Joka toinen vuosi jaettava palkinto myönnetään Kansallisbaletin nuorelle tanssijalle
Suomen kansallisbaletin tanssija Atte Kilpinen on saanut ensimmäisen Outi ja Jan Vapaavuoren säätiön palkinnon. Kilpinen vastaanotti 5 000 euron suuruisen palkinnon Kansallisoopperan ja -baletin näyttämöllä Sylvian esityksen yhteydessä lauantaina 23. maaliskuuta.
Palkinnon luovuttivat palkintolautakunnan puheenjohtaja Outi Vapaavuori sekä Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Madeleine Onne. Palkintolautakuntaan kuuluivat Vapaavuoren ja Onnen lisäksi tähtitanssija Eun-Ji Ha sekä vastaava balettimestari Ingrid Němečková.
Palkintolautakunnan perustelujen mukaan 22-vuotias Atte Kilpinen on ainutlaatuinen tanssija. Hänen taustansa on nykytanssissa, mutta hänen intohimonsa on tuonut hänet tärkeäksi osaksi Kansallisbalettia. Kilpinen on erittäin ammattitaitoinen ja haluaa jatkuvasti kehittää tekniikkaansa niin klassisessa baletissa kuin nykytanssissa. Kilpinen on todellinen taiteilija, ja hänen lavakarismansa ei jätä ketään kylmäksi. Lisäksi Kilpinen on rehti ja huumorintajuinen työtoveri, jota hänen kollegansa ja balettimestarit arvostavat ja kunnioittavat.
Atte Kilpinen aloitti vuonna 2015 Kansallisbaletin nuorisoryhmässä, josta hän siirtyi pääryhmään 2017. Kilpinen on suorittanut tanssijan koulutuksen Turun konservatoriossa vuosina 2012–2015 sekä opiskellut Showtanssistudio Taina Kovalaisella vuosina 2002–2012. Sylvia-baletin ensi-illassa Amintan roolin tulkinneen Kilpisen roolisuoritusta luonnehdittiin arvioissa esityksen todelliseksi sensaatioksi, tarkaksi ja vereslihaisen koskettavaksi ensi-illan tähdeksi. ”Hänen äärimmäisen herkkä ja liikkeellisesti upeasti ilmaiseva tulkintansa nuoren miehen kasvusta ja surullisesti päättyvästä rakkaudesta oli pakahduttava”, toteaa Demokraatti arviossaan.
Joka toinen vuosi jaettavan Outi ja Jan Vapaavuoren säätiön palkinto myönnettiin nyt ensimmäisen kerran. Palkinto voidaan myöntää alle 25-vuotiaalle Kansallisbaletin tanssijalle, joka on osoittanut ainutlaatuista kyvykkyyttä sekä klassisen baletin että nykytanssin saralla. Saajan tulee olla arvostettu työntekijä omassa työyhteisössään ja hyvä edustaja Suomen kansallisbaletille niin Suomessa kuin ulkomaillakin kansallisuudestaan riippumatta.
”Tanssitaide on kulttuurimuoto, jossa itsensä ilmaisu, esteettisyys ja urheilullisuus yhdistyvät poikkeuksellisen hienosti. Lisäksi baletti on ollut aikanaan merkittävä harrastus itselleni. Toivomme, että voimme tämän palkinnon avulla osaltamme innostaa ja kannustaa nuoria tanssijoita etenemään urallaan”, Outi Vapaavuori toteaa.
Lisätietoja:
Palkintolautakunnan pj. Outi Vapaavuori, 040 743 2242
Tutustu myös:
Atte Kilpinen (biografia)
Atte Kilpinen (esityshistoria Kansallisbaletissa)
Palaset ovat nyt menneet kohdalleen (artikkeli Atte Kilpisestä nuorisoryhmän tanssijana 2016)