Suomen NMKY:n Urheiluliiton 100-vuotisjuhla
Helsinki 27.10.2023
Vain harvalla – jos millään – urheilujärjestöllä on yhtä tunnettu asema paikallistason urheilutoiminnassa eri puolilla Suomea kuin NMKY:n urheiluliitolla ja sen seuroilla. Vähintäänkin kaikissa suurimmissa kaupungeissa jokainen tuntee jonkun merkittävää työtä tekevän NMKY:n urheiluseuran.
Asiasta kertoo hauskalla tavalla myös se, että NMKY:n urheiluseurat ovat juurtuneet paikalliseen puheenparteen eri kutsumanimillä eri puolilla Suomea. Helsingissä NMKY on ”Namika”, jonka kotipesänä toimii uusi ja upea Namika Areena Helsingin Pakilassa. Turussa NMKY:n koripallon edustusjoukkue tunnetaan nimellä ”Kristika” ja Oulussa NMKY:stä puhutaan nimellä ”Ynni”, jonka väreissä kilpailevat ”Ynnin urheilijat”. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja tämä kertoo siitä, että ihmiset eri puolilla Suomea ovat ottaneet NMKY:n seurat omikseen.
Erityisesti NMKY on jättänyt jälkensä suomalaiseen koripalloiluun. Helsingin NMKY:n nuorisosihteeri Vilho Nuoreva aloitti koripallon harrastustoiminnan Suomessa vuonna 1927 perustamissaan koripallokerhoissa. Nuoreva oli tutustunut lajiin NMKY-liiton maailmankisoissa Kööpenhaminassa. Jo vuosikymmen myöhemmin Suomessa pelattiin koripallon SM-sarjaa, josta muistetaan lukuisia menestystarinoita NMKY:n väreissä. Helsingin ja Turun NMKY:n lisäksi pääsarjassa ovat pelanneet Sörnäisten NMKY, Lahden NMKY, Lappeenrannan NMKY, Kouvolan NMKY ja Oulun NMKY; parhaimpana vuotena 4 joukkuetta 12:sta koripallon pääsarjajoukkueesta on kantanut NMKY:n värejä ja nimeä.
Voikin perustellusti sanoa, että Vilho Nuorevan ja NMKY:n aloittama koripallotoiminta on 100 vuoden aikana kasvanut suomalaisen urheilun keskeiseksi ilmiöksi, ja Nuoreva nimitettiinkin ansioistaan Suomen Koripallon Hall of Fameen vuonna 2019.
Koripallon lisäksi NMKY:n urheilijat ovat niittäneet mainetta mm. Yleisurheilussa ja suunnistuksessa. Kaikki me muistamme tietenkin Oulun NMKY:n Juha Väätäisen, joka vuoden 1971 EM-kilpailuissa Helsingin Olympiastadinonilla palautti uskon suomalaiseen kestävyysjuoksuun voittamalla 5000 ja 10 000 metrin Euroopan mestaruudet häikäisevällä loppukirillään. Ehkä hieman harvempi muistaa, että saman seuran Keijo Parkkinen oli ensimmäinen suomalainen suunnistaja, joka vuonna 1990 voitti maailmancupin osakilpailun. Historia tuntee myös lukuisia muita kansanvälisen ja kansallisen kärkitason menestyjiä NMKY:n väreissä.
Huippuhetkiäkin tärkeämpää on kuitenkin se, että NMKY:n seurat ovat tarjonneet monilajista matalan kynnyksen urheilutoimintaa eri puolilla Suomea. Erityisesti lasten ja nuorten eteen tehty työ on ollut merkityksellistä, mutta myös aikuisten harrasteliikunta on kukoistanut NMKY:n urheilutoiminnassa. Erityisen tärkeää on ollut NMKY:n urheiluseurojen osuus suomalaisen liikunnan ja urheilun vapaaehtoistyössä. Liikunta ja urheilu on Suomen suurin kansanliike, jonka piirissä on lähes 1,8 miljoonaa suomalaista. Urheiluseuroissa vapaaehtoistyötä tekee noin 500 000 ihmistä, ja tämän työn vuosittainen arvo on Eurobarometrin mukaan lähes miljardi euroa. Tästä työstä koko yhteiskunnan tulee olla kiitollinen, ja tässä NMKY:n urheiluliitolla ja sen seuroilla on ollut merkittävä rooli.
