Kysymys muiden puolueiden suhtautumisesta perussuomalaisiin on sähköistynyt uudella tavalla PS:n noustua kannatusmittauksissa maan suurimmaksi. Erityisesti tämä koskee yhteisen oppositioaseman takia Kokoomusta. Gallupien mukaan kaksi suurinta on oppositiossa ja molemmilla on luontaisena maalitauluna punavihreä hallitus. Yhteisestä vastustajasta on kuitenkin pitkä matka mihinkään muuhun yhteiseen – tai ainakin pitäisin olla.
Suomen vahvuutena on pidetty sitä, että kutakuinkin kaikki puolueet pystyvät tarvittaessa yhteistyöhön kutakuinkin minkä tahansa muun puolueen kanssa. Yksi selitys tälle löytyy kunnallispoliittisesta perinteestämme, jossa kaikki vaaleissa riittävästi kannatusta saaneet mahtuvat samoihin kunnan- ja kaupunginhallituksiin. On hyvä huomata, että Kokoomus, Vihreät, SDP, Vasemmistoliitto, PS ja RKP toimivat tänäkin päivänä esim. Helsingissä samassa kaupunginhallituksessa ja käyvät säännöllisesti yhteisiä neuvotteluja esim. kaupungin budjetista.
Vaalitulosten kunnioittaminen ja pragmaattinen yhteistyö joissakin asiakysymyksissä on kuitenkin ihan eri asia kuin minkäänlainen laajempi henkinen eri puolueiden välinen lähentyminen, oli sen muoto ja tapa mikä tahansa.
Erityisesti kysymykset ihmisarvosta, ilmastosta ja Euroopasta jakavat Kokoomuksen ja Perussuomalaisten näkemyksiä niin vahvasti, ettei millekään rakenteelliselle yhteistyölle ole sijaa, ei edes oppositiossa.
Kysymys ihmisarvosta on kaikkein keskeisin länsimaisia arvoja ja politiikkaa määrittävä lähtökohta. Kysymys ei tässä tapauksessa edes ole yksittäisistä sanoista, teoista tai ylilyönneistä, eikä edes joistakin maahanmuuttoa koskevista keinoista, vaan siitä, että PS ankkuroi ison osa koko poliittisesta linjastaan länsimaiselle sivistykselle erittäin vieraaseen ihmiskäsitykseen.
Kysymys ilmastonmuutoksesta on ajassamme koko ihmiskunnan kaikkein merkittävin kysymys. Kysymys on planeettamme tulevaisuudesta, yhteisestä eloonjäämistaistelusta. Vaikka Suomessa tehtävien toimien merkityksestä luonteeltaan globaalissa haasteessa voidaankin käydä älyllistä keskustelua, sellaista vaihtoehtoa ei ole, etteikö meidän Suomessa pitäisi tehdä kaikkemme omalta osaltamme. Yksittäisistä toimista ja yksityiskohdista on luontevaa olla ajoittain eri mieltä, mutta ei suuresta linjasta.
Euroopan Unioni on – kaikkine puutteineenkin – Suomen tärkein kansainvälinen viitekehys. Pienenä muusta maailmasta aina riippuvaisena kansakuntana kansainvälisyys, aito avautuminen maailmalle, on maallemme suorastaan elinehto. Keskustelua unionin puutteiden korjaamisesta ja kehittämisestä voi ja tulee käydä – kuten on laita kotimaammekin asioiden osalta – mutta peruskysymyksessä eli suuntautumisessamme Eurooppaan ja maailmalle ei ole sijaa kompromisseille.
Kysymykset ihmisarvosta, ilmastosta ja Euroopasta eivät ole mitä tahansa kysymyksiä, vaan länsimaisen sivistyksen, maailman tulevaisuuden ja kansakuntamme perusvalintojen kovinta ydintä. Juuri näitä kysymyksiä isompia kysymyksiä ei politiikan listalla oikeastaan edes ole.
Perussuomalaisten agendalla on asioita, jotka kannattaa ottaa tosissaan. Eivät he väärässä kaikissa asioissa ole. Keskustella tulee heidänkin kanssaan. Heillä on kuitenkin kaikkein keskeisimmissä asioissa useita sellaisia linjauksia, jotka tekevät varsinaisen yhteistyön mahdottomaksi. Helsingin pormestarina linja on minulle kirkas: ihmisarvon tinkimättömästä kunnioittamisesta, vahvasta edelläkävijyydestä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kaupungin aktiivisesta kansainvälistämisestä ei kompromissata eikä näihin peruskysymyksiin jyrkästi toisin suhtautuvien kanssa flirttailla. Epäselvyyksien välttämiseksi olisi arvokasta, että Kokoomus myös valtakunnallisesti tekisi selkeän ja täysin yksiselitteisen pesäeron perussuomalaisiin.