11.1.2017 Blogi Kävelykatuja kävelijöille, kunhan riittäisi kävelijöitä Uusia kävelykatuja Helsinkiin vai ei? Kysymys on ennenaikaisena hölmö, siihen yhdellä sanalla vastaaminen vielä hölmömpää. Tolloa olisi myös luovuttaa kysymys...
9.1.2017 Blogi Sote-valinnanvapaus Valinnanvapauden toteuttaminen on vireillä olevan sote-uudistuksen tärkein, mutta myös vaikein elementti. Julkiselta sektorilta edellytetään nyt sellaista yksityisen sektorin ja markkinamekanismin...
19.12.2016 Blogi Pari sanaa perustuslaista Valtioneuvoston oikeuskansleri on maan ylin laillisuusvalvoja. Hän on kuitenkin myös maan hallituksen oikeudellinen neuvonantaja. Hallituksen julkinen arvostelu ei siksikään ole...
1.12.2016 Blogi Kaksi mainetappiota samalle päivälle Suomi on matkailumaana ihan hyvässä huudossa. Erityisesti Lappi ja Helsinki vetävät kasvavia turistivirtoja. Eilen tätä kuvaa olisi ollut mahdollista vahvistaa...
28.11.2016 Blogi Ennustettua parempaa talouskasvua, jälleen kerran? Hallituksen sisällä virisi viikonloppuna keskustelua mahdollisista lisäleikkauksista talouden tasapainottamiseksi. Tällaiset kysymykset eivät koskaan ole ongelmattomia, eivätkä riidattomia. Tulokulmia aina riittää...
14.11.2016 Blogi Mitä Brexitin ja Trumpin jälkeen? Vuosi 2016 tulee jäämään historiaan politiikan hulluna vuotena, vuotena jolloin sekä länsimainen demokratiamalli että vapaakauppaan ja integraatioon perustuva talousjärjestys kokivat...
13.9.2016 Blogi Telakkavoitolla on monta isää Helsingin Sanomat kirjoitti tänään pääkirjoituksessaan Meyerin Turun telakan menestystarinasta otsikolla ”Telakkavoitolla on monta isää”. Näin toki on, kaikki voitot pyritään...
1.7.2016 Blogi Kannattaa varautua pitkään Brexit-epävarmuuteen Viikko on kulunut siitä, kun Britannian EU-kansanäänestyksen tulos pöllämystytti puoli maailmaa. Epävarmuus tulevasta – niin taloudessa kuin politiikassa – on...
10.5.2016 Blogi Stubb, Lepomäki, Orpo vai joku muu? Puolueet ajautuvat toisinaan tilanteisiin, joissa niiden ykkösjohtajat tulee vaihtaa – tai ainakin antaa porukalle mahdollisuus aidosti arvioida puoluejohdon todellinen tuki...
27.4.2015 Blogi Ministereitäkin tarvitaan – ja ehkä valtiosihteereitäkin Vaalivoittaja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on linjannut, että seuraavaan hallitukseen tarvitaan vain 12 ministeriä. Piia Elonen kirjoitti eilen Helsingin Sanomissa...
19.4.2015 Blogi Kiitos! Tänään on eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä. Muista käyttää ääntäsi! Ei todellakaan ole samantekevää ketkä maamme asioista seuraavat neljä vuotta vastaavat. Omat tunnelmani...
15.4.2015 Blogi Vapaavuori: Kainuun ELY:n määräys estää Talvivaaran vesitilanteen kriisiytymisen Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedote Talvivaaran kaivoksen vesitilanteen vuoksi Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä jätti 8.4.2015 Kainuun ELY-keskukselle ilmoituksen ympäristönsuojelulain 123 pykälän...
15.4.2015 Blogi Vapaavuori: Suomalainen osaaminen Nokian kilpailukyvyn keskeinen osatekijä Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedote Nokian ja ranskalaisen Alcatel-Lucentin yhdistyminen nostaisi Nokian maailman suurimmaksi verkkolaiteyhtiöksi, ohi nykyisen markkinajohtaja Ericssonin. Yhtiöt tiedottivat...
