Puheet

Liikkumisohjelman seuranta-alustan julkistamistilaisuus 29.10.2020

Liikkumisohjelman seuranta-alustan julkistamistilaisuus 29.10.2020

”Hyvät helsinkiläiset,

Helsinki on tarttunut haasteeseen, jonka ratkaisemisessa kukaan ei ole vielä onnistunut.

Tämä ei sinänsä meitä pelota, sillä me pyrimme tekemään tästä kaupungista ennakkoluulottoman, ketterän ja pelottomasti vaikeatkin haasteet kohtaavan.

Tämä haaste, johon olemme tarttuneet, on liikkumattomuus. Liikkumattomuudesta on kehkeytynyt Helsingin, Suomen ja koko kehittyneen länsimaailman merkittävin liikuntapoliittinen kysymys.

Vain joka viides alle kouluikäinen, joka kolmas koululainen, joka neljäs työikäinen ja muutama prosentti ikäihmisistä liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Jos yhtäkkiä sama määrä ihmisiä alkaisi tehdä jotain muuta terveydellensä haitallista, niin me toimisimme rivakasti. Jos 4/5 koululaisista tai 95 % ikäihmisistä yhtäkkiä panisi tupakaksi tai ajelisi ilman turvavyötä, niin emmekö reagoisi pikaisesti?

Liikkumattomuus on elintapaongelma, joka on suhteellisen uusi mutta sillä on dramaattiset vaikutukset. Vaikka innovaatiot ovat helpottaneet elämäämme, mutta samalla vahingossa edistäneet istuvaa elämäntapaa. Kyyditsemme itsemme muilla tavoin kuin kävellen, suuri osa työstä tehdään istuen päätteen edessä, ruokaa ja ostoksia voi saada kuljetettuna – samaan aikaan kun yhä useampi luontaisesti liikkuu vähemmän arjessaan muutenkin, kuten vaikkapa lapset ja nuoret leikkiessään ja vapaa-ajallaan. Liikkumattomuus on kallis kansantauti, sillä kansantaloudelliset tappiot ovat kansakunnan tasolla miljardiluokkaa vuosittain, ja tahti pahenee väestön ikääntymisen seurauksena.

Mutta kuten sanoin, me emme surkuttele, vaan toimimme.

Ratkaisua liikkumattomuuteen on haettu kapeasti vapaa-ajan liikunnasta, harrastuksista ja organisoidusta sportista. Vaikka helsinkiläisistä koululaisistakin valtaosa, 80 %, harrastaa liikuntaa eri tavoin ja 60 % on ohjatussa seuratoiminnassa, vain kolmannes koululaisista liikkuu riittävästi. On vaikea ajaa läpi ymmärrystä siitä, että päivittäiset 10 000 askelta ovat ratkaisevasti tärkeämpiä kuin se, jaksaako käydä kerran viikossa urheilemassa. Organisoitu liikunta – niin tärkeää kun se onkin – ei mitenkään pysty kompensoimaan arkiliikkumisen puutteen turmiollisia vaikutuksia.

Liikkumisen tulisikin alkaa jo varhaislapsuudessa, ja muodostua iloiseksi ja luontevaksi osaksi elämää ja elämäntapaa. Liikkumistottumukset alkavat muodostua jo 3-vuotiaana. Heikot motoriset perustaidot, huonot kokemukset liikkumisesta ja vähäinen liikkuminen lapsuudessa näkyy läpi elämän. Liikkumisen juurruttaminen pienelle lapselle on välttämätöntä ja huomattavasti helpompaa kuin myöhemmin lapsuudessa.

Liikunnan lisäämiseen tähtäävät toimet ovat epäonnistuneet. Ne eivät ole saavuttaneet ei-liikunnallisten ihmisten mielenkiintoa, ehkä osittain juuri siksi, että asiaa on yritetty taklata liian kapeakantaisesti. Liikkumattomuusongelmaa ei ole otettu riittävän vakavasti, eikä kaikkien hallintokuntien tehtäväksi.

