Puheet

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginvaltuustojen yhteiskokous, Finlandia-talo

Pääkaupunkiseudusta toimiva kokonaisuus

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät pääkaupunkiseudun päättäjät,

Valtakunnan tasolla on koko kevään ajan vängätty siitä, millä sanamuodoilla pääkaupunkiseutua kehotetaan keskinäiseen yhteistyöhön. Viimeistään tämä kokous osoittaa, että me osaamme itse päättää näistä sanamuodoista. Pääkaupunkiseutu on tänään yhden kierroksen valtakunnallista Paras-hanketta edellä.

Pääkaupunkiseudun kysymys on kansallinen kysymys. Seudun kansantaloudellinen merkitys on täysin ratkaiseva. Ellei tämä seutu pärjää, koko Suomen käy huonosti. Mutta jos me onnistumme edelleen vahvistamaan korkeaan osaamiseen perustuvaa kilpailukykyämme, koko maalla on paremmat mahdollisuudet selviytyä globalisaation ja ikääntymisen mukanaan tuomista suurista haasteista.

Sillä, että pääkaupunkiseutu on ollut Paras-hankkeen valtakunnallinen edelläkävijä koko ajan, ja että täällä toimitaan jo, kun monessa muussa paikassa vasta odotellaan valtiovallan valmistelukehotuksia, on täten laajempaakin merkitystä. Pääkaupunkiseudulla on luontainen johtorooli kansallisessa selviytymisstrategiassa. Meidän tulee pitää tämä asema jatkossakin omissa käsissämme.

Pääkaupunkiseudun menestys riippuu seudun päättäjien valistuneisuudesta, sen kyvystä nähdä hallinnollisten rajojen yli, mieltää kokonaisuudet ja ottaa vastuu koko seudusta kaupunkikohtaisten intressien antamatta sitä hämärtää. Mutta menestyksemme riippuu myös valtiovallan asenteesta. Pääkaupunkiseutu tarvitsee valtion aitoa kumppanuutta.

Kuntauudistusta koskeva puitelaki tullee olemaan sopusoinnussa pääkaupunkiseudun omien tavoitteiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan vielä täytä vaatimuksia valtion aidolle kumppanuudelle. Euroopassa kaupunkipolitiikka on valtionhallinnon ja kaupunkien yhteistoimintaa, jossa suurten hankkeiden edistämiseen sitoudutaan kummallakin taholla. Näin tulisi olla meilläkin.

Pääkaupunkiseutu on esittänyt mm. Uudenmaan liiton ja Itä-Uudenmaan liiton yhdistämistä, Sipoon läntisten osien liittämistä pääkaupunkiseutuun, lainsäädännöllisten edellytysten luomista tiivistyvälle yhteistyölle sekä valtiovallan vahvempaa panostusta seudun liikennehankkeisiin ja koulutusjärjestelmään. Kilpailukykymme turvaaminen edellyttää, että valtio on valmis antamaan konkreettisia vastauksia myös näihin kysymyksiin.

Pääkaupunkiseutu on perustamassa tulevaisuutensa omaehtoisen yhteistyönsä olennaiseen tiivistämiseen. Malliin on paikoin suhtauduttu hieman vähättelevästi. Sen kiistatonta arvoa kuvaa tänään se, että yhteistyömallimme näyttää kelpaavan jopa vientituotteeksi, kun samanlaista mallia tarjotaan maan muillekin keskuksille. Pääkaupunkiseutu ja maan muut kasvukeskukset ovat samankaltaisten haasteiden edessä ja kansainvälisessä kilpailussa samalla puolella. On järkevää suhtautua näihin alueisiin soveltuvin osin samalla tavalla. Samalla on elintärkeää, että kunta- ja palvelurakennehanke tuottaa aitoja tuloksia koko maassa.

Koska keskeisimmät haasteemme ovat tänään luonteeltaan seudullisia, myös ratkaisujen täytyy olla seudullisia. Kaikkien uudistusten on kuitenkin tuotettava lisäarvoa. Jatkovalmisteluun ryhdyttäessä onkin pidettävä tiukasti mielessä se, miksi koko harjoitus on olemassa. Pääkaupunkiseudun tiivistyvän yhteistyön on parannettava kilpailukykyämme, edistettävä eheää yhdyskuntarakennetta, parannettava asuntotilannetta ja edistettävä kuntalaistemme oikeutettuja odotuksia laadukkaisiin peruspalveluihin.

Yleinen kaupungistumiskehitys luo uusia mahdollisuuksia, mutta synnyttää myös kasvavaa eriarvoistumista. Köyhyys ja yhteiskunnallinen syrjäytyminen kohdistuvat kasvavassa määrin juuri kaupunkeihin. Kilpailukykymme sosiaalinen ulottuvuus edellyttää, että kaupunkikeskusten sosiaaliset haasteet otetaan jatkossa valtiovallan taholta yhtä vakavasti kuin syrjäisempien seutujen ongelmat.

Arvoisa puheenjohtaja,

Jokainen päättäjäsukupolvi joutuu aika ajoin suurten kysymysten eteen. Tällöin mitataan sen kaukonäköisyyttä, vastuullisuutta ja kykyä ymmärtää roolinsa oikein. Pääkaupunkiseutu on toiminnallinen kokonaisuus, jonka pitää pystyä puhaltamaan yhteen hiileen ja tiedostamaan seudullisen näkökulman elintärkeä merkitys omalle tulevaisuudelleen.

Käsittelyssä oleva yhteistyösopimus on monien kompromissien tulos. Kaikille hyville kompromisseille on tyypillistä, ettei kukaan voi olla niihin täysin tyytyväinen. Tämä on tärkeää mieltää niin tässä keskustelussa, sitä seuraavassa päätöksenteossa kuin jatkovalmisteluun ryhdyttäessä. Tämä on kokonaisuus. Se on tasapainoinen kokonaisuus. Siitä ei voi irrottaa osia rikkomatta sen herkkää tasapainoa. Me emme tänään tee lopullisia päätöksiä sopimuksen sisältämistä varsin herkistäkin aiheista. Mutta me sitoudumme aidosti selvittämään kaikkia näitä asioita ja vilpittömästi etsimään koko seudun elinvoimaisuutta tukevia ratkaisuja.

Kokoomus on sitoutunut pääkaupunkiseudun kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiseen, yhdyskuntarakenteen tasapainoiseen edistämiseen ja kunnallisten peruspalvelujen kehittämiseen kuntarajoista riippumatta. Kokoomus on sitoutunut pääkaupunkiseudun yhteistyön tiivistämiseen. Kokoomus kannattaa esillä olevaa yhteistyösopimusta.