Puheet

Helsingin kaupungin kaupunkitutkimuksen kesäseminaari ja tutkimusapurahojen jakotilaisuus

Hyvät naiset ja herrat
Ladies and Gentlemen

Tiede tutustuttaa salaisuuksiin, mahdollistaa uusia oivalluksia ja tarjoaa selityksiä ja ratkaisuja haastaviin ongelmiin. Se tuottaa tietoa ja osaamista, jotka ovat taanneet ja takaavat vastakin Suomen tien menestykseen. Laadukas tieteellinen tutkimus on puolestaan luotettavan tiedon lähde ja sen, samoin kuin tieteen merkitys, kasvaa avoimessa yhteiskunnassa, jossa tietomäärä ja valitettavasti myös väärän informaation määrä lisääntyvät. Tiede ja tutkimus kasvattavat meitä kriittiseen ajatteluun, jota ilman emme erota merkityksellistä merkityksettömästä emmekä oleellista epäoleellisesta.

Kaupunkitieto ja -tutkimus merkitsevät sujuvampaa arkielämää, uudistuneita palveluita, laadukkaampaa joukkoliikennettä ja parantunutta ilmanlaatua. Niiden avulla voidaan selittää asuntojen hinta- ja vuokratasoa tai segregaatiota, kertoa suurkaupunkien tuottamasta kaupunkikansalaisuudesta ja luoda käsitystä kaupunkirakenteen ja asukasmäärän kasvun vaikutuksista kaupunkiluontoon. Tarve tällaiselle tiedolle ja tietämykselle kasvaa erityisesti nyt, kun kaupungit elävät monella tapaa uutta renessanssiaan ja niiden merkitys kaupungistumisen myötä kasvaa. Vaikka kaupunkien tarjoamaa urbaania elämäntapaa ja mahdollisuuksia arvostetaan, ei niiden uusi nousu maailmankartalle ole, sen enempää kuin kaupungistuminenkaan, yksinkertainen ilmiö tai vailla ongelmia.

Ladies and Gentlemen,

High-quality urban research can help you to understand the many dimensions of urbanisation and of cities. It can form a basis for development work in the cities as well as provide analytical tools and instruments that help the cities to overcome both local and global problems better. It can also provide means by which the cities may have greater success in the tougher global competition.

Monimutkaiset ilmiöt ja kohteet vaativat tarkasti rajattujen ja siiloissa tapahtuvan päätöksenteon ja tutkimuksen sijaan kokonaisvaltaista ja monitieteistä otetta. Vain eri tieteenaloja yhdistelevällä tutkimuksella voidaan tavoitella niin tieteellisiä kuin käytännön kaupunkielämän kannalta tärkeitä läpimurtoja.

Juuri tällaista tutkimusta Helsingin kaupunki haluaa olla tukemassa. Kaupungin omassa kaupunkitutkimus- ja tilastot –yksikössä, entisessä Tietokeskuksessa, on tehty jo pitkään laadukasta kaupunkitutkimusta. Yksikkö – ja kaupunki toimivat myös tiiviissä kumppanuudessa pääkaupunkiseudun korkeakoulujen kanssa. Helsinki pitääkin tieteentekijöitä arvossa. Vastikään perustettu kaupunkitutkimusinstituutti, josta kuulemme tänään lisää muissa puheenvuoroissa, on merkittävä askel nyt hieman pirstoutuneen kaupunkitutkimuksen kentän sekä kaupunkeja koskevan tiedon ja tutkimuksen kokoamisessa. Se voi tutkijoineen paikallistaa asioita, jotka kaupungeissa ovat toisin kuin muualla ja tuottaa laadukasta, luotettavaa tietoa siitä, mitä toimia nämä erot oikeuttavat ja millaisia toimenpiteitä ne edellyttävät niin kaupungeissa kuin esimerkiksi kansallisessa kaupunkipolitiikassa. Instituutti täyttää osaltaan myös sitä aukkoa, joka maassamme on kaupunkitutkimuksellisen perinteen osalta vallinnut.

Finland’s first multidisciplinary unit for urban studies has started at the University of Helsinki. I believe that it has excellent chances to improve co-operation concerning cities, their challenges and success factors when it comes to research and education in various fields of science, and furthermore to strengthen the interaction between cities and the scientific community. It is also a token of the lasting, diversified and successful co-operation and interaction that Helsinki as well as the other cities of the metropolitan area carry out with the universities.

Arvoisat läsnäolijat,
Ladies and Gentlemen,

Tämä kaupunkitutkimuksen kesäseminaari pureutuu kaupunkitutkimuksen ajankohtaisten kysymysten ohella kaupungin ja korkeakoulujen väliseen yhteistyöhön. Lisäksi ja mikä tärkeintä: jaamme Helsingin kaupungin vuoden 2018 tutkimusapurahat jatko-opintojen tekijöille ja post doc-tutkijoille.