Hyvät helsinkiläiset,

Kun kaupunkistrategiaa luotiin kolme vuotta sitten, nostettiin liikkuminen yhdeksi kärkihankkeista. Ei yhdeksi 200 asiasta, vaan yhdeksi kahdeksasta painopistealueesta.

Nyt ei ole kysymys liikunnan vaan liikkumisen lisäämisestä. Olennaisia kysymyksiä ovat, kuinka saada vähän liikkuvat kansalaiset jaloittelemaan ja lisäämään arkiaktiivisuutta. Jos ratkaisu liikkumattomuuden ongelmaan olisi helppo, se olisi jo ratkaistu. Liikkumattomuus on esimerkki nykymaailman monimutkaisesta ongelmasta, jota ei ratkaista ”yhdellä tempulla”.

Helsingissä olemme hyökänneet liikkumattomuuden kimppuun laaja-alaisesti uudenlaisella tekemisellä. Kysymys on näkökulman laajentamisesta, osaamisesta, asenteista, oivalluksesta, sitoutumisesta ja uudenlaisesta tekemisestä. Oletamme, että olennaisimpia tuloksia on saavutettavissa juuri niiden toimijoiden osalta, jotka eivät ole aiemmin mieltäneet itseään liikkumistoimijoiksi.

Liikkumisen todennäköisyys lisääntyy, mikäli ihmiset liikkuvat enemmän tiedostamattaan, ilman tarkoitusta. Jotta tämä tapahtuisi, liikuntapolitiikkaa on modernisoitava liikkumispolitiikaksi ja kaikkien ammattikuntien, tieteenalojen ja sidosryhmien kekseliäisyys valjastettava ratkaisemaan ongelmaa.

Päiväkodit, koulut, vanhusten palvelut, terveysasemat, työpaikat, oppilaitokset sekä kaupunkiympäristön rakentamiseen, suunnitteluun ja ylläpitoon liittyvät toimijat ovat liikkumisen portinvartijoita. Liikkuminen on saatava pysyväksi osaksi kaupungin perustoimintaa. Tässä ollaan liikkumisohjelman aikana vuodesta 2018 alkaen hyvään vauhtiin, mutta valmiita ei vielä olla. Usein sanotaan, että iso laiva kääntyy hitaasti. Vaikka työ liikkumattomuuden ratkaisemiseksi ei ole Helsingissä lähimainkaan valmis, on jo tehdyn työn määrä iso.

Ja tärkeintä on: jo pieni muutos liikkumisessa voi aiheuttaa suuren muutokset hyvinvoinnissa. Yksi uusi kävelty pysäkinväli, yksi uusi seisomapalaveri tai yksi uusi pokemon go –villitys per kesä kumuloituu pikkuhiljaa. Haluan kiittää omalta osaltani jo tehdystä työstä työhön osallistuneita arjen liikuttajia.

Tiedolla johtaminen on nykypäivänä pikemminkin lähtökohta johtamiselle kuin erillinen toimenpide. Tänään julkistettava seuranta-alusta mahdollistaa Helsingin liikkumistoimenpiteiden seurannan avoimesti ja läpinäkyvästi kaikille.

Aivan loppuun haluaisin muistuttaa, että näissä poikkeuksellisissa oloissa liikkumisen merkitys korostuu. Koronavirus on rajoittanut poikkeuksellisella tavalla meidän arjen elinpiirejämme ja rutiinejamme. Luontaista liikettä ei tule totuttua määrää. On tärkeää muistaa, että liikkumista on kaikki, mikä ei ole paikallaan olemista.  On syytä keskittyä asioihin, jotka ovat mahdollisia: kävellä vähän enemmän, nousta seisomaan, puhua puhelut seisten ja mennä raikkaaseen syysilmaan ulkoilemaan.

Tiedämme, että kaikki liikunta lisää hyvinvointia, ja eräiden tutkimusten mukaan myös onnellisuutta. Sitä me aivan erityisesti tarvitsemme tällaisessa kriisiajassa.”

 

Kuva: Riku Pihlanto