13.6.2018 Blogi Toimiva kaupunki on vaikuttavampi Kaikki organisaatiot valvovat etuaan. Niin niiden pitääkin. Päätökset, jotka itse kuhunkin vaikuttavat, tehdään isolta osin aina jossain muualla. Helsinginkin pitää...
13.6.2018 Puheet Heljä Liukko-Sundströmin näyttelyn avajaiset Professori Heljä Liukko-Sundström on aina ollut ennen kaikkea tarinan kertoja. Osana tätä uniikkia Arabian taiteilijayhteisöä hänellä on ollut ympärillään luova...
12.6.2018 Puheet Helsinki-päivän puhe vuoden helsinkiläiset -juhlassa Hyvät, rakkaat helsinkiläiset, Kun melkein päivälleen tasan vuosi sitten aloitin pormestarin tehtävässäni, Helsinki-päivän juhla oli yksi ensimmäisistä työtehtävistäni. Tiesin jo...
12.6.2018 Puheet Lokki-veistoksen vihkimistilaisuus Hyvät, rakkaat helsinkiläiset, Helsinki on hieno paikka – yksi maailman hienoimmista. Täytämme tänään 468 vuotta ja uskallan väittää, että jokaisena...
12.6.2018 Blogi Toimiva kaupunki on osallistavampi Helsinki on iso byrokratia, mutta ennen kaikkea paikka ja yhteisö. Kaupungin pitää olla alusta ja mahdollistaja eikä pyrkiä toimimaan kaikessa...
11.6.2018 Blogi Toimiva kaupunki on kansainvälisempi Menestyvät kaupungit ovat olemukseltaan kansainvälisiä ja monikulttuurisia. Näin on ollut historiassa ja näin on tulevaisuudessa. Eri kulttuurien ja näkökulmien yhdistyessä...
10.6.2018 Blogi Toimiva kaupunki on hauskempi Menestyvässä kaupungissa on paljon vahvuuksia ja vähän heikkouksia. Hyvässä kaupungissa arki on helppoa. Viime kädessä kaupunki on hyvää elämää varten...
9.6.2018 Blogi Toimiva kaupunki on ketterämpi Elämme monimutkaisessa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa. Digitaalinen murros muuttaa elämäämme ja jopa työn tekemisen tapaa ennennäkemättömällä tavalla. Tällaisessa maailmassa pitää...
8.6.2018 Puheet Helsingin kaupungin kaupunkitutkimuksen kesäseminaari ja tutkimusapurahojen jakotilaisuus Hyvät naiset ja herrat Ladies and Gentlemen Tiede tutustuttaa salaisuuksiin, mahdollistaa uusia oivalluksia ja tarjoaa selityksiä ja ratkaisuja haastaviin ongelmiin...
8.6.2018 Blogi Toimiva kaupunki on siistimpi Siisteys ja puhtaus ovat tärkeitä asioita arkipäivässä. Jokainen ymmärtää siisteyden merkityksen vaikkapa sairaalassa tai ravintolan keittiössä. Kotonakin arki sujuu mukavammin...
7.6.2018 Blogi Vuosi Helsingin pormestarina Tänään tulee vuosi täyteen siitä, kun minut valittiin Helsingin pormestariksi. Vuosi on lyhyt, mutta silti pitkä aika. Paljon on tapahtunut...
28.5.2018 Blogi Arkkitehtuurimmekin kaipaa kansainvälistymisruisketta Arkkitehtuuri on yksi Suomen ylpeydenaiheista. Alvar Aallon tuntevat kaikki. Moni muukin suomalainen arkkitehti valloitti aikanaan maailmaa. Kansainvälisessä kontekstissa arkkitehtuuri on...
17.5.2018 Blogi Pääkaupunkiseutua ei voi ostaa pilkkua siirtämällä Pääkaupunkiseudun neljän kaupungin, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten valtuustot antoivat toissapäivänä historiallisen yhteisen lausunnon, jossa hyvin selkeäsanaisesti ja hyvin merkittävällä...
