Puheet

Helsingin Yrittäjien 80-vuotis- ja itsenäisyysjuhla 5.12.2019

Helsingin Yrittäjien 80-vuotis- ja itsenäisyysjuhla 5.12.2019

Arvoisat helsinkiläiset yrittäjät,

Ei liene mikään salaisuus, että olen kaupunkien puolella (en kuitenkaan niin, että olisin maaseutua vastaan). Yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Kaupungistuminen ei ole mielipidekysymys. Silti Suomessa välillä tuntuu siltä, ettei tosiasioita olla valmiita tunnustamaan tai välttämättömiä valmisteluja maailman muuttumiseen tekemään.

Ei liene mikään salaisuus, että olen yrittäjyyden puolella. Vaikka julkinen sektori voi tehdä maailman parantamiseksi paljon ja vaikka edistyksellinen julkinen sektori on monessa asiassa välttämättömyys, ei suurin osa asioista luonnistu ilman aktiivista yrityskenttää. Kannattava yksityisen sektorin liiketoiminta maksaa viime kädessä myös julkisen sektorin palkat. Suomessa tuntuu välillä siltä, ettei tätäkään asiaa olla vielä valmiit ottamaan tarpeeksi tosissaan.

Kolmas asia, joka ei ole salaisuus on, että maailma muuttuu valtavaa vauhtia. Muutos ei odota sitä, että olemme valmiit tulemaan mukaan. Maailman muutos on tosiasia, jossa me voimme joko roikkua kyydissä tai kääntää voitoksemme. Tässäkään asiassa ei ole kysymys mielipiteestä vaan siitä, haluammeko takertua menneisyydessä mahdollisesti onnistuneisiin malleihin vai katsoa uteliaana ja rohkeana tulevaisuuteen.

Maailman suurimmat haasteet – ilmastonmuutos, eriarvoisuuden torjunta ja teknologinen vallankumous – vaativat suuria muutoksia sekä yksilö-, että yhteisötasolla. Julkisen sektorin ja yhteiskunnan muiden osa-alueiden saumaton yhteistyö on avain onnistumiseen. Haasteet tuovat käytännönläheisiä ja perusteellisia muutoksia jokapäiväisen elämämme tasolle. Tästä syystä nimenomaan kaupunkien rooli ja valta on kasvanut erityisesti viime vuosina.

Yhteiskunnan kudelmassa maailmanlaajuisesti yritykset liikkuvat tasolla, jossa muovataan paitsi arvonmuodostusta ja omistajuuden käsitettä – myös ihmisten jokapäiväistä elämää. Amazon muutti tavan, jolla kulutamme. Airbnb, Booking.com ja vastaavat muuttivat tavan, jolla matkustamme. Uber muutti tavan, jolla liikumme. Yhteistä näille ja monille muille on nimenomaan palvelujen tuotteistaminen – ei uusien tuotteiden keksiminen. Maailman keskeisimpiä innovaatioita syntyy aloille, joissa olemassa olevien resurssien uudelleen-organisointia mietitään. Toki myös perinteisempi tuotekehitys- ja innovaatiotoiminta on edelleen voimissaan.

Pienemmille ja paikallisemmille yrityksillekin samat kysymykset ovat relevantteja, vaikka skaala on toinen. Miten voimme jatkossa hyödyntää olemassa olevia resursseja paremmin? Miten kasvatamme asiakasymmärrystä? Miten dataa voi hyödyntää tehokkaammin? Miten varmistamme, että julkiset toimijat ymmärtävät muutokset, jotka koskettavat meitä?

Kautta historian ihmiset ovat muuttaneet kaupunkeihin työn ja toimeentulon perässä. Kuitenkin kaupunkeihin päätetään jäädä hyvän elämän takia. Vaikka hyvän elämän konsepti on meistä jokaiselle omanlaisensa, sen perustavaa laatua olevat rakennusaineet ovat usein universaaleja: tasa-arvo, luottamus, mahdollisuus itsensä kehittämiseen, turvallisuus ja toimivuus.

Kun Helsinki kehittyy, voittaja ei ole vain kaupunki – vaan jokainen meistä. Kun kilpailu esimerkiksi maailman parhaista osaajista kiristyy, myös kaupunki rekrytoivan yrityksen ympärillä korostuu. Jos Helsinki on houkutteleva ja vetovoimainen, helsinkiläiset yritykset saavat töihin entistä parempaa väkeä. Jos Helsinki on mielenkiintoinen, yrityksemme saavat lisää asiakkaita. Itse yrityksen tarjoaman työn ohella, elämä ja arki – sekä sen toimivuus, ovat suuri houkutin. Symbioosi kaupungin ja yrittäjien välillä tiivistyy kaikissa ulottuvuuksissaan.

Kaupungit ovat maailman nopean muutoksen polttopisteitä sekä enenevässä määrin myös suunnannäyttäjiä ja ratkaisijoita. Ihmiskunnan suurimaat haasteet, mutta myös suurimmat mahdollisuudet keskittyvät kaupunkeihin. Kaupungit tulevat tarvitsemaan osaajia, innovaatioita, investointeja ja resursseja oikeiden ratkaisujen löytämiseen.

Kaupungit ovat myös skaalautuvia – mullistava idea voi syntyä yhtä hyvin Helsingissä, Lontoossa tai Delhissä – ja levitä mihin tahansa niin kaupunkien kuin haasteidenkin ollessa entistä enemmän sidoksissa toisiinsa.

Helsingin visiona on rakentua maailman toimivammaksi kaupungiksi. Moni teistä markkinointia minua paremmin ymmärtävistä varmasti ajattelee, että siinäpä seksikäs otsikko kaupungin strategialle. Yllättävää kyllä, visiomme kuitenkin puhuttelee niin meillä kuin maailmalla.

Käytännössä toimivuus tarkoittaa muun muassa hyviä liikkumisjärjestelyitä, ajallaan kulkevaa joukkoliikennettä, turvallista elinympäristöä, saatavilla olevia palveluita ja mutkatonta suhdetta kaupungin päättäjien kanssa.

Olen itse vahvasti sitoutunut tähän visioon, vaikka tiedostan, ettei kaupunki koskaan tule valmiiksi. Aina voi olla parempi, aina voi olla toimivampi. Missioni on modernisoida, ketteröittää ja kansainvälistää kaupunkiamme – tehdä vähintään parhaani omalla vahtivuorollani.  Thomas Edisonin sanoin ”Genius is 1% inspiration, and 99% perspiration.”

Joku viisas on joskus todennut, että “Näkemys ilman toimintaa on vain unelma. Toiminta ilman näkemystä on vain ajanvietettä. Näkemys ja toiminta yhdessä voivat muuttaa maailmaa.” Tämä koskee niin pormestaria, Amazonin toimitusjohtajaa kuin kulmakaupan pitäjääkin. Näkemyksellisyys ja kunnianhimo omaa tekemistä kohtaan ei katso kokoa tai skaalaa. Meistä jokainen on vastuussa siitä, että elämä Helsingissä on joka päivä pikkuisen parempaa, pikkuisen kansainvälisempää, pikkuisen modernimpaa.

Toivotan teille, Helsingin Yrittäjät, mitä parhainta 80-vuotisjuhlaa – sekä onnea, menestystä ja myötätuulta kohti seuraavia merkkipaaluja. Samalla toivotan teille kaikille arvokasta itsenäisyyspäivää.  Ja tietysti mahdollisimman hauskoja juhlia.