19.2.2020 Blogi Oodin turvallisuushaasteet otetaan vakavasti Oodi on erilainen. Oodi on tarkoituksella erilainen talo. Oodi on paitsi kirjasto, myös korostetusti julkinen tila, vieläpä Helsingin paraatipaikalla. Oodi...
2.2.2020 Blogi Ihmisarvo, ilmasto ja Eurooppa – kolme syytä sille miksi Kokoomuksen pitää tehdä selkeä pesäero Perussuomalaisiin Kysymys muiden puolueiden suhtautumisesta perussuomalaisiin on sähköistynyt uudella tavalla PS:n noustua kannatusmittauksissa maan suurimmaksi. Erityisesti tämä koskee yhteisen oppositioaseman takia...
3.12.2019 Blogi Ratkaisuja Stoan alueen akuuttiin turvallisuusongelmaan Sain pari viikkoa sitten sähköpostia eräältä kaupungin työntekijältä. Viestissä kuvattiin varsin dramaattisesti Stoan aukiolle pesiytynyttä erityisesti Itä-Euroopan liikkuvan romaniväestön pyörittämää...
28.11.2019 Blogi Helsingin budjettiprosessissa kaikki ei ole siten, kuin miltä näyttää Helsingin kaupunginvaltuusto on jälleen hyväksynyt kaupungille seuraavaa vuotta koskevan budjetin. Hyvä niin. Valtuuston lopullista siunausta edeltäneessä prosessissa on kuitenkin joukko...
25.11.2019 Blogi Slushista Pekingin kautta Postiin, 25.11.2019 Kynnys sille, että jättäisin Slushin väliin, on erittäin korkealla. Slush on näyteikkuna tulevaisuuteen, toivoa ja lupauksia antava megatapahtuma, valo pimeän...
15.11.2019 Blogi Helsinki ryhtyy edistämään Eteläsataman uudistamista, vaikka päätös arkkitehtuuri- ja designmuseosta viipyy Eteläsataman alueen nykyinen käyttö ei vastaa sitä, mitä eurooppalaisen pääkaupungin paraatipaikalta odotetaan. Helsingin kaupunkistrategiassa linjattiinkin vuonna 2017, että ’Olympiaterminaalilta Kauppatorille...
18.10.2019 Blogi Siirsin kokoojakatua ja kävelykeskustaa koskevan asian kaupunginhallituksen käsiteltäväksi Helsingillä on paljon kehuja saanut kaupunkistrategia. Olen strategian laatimisesta vastanneena ja sen aikanaan päätöksentekoon esitelleenä lopputuloksesta hyvin ylpeä. Ennen kaikkea...
27.9.2019 Blogi Avoin kirje helsinkiläisille ydinkeskustamme kehityksestä ja vähän kaupungin johtamisestakin Helsingin valtuuston kolmanneksi suurimman valtuustoryhmän keskiviikkoisen ilmoituksen jälkeen näyttää selvältä, että enemmistö kaupungin poliittisista päättäjistä haluaa keskeyttää maanalaista kokoojakatua ja...
25.9.2019 Blogi Muutama ajatus tunneleista Maanalaisen kokoojakadun ja kävelykeskustan ympärillä käytävä keskustelu on kilpistynyt juupas-eipäs -väittelyksi autoilun ideologisen vastustamisen ja kannattamisen välillä. Keskusta ansaitsisi osakseen...
2.5.2019 Blogi Suomi ja Helsinki globaalin ikääntymiskeskustelun etujoukoissa – kokemuksia Milken-konferenssista Olen jo pitkään uskonut, että maailmaa kannattaa peilata keskeisiä megatrendejä vastaan. Iso osa johtamista on yrittää mieltää minne maailma on...
12.4.2019 Blogi Helsinki edelläkävijänä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä Politiikka on pieniä asioita ja isoja asioita. Politiikka on puheita, mutta ennen kaikkea se on tekoja. Politiikalla järjestetään käytännön asioita...
