Blogi

Hartiapankkirakentaminen ja suuremmat toteutusalueet avuksi asuntotuotannon kapasiteettiongelmiin

Ympäristöministeriö
Tiedote

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mukaan suomalaisen asuntopolitiikan keskeisin haaste liittyy siihen, että varsinkin pääkaupunkiseudulla tarvitaan selkeästi voimistuvaa asuntotuotantoa samalla kun osaavan työvoiman saanti on yhä hankalampaa ja alan kapasiteetin katsotaan olevan kutakuin-kin täyskäytössä. ”Alan kapasiteettia pitää pyrkiä lisäämään ja olemassa olevasta kapasiteetista tu-lee saada enemmän irti”, totesi Vapaavuori puheessaan Kiinteistöalan koulutuskeskuksen järjestä-mässä Asunto 2007 -seminaarissa.

– Nykyistä suuremmat hankkeet voisivat olla ainakin osaratkaisu ongelmaan. Olen vakuuttunut eri keskustelujen jälkeen, että suuruuden etu toimii myös rakentamisprojekteissa, eikä esimerkiksi työ-voiman tarve kasva samassa mittakaavassa kuin hankkeiden koko, Vapaavuori jatkoi. ”Varsinkin pääkaupunkiseudulla kaupunkien tulisi vakavasti harkita suurempien aluekokonaisuuksien kehittä-mistä, kilpailuttamista ja luovuttamista kerrallaan, jotta alan toimijoille luotaisiin mahdollisuudet tehostaa kapasiteettinsa käyttöä”.

– Myös hartiapankki- ja muun omaehtoisen rakentamisen lisääminen on perusteltua ennen kaikkea sen takia, että se nykyisessä markkinatilanteessa lisäisi alan kapasiteettia. Tällä vastattaisiin Vapaa-vuoren mukaan samalla hallituksen linjauksiin viitatessaan pientaloasumisen yleiseen suosioon ja hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan hallitus edistää jokaisen mahdollisuutta tarpeitaan ja toiveitaan vastaavaan asumiseen.

Vapaavuoren mukaan omaehtoiselle rakentamiselle on luotavissa paremmat edellytykset myös pää-kaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Vapaavuori katsoikin, että pääkaupunkiseudun kau-punkien tulisi omassa kaavoitus- ja tonttipolitiikassaan ottaa tämä haaste vakavasti. ”Helsinkikin on edelleen kaksi kertaa väljemmin rakennettu kuin vaikkapa Tukholma. Olen täysin vakuuttunut, että jopa pääkaupungin alueelta on löydettävissä nykyistä selvästi isompi määrä tähän tarkoitukseen sopivia tontteja”, Vapaavuori toteaa.

Vapaavuori korostaa, että etenkin pääkaupunkiseudun asunto-ongelmien ratkaiseminen edellyttää valtiolta ja seudun kunnilta yhteistä sitoutumista ja aitoa kumppanuutta. ”On selvää, että molemmil-la osapuolilla on tässä suhteessa petrattavaa. Selvää on kuitenkin sekin, että molemmilla on asiassa merkittävä yhteinen intressi”, Vapaavuori toteaa.

Lisätietoja:
Erityisavustaja Tatu Rauhamäki, puh. 050 521 2907