Monet kokevat, että viranomaiset alireagoivat koronakriisissä, moni että ylireagoivat. Harva jos kukaan mieltää tarkasti isoa kokonaiskuvaa. Mitä rajumpiin toimiin ryhdytään, sitä rajumpia ovat myös niiden moninaiset vaikutukset. Jälkeenpäin on helppo aina viisastella, vaikka varmoja vastauksia tuskin löytyy silloinkaan. Tilanne elää joka päivä. Päätöksiä pitää tehdä ajassa. Monien toimenpiteiden ajoitus on myös olennaista. Osa toimenpiteistä on perusteltuja, mutta ei liian aikaisin, eikä liian myöhään. Virheittä tuskin voidaan välttyä.
Valtiolla ja kaupungeilla on kriisin hoidossa oma keinoarsenaalinsa. Kuntien tehtävä on toimeenpanna valtiovallan mahdolliset päätökset ja ottaa vastuu niiden seurausvaikutusten hoitamisesta. Samalla kunnille syntyy tarve ja osin painekin ottaa kantaa niihin kysymyksiin, joihin hallitus ei ota kantaa tai joissa sen linjaukset eivät ole syystä tai toisesta täsmällisiä. Tällaisiakin riittää. Koronan vaikutukset ovat hämmentävän laajat. Mitä rajummista toimista on kyse, sitä enemmän ne käytännössä kaatuvat kaupunkien ja kuntien kontolle, tekee ne muodollisesti kuka tahansa.
Olennaista on, miten valtiovalta ja kuntasektori pelaavat yhteen. Käytännön arjessa valtion ja kuntien päätökset muodostavat kansalaisille yhden ja saman kokonaisuuden. Paikalliselle harkinnalle ei pitäisi antaa liikaa sijaa. Tarvitaan aitoa dialogia, omaa lokeroa laajempaa vastuunkantoa ja keskinäistä kunnioitusta.
Olemme omalta osaltamme Helsingissä pitäneet huolta siitä, ettemme tee isoissa asioissa hallituksen näkemyksistä olennaisesti poikkeavia tai muuten hallituksen elämää haittaavia päätöksiä.
Helsinkiä on sekä kehuttu että haukuttu siitä, kun se perjantaina päätti, ettei se sulje kouluja.
Koulujen ja päiväkotien sulkeminen olisi hyvin merkittävä liike. Kuten perjantaina totesin yhteiskunnan keskeisiä toimintoja ei pidä lamaannuttaa ilman raskaita perusteita. Sulkemisten hyötyjen pitää olla sen haittoja suuremmat. Aina pitää miettiä yhteiskuntaa kokonaisuutena.
Jos siihen kuitenkin mentäisiin, siihen pitäisi monien rinnakkaisvaikutusten takia pystyä valmistautumaan. On esimerkiksi huolehdittava, että sote-ammattilaisten, etäopetusta antavien opettajien, turvallisuus- ja pelastusalan ammattilaisten, tärkeää työtä palvelualoilla tekevien ym. pienten kotiin jäävien lasten hoito turvataan. Lapset ja koululaiset eivät toki joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kuulu koronaviruksen riskiryhmiin. Sen sijaan on välttämätöntä, että esim. sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakyky turvataan kaikissa oloissa.
Olen tänään myös saanut viestin yhdeltä huolestuneelta vanhemmalta, jonka lapsi on kehitysvammainen, ja joka anoo, ettei koulua suljettaisi, koska silloin haastava lapsi tulisi kotiin ilman että ylimääräistä apua olisi saatavilla. Hänen mukaansa vanhemmat olisivat todella pulassa, jos koulu suljettaisiin. Koulujen ja päiväkotien sulkeminen tai sulkematta jättäminen onkin todellisuudessa huomattavasti vaikeampi kysymys kuin helposti tullaan ajatelleeksi.
Otan vielä kokonaan toisen tulokulman. Mietitäänpä mitä kaikkea muuta olisi tapahtunut, jos Helsinki olisi linjannut toisin ja sulkenut koulut.
Siitä olisi todennäköisesti seurannut ketjureaktio, johon Helsingin asemaa mitenkään yliarvioimatta suurin osa Suomen kaupungeista ja kunnista olisi yhtynyt. Tästä olisi seurannut se, että kuntasektori olisi käytännössä kollektiivisesti osoittanut epäluottamusta hallituksen linjauksia kohtaan. Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa kriisiä olisi vakavasti heikentynyt. Kansalaisten hämmennys olisi ollut melkoista. Kansallista yhtenäisyyttä olisi nakerrettu. Olisimme Suomena heikentyneet riippumatta siitä olisiko koulujen sulkeminen asiallisesti ollut oikea tai väärä päätös.
Minulla ei ole mitään erityistä syytä yleisesti olla lojaali maan hallituksille, joka lienee viime vuosina todistettu. Nyt tilanne on kuitenkin erilainen. Maassa on aito kriisi. Nyt tarvitaan yhteishenkeä ja yhteistyötä. Nyt pään on pysyttävä kylmänä.