For as long as thirty years, the City of Helsinki has awarded grants for research relevant to the city, since it wishes to encourage researchers to engage in scientific projects that contribute to solving problems of the immediate surroundings, the city and the community. This year a total of ten researchers will be awarded a grant.

Vuodesta 1988 alkaen rahoitusta on myönnetty yhteensä 1,9 miljoonaa euroa ja sitä on saanut kaikkiaan 450 tutkimusta. Vuoden 2018 summa on yhteensä 73 000 euroa. Mielestäni panostukset ovat saatuihin hyötyihin nähden pieniä. Päätöksessä ovat tänäkin vuonna painottuneet niin tutkimussuunnitelman tieteellinen laatu ja toteutettavuus kuin tutkimusaiheen merkitys kaupungin kannalta.

Apurahasta on toivottavasti iloa ennen kaikkea sen saajalle. Se mahdollistaa keskittymisen täysipainoisemmin tutkimuksen tekemiseen, ainakin määräaikaisesti, ja voipa se myös innostaa joitain saajia jatkamaan tutkijanuralla pidempäänkin. Näin lienee käynyt ainakin erään professori Mari Vaattovaaran kohdalla, jonka sosiaalista segregaatiota käsittelevään tutkimukseen kaupunki myönsi apurahan vuonna 1994.

Hyvät apurahan saajat,
Esteemed research grant recipients

Helsinki is an excellent place for studies and science. You are an important ingredient in Helsinki’s future appeal and vitality.

Olette valinneet tutkijanuran tai ainakin osa- tai määräaikaisen sellaisen. Olitte sitten väitöskirjaa, lisensiaattityötä tai post doc-tutkimusta tekeviä, saatte ja olette jo ehkä saaneetkin tutkijakoulutuksen kautta valmiuksia luoda uutta tietoa ja käytänteitä sekä soveltaa omalla alallanne itsenäisesti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä. Tieteellisen analyyttisyyden ohella tutkijan työ tuo vahvaa substanssiosaamista ja kehittää luovaa ja kriittistä ajattelua. Nämä ovat ominaisuuksia, joilla on arvo, vaikka tutkijanuran sijaan valitsisitte tulevaisuudessa jonkin muun asiantuntijatehtävän. Moninaisia taitoja hallitsevia, luovasti ajattelevia työntekijöitä, jotka osaavat kehittää, ideoida ja uudistaa, tarvitaan tulevaisuuden työelämässä yhteiskunnan kaikilla sektoreilla.

Tutkijan työ on tulosten arvioinnin ja johtopäätösten teon ohella havainnointia. Toivon, että apuraha kannustaa teitä tekemään kiehtovia, yllätyksellisiä ja myös kaupunkimme kannalta tärkeitä havaintoja. Lisäksi kannustan teitä esittämään ennen kaikkea kiinnostavia kysymyksiä, sillä tutkimuksen tavoittelema uusi tieto tai asioiden todellinen laita paljastuu harvoin kysymättä. Usein tutkijalle tärkeämpää onkin osata kysyä kuin vastata. Juuri tätä kautta voitte kohdistaa meidän muiden katseen oleelliseen sekä niihin asioihin, joiden olemassaolosta emme vielä tienneet. Siinä piilee tutkimuksen, myös kaupunkitutkimuksen arvo.

Seuraavaksi jaamme vuoden 2018 tutkimusapurahat.

And now we will give out the research grants of the year 2018.

Onnittelut teille kaikille! My warmest congratulations to you all!
_______________________________________________________

APURAHOJEN SAAJAT

FT Tuomas Aivelo
Helsingin kaupunkirottien tautiekologia 8000€

FT Matti Hannikainen
Suomalaisen kaupunkipolitiikan historia, 1917–1995 7800€

KM Anna-Leena Lastikka
Maahanmuuttajalasten ja -perheiden osallisuuden lisääminen suomalaisessa
varhaiskasvatuksessa 6000€

FM Päivi Leinonen
Lähiömaiseman visuaalisuus kuvattuna ja koettuna 5000€

YTM Mia Niemi
Elder abuse embedded in intergenerational family relations 8000€

YTM Paula Paajanen
Pienten lasten äitien väliset suhteet ja identiteetti monikulttuurisilla
asuinalueilla 7800€

YTL, KM Tarja Pelkonen
Perhehoitoon sijoitettujen lasten isät 8000€

FT Mette Ranta
Social and emotional skills of children and youth in the Helsinki Capital
Area: An OECD study 8000€

YTM, FM Laura Rapo
Asunnottomat nuoret toimijoina kaupunkiympäristössä 8000€

MSc Wang Yuan
A city-wide pattern of cultural ecosystem services of urban forests in
Helsinki 6400€