Erityisen ilahduttavaa on myös se, että NMKY:n urheiluliitto on toteuttanut läpi historiansa Suomen NMKY:n liiton tavoitteita nuorten hyvinvoinnin, vaikuttamismahdollisuuksien, kestävän tulevaisuuden ja rauhan edistämiseksi. Nämä tavoitteet ovat meille kaikille yhteisiä, ja näitä haluamme myös Suomen Olympiakomiteassa edistää.
Liikunnan ja urheilun tehtävä on moninainen. Yksilötasolla se tuottaa terveyttä ja mielenterveyttä sekä tukee lasten kasvua ja kehitystä. Se opettaa sääntöjen noudattamista ja toisten kunnioittamista, tuottaa paljon yhteisöllistä hyvää sekä auttaa esimerkiksi integroimaan maahanmuuttajia yhteiskuntaan. Se tuottaa iloa ja mielihyvää, mahdollistaa itsensä toteuttamisen ja itsensä haastamisen ja on monille merkittävä osa virikkeellistä, hyvää ja täyttä elämää. NMKY:n urheiluliiton omilla sivuilla aiheesta todetaan myös mainiolla tavalla: ”Liikunnalla on mainioita yleistä hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Liikunta voi parantaa itsetuntoa, lievittää stressiä sekä auttaa keskittymään paremmin esimerkiksi opintoihin. Liikunnan kautta voi oppia hyödyllisiä ryhmätyötaitoja ja löytää uusia ystäviä.”
Yhteiskunnan tasollakin liikunnan ja urheilun merkitys on huima ulottuen huomattavista taloudellisista vaikutuksista työmarkkinoiden toimivuuteen, yhteiskunnan yleiseen toimintakykyyn ja kriisinkestävyyteen asti.
Mutta liikunnan ja urheilun tavoitteet ovat vielä korkeammalla: tavoitteena on myös olla rakentamassa parempaa maailmaa. Yhä vaikeammaksi ja sekavammaksi muuttuvassa todellisuudessa tälle on entistä enemmän kysyntää.
Suomen Olympiakomitea tekee töitä kolmen strategisen päävalinnan suunnassa, jotka ovat liike ja liikunnallinen elämäntapa, seuratoiminta ja huippu-urheilu. Nämä kolme kulkevat käsi kädessä ja tukevat toisiaan. Ne ovat koko suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen valinta, eivät pelkästään Olympiakomitean valinta. Voin ilolla todeta, että kaikilla näillä sektoreilla NMKY:n urheiluliitto ja sen seurat ovat tehneet laadukasta työtä jo 100 vuoden ajan.
NMKY on aina ollut aikaansa edellä vastuullisuustyössä, johon suomalainen urheilujärjestelmä on laajemmin herännyt vasta viime vuosina. NMKY:n keskusjärjestö on jo pitkään tehnyt katusovittelutyötä ja kiusaamista ehkäisevää työtä. Tämä arvomaailma on omaksuttu myös NMKY:n urheiluliiton toiminnassa, jossa pyrkimys avoimuuteen, yhteisöllisyyteen, luotettavuuteen ja turvallisuuteen toteutuvat tämän ajan vaatimusten mukaisesti. Uskon, että erityisesti tällä sektorilla NMKY:n urheiluliitto voi toimia suunnannäyttäjänä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle.
Tänä päivänä NMKY:n urheiluliitto on vireä 100-vuotias yhteiskunnallinen toimija, joka on myös Suomen Olympiakomitean jäsenjärjestö, ja sitä kautta mukana keskustelemassa, linjaamassa ja päättämässä merkittävistä asioista koskien kaikkien suomalaisten hyvinvointia ja tulevaisuutta.
Suomen Olympiakomitean puolesta haluan lämpimästi onnitella 100-vuotiasta NMKY:n urheiluliittoa, toivottaa jatkuvaa menestystä ja toivoa yhä edelleen tiivistyvää yhteistyötä suomalaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.