Poliitikkojen lisärahavaatimukset kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle sekä siihen liittyen myös allekirjoittaneen toiminta asian esittelyssä ovat keskusteluttaneet Helsingissä jonkin verran viime viikkoina. On helppo aistia, että kaupungissa käydään parhaillaan vaaleja.
Jo yleinen elämänkokemus kertoo useimmille, etteivät asiat aina ole miltä ne näyttävät – tai miltä ne halutaan saada näyttämään. Kun jotain oikein urakalla mollataan, se kertoo usein enemmän mollaajista kuin mollattavasta.
Perustelen laajemmin näkemykseni asiasta ensi viikolla, kun asia tuodaan julkiseen käsittelyyn. Ensi alkuun ohessa kuitenkin muutama selventävä ja suhteuttava ajatus.
Olen alusta alkaen avoimesti tuonut esille, että järjestäytynyt ja tasapuolinen menettely edellyttää, että ennen minkäänlaisten määrärahoja koskevien esitysten tekemistä pitää antaa kaikille lautakunnille mahdollisuus tehdä omat koronavaikutuksiin liittyvät esityksensä. Tässä ei ole kyse minkäänlaisesta viivyttelystä, vaan järjestäytyneestä ja asianmukaisesta prosessista. Kun lautakunnat olivat osaltaan asiaa käsitelleet, toin kokonaisuuden viipymättä kaupungin johtoryhmän käsiteltäväksi. Tässäkään kyse ei ole viivyttelystä, vaan sen vakiintuneen prosessin kunnioittamisesta, jossa kaikki strategisesti tärkeät asiat käsitellään johtoryhmässä kaupunkiyhteisesti ennen päätöksentekoon viemistä. Huomattavasti pienempiä ja vähemmän poikkeuksellisiakin asioita käsitellään säännöllisesti johtoryhmässämme. Periaatteellisestikin ison kesken vuoden tapahtuvaan lisäbudjetointiin liittyvän asian viemättä jättäminen johtoryhmään olisi ollut todella omituista ja kaikkien hyvän hallinnon oppien vastaista.
Tämän jälkeen olen edistänyt asiaa virkavalmisteluun viipymättä ja siitä huolimatta, että ylimmän virkamiesjohdon näkemys asiassa on ollut yhteneväinen: tässä vaiheessa vuotta ei ole perusteita esittää päätöksentekijöille ylitysoikeuksia.
Olen julkisesti todennut, että valmistelen oman esitykseni kaupunginhallitukselle 7.6. pidettävään kokoukseen. Silloin se ehtii 16.6. kokoontuvan valtuuston käsittelyyn. Valtuuston käsittelyaikataulu olisi sama, vaikka asiaa olisi käsitelty kaupunginhallituksessa viikkoa aiemminkin.
Se, mikä oma esitykseni tulee lopulta olemaan, ei riipu oman poliittisen viiteryhmäni tai muunkaan poliittisen viiteryhmän asettamista vaatimuksista. Tehtäväni kaupungin pormestarina on puolustaa hyvää hallintoa, yhdessä sovittuja prosesseja ja kaupungin talouden pitkäjänteisen ja vastuullisen hoidon keskeisiä pelisääntöjä. Kaikissa poliittisissa tilanteissa. Myös juuri vaalien alla. Kenelläkään muulla kaupunkiorganisaatiossa ei ole samanlaista vastuuta ja velvollisuutta kaupungin kokonaisedun puolustamisessa kuin pormestarilla on.
On poliittisen peruslogiikan mukaista korostaa keskustelussa niitä tulokulmia, jotka oman näkyvyyden ja itselleen edullisten asetelmien maksimoimiseksi kulloinkin ovat olennaisia. Tällöin asia kuitenkin helposti irrotetaan kontekstistaan ja valitaan toisten tulokulmien korostaminen joidenkin toisten, aivan yhtä relevanttien tulokulmien sijaan. Näin on tässäkin keskustelussa käynyt.
Mielestäni on päivänselvää, että Helsingin on panostettava koulutukseen. Päivänselvää on myös, että koronan vaikutuksia on korjattava. Päivänselvää on sekin, että vaikutuksia on syntynyt laajasti, kaikille hallinnonaloille. Kyseenalaista sen sijaan on, voidaanko koronan varjolla muuttaa ja vääntää paljon muutakin koronasta täysin riippumatonta ja yhdessä aiemmin sovittua uuteen asentoon, mikä nyt selvästi on harjoituksen agenda.
Ottaaksemme aiheeseen hieman historiallisemman perspektiivin, noheva politiikan seuraaja voisi muistaa, kuinka nyt koulujen perikatoa suurimpaan ääneen huutavat poliitikot vielä muutama kuukausi takaperin juhlivat sitä, kuinka kaupungin talousarviossa kasvatuksen ja koulutuksen käytettävissä olevat määrärahat kasvoivat vuodesta 2020 vuoteen 2021 noin 45 miljoonaa euroa, eli noin +3,6%. Tätä pidettiin suurena voittona ja saavutuksena, jolla Helsingin kaupungissa voidaan turvata laadukas opetus ja varhaiskasvatus myös koronan tuomien haasteiden keskellä. Samat ihmiset, jotka tuolloin kertoivat ”pelastaneensa” kaupunkimme koulut perikadolta, ovat nyt sitä mieltä, että’ ”perikato” sittenkin uhkaa. Ja nyt se onkin sitten taas jonkun muun vika. Ja se joku muu on tietysti kaupungin pormestari.
Keskustelun kiihkeydestä huolimatta asiaa suhteuttamaan pyrkivät huomaavat myös, että keskustelua käydään nyt rahamäärästä, joka vastaa kasvatuksen ja koulutuksen 1,27 miljardin euron budjetista noin 0,7-1,3 prosenttia. Pitää muistaa vielä sekin, että poliitikot ovat lautakunnassa itse päättäneet siitä, miten 1,27 miljardin euron tulosbudjetti konkreettisesti kohdennetaan kouluille ja päiväkodeille. Jos noin yksi prosentti rahoista on kohdennettu väärin, siitä ei voi tulla suurta ongelmaa. Tai jos noin yhden prosentin kohdennus suuntaan tai toiseen on näin merkittävä, lautakunta olisi varmasti voinut päättää vastuullaan olevista asioista toisinkin. Ehkä huomiota kannattaa kohdistaa sinnekin onko lautakunta ollut tehtäviensä tasolla.
Kaupungin kannalta huomattavasti olennaisempi keskustelu on muuten se, mistä vaalikentillä halutaan vaieta. Samat voimat, jotka valtakunnan hallituksessa ajavat läpi sote-uudistusta, pyrkivät kaupungissa kääntämään katseet mittakaavaltaan huomattavasti pienempään ongelmaan. Mikäli hallituksen sote-hanke ajetaan läpi eduskunnasta puolivillaisin vaikutusarvioin ja kaupungit menettävät yli puolet verotuloistaan maakuntahallinnon rakentamiseen, edessämme saattavat olla ihan aidot koulutusleikkaukset. Joka tapauksessa Helsingin varoja kärrätään oikein urakalla maakuntiin. Tästä vastuun kantavat ne poliittiset voimat, jotka sote-uudistusta ovat hallituksessa hyväksymässä. Tämä vaikuttaa pysyvästi kaupungin kykyyn investoida ja panostaa sille jääviin tehtäviin kuten koulutukseen. Ja tässä ei puhuta 0,7-1,3 prosentin viilauksesta, vaan jättimäisestä ryöstöstä.
Kuva: Jussi Hellsten