11.4.2019 Blogi Vastakkainasettelusta yhteisymmärrykseen Tänään on hieno päivä! Kaksi kepulaista ex-ministeriä kirjoittavat eepoksen Helsingistä! Tilanne on niin ainutlaatuinen, että se ansaitsee pari ajatusta. Helsingin...
22.2.2019 Blogi Ei syytä huoleen kun sotemaku kaatuu Maakunta- ja sote –uudistuksen vaiheita on seurattu nyt lähes kokonainen hallituskausi. Käänteitä on ollut suuntaan ja toiseen – uudistus on...
12.2.2019 Blogi Ilmastoystävällisempää ruokaa Helsingistä löytyy tänä päivänä useita vain kasvisruokaan ja vegaaniruokaan keskittyneitä ravintoloita. Jokaisesta itseään kunnioittavasta helsinkiläisestä ravintolasta ja lukuisista kahviloista löytyy...
31.12.2018 Blogi Vuosi 2018 oli Helsingille hyvä vuosi Vuosi 2018 oli Helsingille hyvä vuosi. Kaupunkimme kasvoi kestävästi – loimme uutta pohjaa hyvälle elämälle ja panostimme toimivuuteen. Tarkkoja lukuja...
20.11.2018 Blogi Maailman murros haastaa myös kaupungin edunvalvonnan Kaupungistuminen on yksi maailmaa eniten muuttavista megatrendeistä. Kaupungistumiseen linkittyy myös kysymys erilaisten alueiden entistä vahvemmasta eriytymisestä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt...
19.11.2018 Blogi Neljäsluokkalaisten itsenäisyyspäiväjuhla palkittiin Sain viime viikolla postia opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Helsingille oli päätetty myöntää lapsenpäivän palkinto Pormestarin itsenäisyysjuhlat neljäsluokkalaisille –tapahtumasta. Mukavaa saada välillä...
13.9.2018 Blogi Matkailun tulevaisuus ja Kiina-yhteistyö Suomella on pitkään ollut erityislaatuinen suhde Kiinan kanssa. Ensimmäinen kaupallinen lento Kiinan ja Euroopan välillä lennettiin 30 vuotta sitten Pekingistä...
23.8.2018 Blogi Outi ja Jan Vapaavuoren säätiö aloittaa toimintansa Perustin säätiön. Itse asiassa perustamisasiakirja on päivätty jo 23.7, jolloin siirsin peruspääoman 50.000 euroa uuden säätiön tilille. Säätiön perustamiseen liittyvät...
28.7.2018 Blogi Bulevardisoinnissa edettävä harkiten ja matkalla oppien Helsinki kasvaa vahvasti, haluttiin tai ei. Viime vuonna kaupungin väkiluku kasvoi yli 8.000 helsinkiläisellä. Kasvu jatkuu. Tarvitaan tuhansittain uusia asuntoja...
27.7.2018 Blogi Pormestarikoulussa Harvardissa Vietin juuri neljä päivää New Yorkissa maailman parhaassa johtamisopissa. Kaikki luennoitsijat olivat Harvardin yliopistosta, aika tasaisesti sekä Business Schoolista ja...
18.6.2018 Blogi Toimiva kaupunki on palveluhenkisempi Viimeisen kymmenen päivän aikana olen blogisarjassani tarkastellut toimivan kaupungin rakennusosia kymmenen adjektiivin kautta. Tänään ympyrä sulkeutuu ja pääsemme takaisin peruskysymysten...
16.6.2018 Blogi Toimiva kaupunki on luovempi Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa todetaan, että Helsinki on yhdistelmä rationaalista toimivuutta ja omaperäistä rosoisuutta. Strategian mukaan Helsinki on samaan aikaan luotettava...
15.6.2018 Blogi Toimiva kaupunki on älykkäämpi Kaupungit kisaavat keskenään osaajista ja investoinneista. Kisassa menestyviä kaupunkeja yhdistää avoin liiketoimintaympäristö, monipuolinen kulttuurielämä, viihtyisä ympäristö sekä toimiva kaupunkirakenne. Kaikki...