusi säätiö.

Museorakennus ehdotettiin toteutettavaksi Eteläsataman alueelle osana alueen laajempaa kehittämistä. Alueesta järjestettäisiin konsepti- ja toteutuskilpailu, jonka tavoitteena olisi löytää taho tai konsortio, joka pystyisi toteuttamaan alueen kokonaisuuden mahdollisimman korkeatasoisesti.

Museoiden osalta suunnittelun lähtökohtana on ollut nykyisten museoiden toiminta ja sen kehittäminen. Museoilla on merkittävät kokoelmat, mutta niiden toimintaedellytykset ja tilat eivät vastaa tavoitteeseen kunnianhimoisesta näyttelytoiminnasta, yleisötyöstä tai alan kehittämisestä.

Helsingin osallistuminen omalla satsauksellaan valtion omistamien museoiden uudistamishankkeeseen on nojannut ajatukseen siitä, että museokokonaisuudesta tulisi konseptiltaan ja toteutukseltaan kunnianhimoinen kokonaisuus, kansainvälisen tason vetovoimainen vierailukohde, sekä kaupunkilaisille suunnattu elämyksellinen ja lisäarvollinen paikka.

Museohanke avaisi samalla hyviä mahdollisuuksia Eteläsataman alueen laajaan ja kokonaisvaltaiseen tarkasteluun ja mm. jo aiemmin suunniteltujen houkuttelevien rantabulevardien ja julkisten kaupunkitilojen toteutukseen. Näistä syistä kaupungin kannattaisi lähteä mukaan hankkeeseen, joka muutoin lähtökohtaisesti kuuluisi valtion vastuulle.

Valtion sitoutumisen viipyessä kaupungin on kuitenkin ryhdyttävä edistämään alueen suunnittelua valtiovallan päätöksenteosta riippumatta ja myös ilman sinne sijoittuvaa museohanketta. Museon toteutus alueelle on edelleen mahdollinen, edellyttäen että valtiovallan sitoutuminen hankkeeseen saadaan lähitulevaisuudessa järkevässä aikataulussa.

Kaupunki ei kuitenkaan voi odottaa loputtomiin. Jos valtio ei pysty museota koskevaan päätöksentekoon, alueelle suunnitellaan muuta julkista käyttöä osana käynnistyvää kilpailua.

 

(Kuva: Helsinki Marketing/ Aleksi Poutanen)