Uutiset Yleistä

Halonen hakoteillä, Helsingin Uutiset

Presidentti Halonen kummastutti mystisellä puheellaan valtiopäivien avajaisissa. Erityisesti ihmetystä herätti puheen kohta, jonka mukaan ”lyhyen aikavälin poliittisen hyödyn tavoittelu hakemalla väkisin erimielisyyttä yksimielisistä kannanotoista koituu harvoin isänmaan eduksi”. Puhe palautti mieleen Koiviston ajat, jolloin kukaan ei oikein tiennyt mitä presidentti yritti sanoa. Ja Kekkosen ajat, jolloin ulkopolitiikkaa käytettiin leimakirveenä luokiteltaessa kansalaisia (ulko)poliittisesti kelvollisiin ja kelvottomiin.

Presidentti antaa ymmärtää, että ulkopoliittinen yksimielisyys olisi itseisarvoisen tärkeää vielä 2000-luvulla. Sinänsä on selvää, että yksituumaisuus voi olla pienelle maalle vahvuus. Ulkopoliittinen konsensus Suomessa mureni kuitenkin viimeistään EU-jäsenyyttä haettaessa, vaikka kyse oli ehkä sotien jälkeen tärkeimmästä ulkopoliittisesta linjanvedosta. Sama eripura koski EMU-jäsenyyttä. Unohtaa ei voi sitäkään, että viime eduskuntavaaleissa maan suurimmaksi nousi puolue, joka valjasti Irakin sodan ja Suomen USA-suhteet vaalikampanjansa kärjeksi.

Jos konsensusta edelleen vaaditaan ja vaalitaan, sitä voi sitä paitsi edellyttää vain niiltä, jotka ovat saaneet olla mukana muokkaamassa yhteistä linjaa. Presidentin oma ulkopoliittinen ajattelu on siinä määrin omintakeista, että olisi perin kummallista, jos siitä ei keskusteltaisi, jos sitä ei kritisoitaisi ja jos siitä ei oltaisi eri mieltä.

Toiseksi Halonen antaa ymmärtää, että yksimielisyys periaatteessa olisi olemassa, mutta että joku tai jotkut väkisin pyrkisivät kääntämään tämän erimielisyydeksi. Tämä on sinänsä mahdollista. Esimerkiksi valtiojohdon suhtautumisesta jalkaväkimiinoihin löytyi viime syksynä yhteisymmärrys. Silti presidentti teki hyvin selkeäksi oman, lopullisesta ratkaisusta poikkeavan kantansa. Tänä vuonna presidentti on vahvasti viestinyt, että suomalaisilla rauhanturvaoperaatioilla tulee jatkossakin olla YK:n mandaatti, vaikka pääministeri on liputtanut sen puolesta, että EU-mandaatti olisi riittävä. Hallitus ja presidentti päätynevät vuoden mittaan yhteiseen kantaan. Voiko syntyvää kompromissia kutsua konsensukseksi, on kuitenkin toinen asia. Ja toki voidaan selittää, että tässä ei yksimielisyyttä väännetä erimielisyydeksi, vaan päinvastoin. Jos yksimielistä kantaa kuitenkin pidetään kovasti arvossa, ehkä erimielisyyttä ennen lopullista kannanmuodostusta ei kannattaisi liiaksi mainostaa. Ellei kyse sitten ole lyhyen aikavälin poliittisen hyödyn tavoittelusta!

Kolmanneksi presidentti antaa ymmärtää, että isänmaan etu olisi jostakin mainitunkaltaisesta kärsinyt. Vaikka väite onkin vahvasti verhoiltu, maan ulkopolitiikan johtajan syytös on varsin vakava. Suomessa ulkopolitiikkaa johtavat presidentti ja hallitus yhteistoiminnassa. Niiden tekemisillä ja tekemättä jättämisillä on kiistatta vaikutusta maan etuun. Itse en ole kovin vakuuttunut siitä, että hallituksen EU-politiikan kurssinmuutos puhumattakaan sen sekoilusta vaikkapa unionin turvatakuulausekkeen muotoilun yhteydessä oli maan edun mukaista. Vielä vähemmän uskon presidentin kuuluisan Yhdysvaltoja arvostelleen YK-puheen edistäneen isänmaamme kansainvälistä vaikutusvaltaa tai muuten maan etua. Sen sijaan minun on vaikea keksiä yhtään sellaista hallituksen ulkopuolisen tahon tointa viime vuosilta, joka ylipäänsä olisi tässä mielessä noteerattu maamme rajojen ulkopuolella.

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi