Puheet

Helsingin Rautatientorin Jääpuiston avajaiset

Helsinki – elinvoimainen ja dynaaminen kaupunki

Arvoisa juhlaväki, hyvät ystävät,

Rautatientorin tekojäärata – Jääpuisto – on ennennäkemätön hanke Suomessa. Se on merkittävä liikuntahanke. Mutta se on myös merkittävä kulttuurihanke ja merkittävä pääkaupunkimme ydinkeskustan elävöittämishanke. Se on myös osoitus siitä, että Helsinki on elinvoimainen ja dynaaminen kaupunki, joka ajan hengessä tarjoaa kaupunkilaisille yhä uusia mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Olen ylpeä siitä aikaansaannoksesta, jonka Helsingin kaupunki ja erityisesti sen liikuntavirasto ovat loihtineet tänne yhteisen ihailumme kohteeksi.

Alun perin tällä paikalla levittäytyi Kluuvinlahti rantaniittyineen. Kun kaupunki kasvoi ja junaliikenne alkoi, alettiin aluetta 1870-luvulla kuivattaa. Tori valmistui vuonna 1883 ja nykyisen ilmeen sille antoivat Eliel Saarisen suunnittelema rautatieasema sekä muut monumentaalirakennukset kuten Ateneum ja Kansallisteatteri. Jo ennen vanhaan Rautatientorilla oli talvisin luistelukenttä, joten Jääpuistolla on myös perinteitä. Rautatientorille kokoonnuttiin niin mielenosoituksiin kuin paraateihinkin. Torilla käytiin halko- ja puutavarakauppaa, ja sittemmin siellä myytiin puuastioita, koreja ja käsitöitä. 1920-luvulla tulivat kaupungin bussit. Vuonna 1945 Rautatientorilla pidetyt rauhantanssit kokosivat kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Rautatientorin kautta kulkee päivittäin satoja tuhansia ihmisiä. Kuutisen vuotta sitten ryhdyttiin pohtimaan, miten toria voitaisiin elävöittää ja saada siitä myös talvisaikaan viihtyisä paikka, jossa olisi muutakin kuin pelkkä bussivuorojen lähtöpaikka. Varsin luonnollisen, talviurheiluun ja talviseen yhdessäoloon liittyvän lopputuloksen, näemme tänään silmiemme edessä.

Jääpuisto on Helsingin kuudes tekojäärata, joka tulee luisteluun liittyvien peruspalvelujen ohella tarjoamaan unohtumattomia elämyksiä. Ohjelmakirjo ulottuu liikunnan ilosta ja musiikista visuaaliseen kulttuuriin, osallistavasta liikuntaviihteestä esittävään taiteeseen. Jääpuiston ohjelmisto tulee olemaan runsas. Esimerkiksi perjantaisin järjestetään rusettiluisteluilta ja lauantaisin elävän musiikin iltoja sekä performansseja tarjoava jääklubi. Sunnuntaisin puolestaan on tarjolla koko perheelle sopivaa ohjelmaa, kuten jäätanssia ja luistelukoulu.

Uskon, että uuden Jääpuiston myötä talvisesta Rautatientorista tulee muutakin kuin pelkkä läpikulkupaikka. Rautatientorilla herää uudelleen välillä jo hieman uinahtanut torin henki ihmisten tapaamispaikkana, joka kutsuu viihtymään – ja tietysti myös liikkumaan.

Samalla Jääpuisto viitoittaa meille tietä Helsingin keskustan laajempaankin elävöittämiseen. Uudessa Kampissa sekä Aleksanterinkadulla, Pohjois-Esplanadilla ja niiden poikkikaduilla olemme vähitellen alkaneet saada tuntumaa siitä, millainen on vetovoimainen, eurooppalainen kaupunkikeskusta, jonne ihmiset haluavat tulla ja viettää siellä aikaansa. Samalla kaupungin kaduilla ja toreilla on tilaa myös erilaisille tapahtumille, kulttuurille ja liikunnalle, mistä uusi Jääpuisto on erinomainen esimerkki. Yksistään kaupunkikuvallinen muutos on huomattava. Kyse onkin liikuntamahdollisuuksien parantumisen ohella kaupungin yleisilmeestä ja fiiliksestä, siitä millaisen kuvan Helsinki itsestään antaa ja mitä aktiviteetteja se tarjoaa niin kaupunkilaisille, turisteille kuin ulkomaisille business-vieraille.

Helsingin kaupungin puolesta haluan toivottaa kaikki tervetulleeksi Rautatientorin Jääpuistoon. Iloitkaa ja viihtykää ja muistakaa, että liikunta tekee ihmiselle hyvää!

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja,
kansanedustaja Jan Vapaavuori (kok)