8.4.2015 Blogi Äänestä osaajaa, älä vaalikonesuosikkia Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään. Sen kunniaksi muutama pohdinta. Politiikka on määritelmän mukaisesti yhteisten asioiden hoitamista. Jotta tätä voisi tehdä, pitää...
2.4.2015 Blogi Elinkeinoministeri Vapaavuori: Viranomaiset seuraavat Talvivaaran vesitilanteen kehittymistä TEM Tiedote Kainuun ELY-keskus kehotti tänään 2.4.2015 Talvivaara-Sotkamo Oy:n konkurssipesää jättämään ilmoituksen ympäristönsuojelulain 123 pykälän mukaisesta poikkeuksellisesta tilanteesta. Kuten viranomaiset...
2.4.2015 Blogi Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaalle 32 miljoonaa euroa energiatukea Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedote Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi 2.4.2015 Metsä Fibre Oy:lle 32 120 000 euroa energiatukea Äänekoskelle suunnitellun biotuotetehtaan...
1.4.2015 Blogi Virkamiesselvitys listaa uuden hallituksen päätettäväksi tulevia energia-asioita Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedote Työ- ja elinkeinoministeriön koordinoima virkamiesselvitys listaa asioita, joista on varauduttava tekemään energiapoliittisia valintoja tulevalla vaalikaudella. Selvitys...
1.4.2015 Blogi Ministerit Räty ja Vapaavuori: Panostukset terveysalan tutkimukseen ja innovaatioihin tuottavat tulosta STM ja TEM tiedottavat Auria Biopankki ja Bayer julkistivat tänään 1.4.2015 sopimuksen tutkimusyhteistyöstä, joka tähtää entistä täsmällisempien syöpälääkkeiden ja hoitomuotojen...
30.3.2015 Blogi Raportti: Digitalisaatio muuttaa palvelusektoria voimakkaasti Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedote Digitalisaatio vaikuttaa palvelusektoriin yhtä voimakkaasti kuin teollisuuteen. Se lisää tuottavuutta ja muuttaa kilpailuoloja. Vaikka digitalisaatio ja...
26.3.2015 Blogi Kokonaisuus ratkaisee valtion vastuissakin Tällä viikolla on keskusteltu runsaasti valtion taseen ulkopuolisista takauksista ja vastuista. Niistä tiedotti alkuviikosta valtiovarainministeriö ja tänään torstaina Valtiontalouden tarkastusvirasto...
21.3.2015 Blogi Ettei vain neljän vuoden takainen toistuisi Päättymässä oleva vaalikausi ei ole ollut Suomelle eikä sen hallitukselle menestys. Ei ainakaan talouspolitiikan saralla. Kun jopa istuvan hallituksen pääministeri...
19.3.2015 Blogi Suomella ei ole varaa passiivisuuteen EU:n energiaunionikeskustelussa Julkaistu Kauppalehden Debatti-palstalla 19.3. Energiapolitiikan merkitys EU:lle, maailman suurimmalle energian tuojalle, on kiistaton. Tänään EU-maiden päämiehet keskustelevat Brysselissä energiaunionista, jolla...
18.3.2015 Blogi Valtion tehtävä Talvivaarassakin on valvoa yhteiskunnan kokonaisetua Viimeviikkoinen uutinen kumppanin löytymisestä Talvivaaran kaivostoiminnan jatkamiseksi otettiin pääsääntöisesti positiivisesti vastaan. Toki selväksi on käynyt, että on tahoja, jotka elättelivät...
13.3.2015 Blogi Vapaavuori: Fennovoiman polttoainesopimus on kunnossa Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedote EU:n polttoainetoimisto (Euratomin Supply Agency) ja Euroopan komissio ovat ilmoittaneet Unkarille, että ne eivät hyväksy Unkarin...