16.5.2018 Blogi Info tietoliikennehäiriöstä Helsingin kaupunginvaltuustolle Hyvät valtuutetut, Kaupungin tietojärjestelmät eivät toimineet eilisillasta noin kello 20:stä lähtien. Yhteydet palautuivat asteittain tänään kello 12.30 alkaen. Ongelmat johtuivat...
15.5.2018 Puheet Pääkaupunkiseudun yhteisvaltuusto Vantaalla Kokoomuksen puheenvuoro MUUTOKSET PUHUTTAESSA MAHDOLLISIA Arvoisat pääkaupunkiseudun valtuutetut, Mahdollisten epäselvyyksien välttämiseksi: kokoomuksen piirissä on pääkaupunkiseudulla osin poikkeavia näkemyksiä aiheesta eikä...
11.5.2018 Blogi Kansainvälinen yhteistyö korostuu Helsingin kehittämisessä Vietin alkuviikon New Yorkissa. Puhuin Smart Cities New York konferenssissa. Osallistuin lukuisiin oheistapahtumiin kuten paikalla olleiden monien pormestarien sisäisiin keskusteluihin...
4.5.2018 Puheet Kuvan kevät – puhe taideyliopiston Kuvataideakatemian maisterinäyttelyn avajaisissa Hyvät tulevat maisterit, Hyvät taiteen ystävät, Helsinki on hieno taidekaupunki. Meillä on huomattava määrä museoita, gallerioita ja taiteen tiloja, jotka...
18.4.2018 Blogi Helsingissä tarve isoille kansainvälisille hotelliketjuille Dalai Lama on sanonut: ”Kerran vuodessa, mene jonnekin, missä et ole ennen käynyt”. Yhä kasvavat ihmisjoukot noudattavat Dalain Laman neuvoa...
4.4.2018 Puheet Pormestari Jan Vapaavuoren puhe maakunta- ja soteuudistuksesta Helsingin valtuustossa 4.4.2018 MUUTOKSET PUHUTTAESSA MAHDOLLISIA Suomalaisella kunnallishallinnolla on kunniakas historia. Juuri sillä oli keskeinen rooli yhteiskunnan eheyttäjänä ja suomalaisen hyvinvointimallin rakentajana vuoden...
21.3.2018 Puheet Pormestari Jan Vapaavuoren puhe Helsinki Symposiumissa Pormestari Jan Vapaavuoren puhe Helsinki Symposiumissa, 21.3.2018 Hyvät kaupunkien ystävät! Joukkoliikennettä voi tarkastella kahdesta tulokulmasta. Joukkoliikenteeseen kannattaa panostaa siellä...
6.3.2018 Blogi Kolmen isännän lojaliteettiloukussa? Poliittiset nuorisojärjestöt ottivat jokin aika sitten ilahduttavasti kantaa sitä vastaan, että kansanedustajat osallistuisivat ehdokkaina myös maakuntavaaleihin. Heidän mielestään ei ole...
15.2.2018 Blogi Kiinalainen juttu Mobiilisovelluksen julkistaminen ei ehkä yleensä ole sellainen tapahtuma, joka sykähdyttää pormestarin sydäntä, mutta tänään tilanne on toinen. Kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi...
15.2.2018 Puheet Kiinalaisen uuden vuoden juhla Arvoisa suurlähettiläs Hyvät naiset ja herrat Helsingin kaupungin puolesta toivotan teidät tervetulleiksi viettämään kiinalaista uutta vuotta Helsingissä! Your Excellency, Ladies...
8.12.2017 Puheet Opiskelijoiden juhlakulkueen vastaanottaminen, 6.12.2017 Hyvä opiskeleva nuoriso, Hyvät tulevaisuuden toivot, Hyvää itsenäisyyspäivää! Tänään on erityisen tärkeä päivä. Haluan siksi puhua aivan erityisen tärkeästä asiasta...